Miksi olet pettynyt tai suuttunut ystävääsi?

Valittaa joka asiasta, ei pidä lupauksiaan.

Miten tänä vuonna, onko samat paskat kaverit jäljellä? Mulla ns kaveri joka ei vastaa viesteihin eikä kysele kuulumisia, annan olla omissa oloissaan.

Oli ystävä/hyvä tuttu, itseäni paljon iäkkäämpi mutta hyväkuntoinen mutta aika yksinäinen. Alkoi vaatia tai olettaa sellaisia pieniä tekoja/palveluksia jotka hänen mielestään tein tuosta vaan mutta pidemmän päälle itseäni vähän rasitti. Kiitti kyllä mutta ei ollut jotenkin kiitollinen. Tämäkin vielä menetteli ja hyvää tahtoani häntä "jeesin" mutta alkoi ikävästi puhua minusta kolmannelle henkilölle ja ei esim. kehdannut kävellä pyörätiellä tms. kanssani jne. Joten totesin mielessäni että oli aika mennä eri suuntiin. Toki tervehdin vieläkin jos näen ja vaihdan pari sanaa.

Tökerö töksäytteijä, kertoo muunnettua totuutta, pitää yhteyttä miten sattuu hälle sopimaan.

Loukkaantui kun en ole samaa puoletta jaen usko salaliittoteorioihin. Mielestäni tässä elämässä on muitakin aiheita. Itse annan hänen olla ko asioita vapaasti omaa mieltä.

Naisten välinen ystävyys on upeaa.

Vierailija kirjoitti:

Naisten välinen ystävyys on upeaa.

Niin se on.

Vierailija kirjoitti:

Miten tänä vuonna, onko samat paskat kaverit jäljellä? Mulla ns kaveri joka ei vastaa viesteihin eikä kysele kuulumisia, annan olla omissa oloissaan.

Ei ole ollut enää useampaan vuoteen. Alkoi juuri tuollaiseksi niin poistin yhteystiedot lopulta. Tässä ajassa numeroni on muutenkin vaihtunut jo. 

Nyt korona-aikana yksi läheinen ystävä on lopettanut yhteydenpidon kokonaan ja kaksi muuta melkein kokonaan. Mitään riitaa ei ole ollut näistä kenenkään kanssa, en ole myöskään tehnyt kellekään heistä mitään pahaa. Mystinen juttu. Nyt on jäljellä enää pari hyvää ystävää ja molemmat ovat sellaisia, joille en voi puhua läheskään kaikista asioista. Täytyy kai vain opetella pitämään asiat omana tietonaan.

Ystävä alkoi tungettelevaksi ja puuttui asioihini vaikka suoraan sanoin että en haluaisi puhua siitä asiasta( kyseessä ihan tavallinen elämä, ei päihteet tms)

Ei halunnut kuulla ajatuksiani ja arkikuulumisia vaan intti ja kuulusteli näistä valinnoistani. Ylitti rajat eikä antanut tilaa. Menin puolustuskannalle ja ihan lukkoon.

Pettynyt ja surullinen kun ystävyydestä tuli yksipuolista niin että ystävä vain tilitti kaikki niskaani eikä ollut yhtään kiinnostunut mun elämästä. Hänestä tuli itsekäs oman navan tuijottelija ja ystävyydestä tuli hyvin pinnallista.

Ei kunnioittanut rajojani yhtään. Pari kertaa sanoin etten halua/jaksa nähdä ja kaveri tuli silti ovelle itse ehdottamanaan aikana. Se ilme, kun tulin avaamaan oven. Kaveri oikein nautti siitä, että en kehdannut sanoa enää ei, kun hän oli jo tullut. Istui sitten tuntikausia juttelemassa, vaikka vihjailin että pitäisi ruveta jo kohta nukkumaan, kun työt alkaa klo 8. Jouduin monta kertaa sanomaan ihan suoraan kello 23, että sun pitää nyt lähteä että mä pääsen nukkumaan. Lähti sitten viivytellen ja vielä eteisessä yritti selittää omia juttujaan. Suurin piirtein piti työntää ovesta ulos.

Ja sanomattakin selvää, että tätä kaveria ei kiinnostaneet mun elämäni tai ajatukseni  yhtään, vaan oli aina itse äänessä.

Lopulta päätin, etten enää avaa, jos on sovittu että en ota vastaan. Istuin kaikessa rauhassa koneella ja kuuntelin, kun kaveri soitti ovikelloa 50 kertaa ja alkoi lopulta huudella, että tiedän sun olevan kotona, kun valot on päällä ja auto pihassa. 

Lähtipä tuo lopulta, kun en reagoinut mitenkään. Ei ole sen jälkeen kuulunut mitään. 

Taisi alkaa jokunen vuosi sitten kun viestotellessä vastasi ehkä parin viikon kuluttua lähettämästäni viestistä ja sivuutti osan kysymyksistä kokonaan.

Ajattelin, ettei häntä sitten varmaan kiinnosta olla yhteyksissä ja annoin olla ja odottelin hänen yhteydenottoa. Otti yhteyttä joo pitkän ajan jälkeen.

Hän ei juurikaan kysele enää kuulumisia tai ehdota tapaamisia. Jos minä niin teen niin minulle ehdotetaan jotain tosi huonosti sopivaa aikaa kahden muun tapaamisen välissä eli selvästikään ei seurani kiinnosta. Sääli ja surullista, mutta en enää jaksa nähdä vaivaa kun ei hänkään näe.

Entisessä ystävässäni on ollut jotain epämääräistä kilpailuviettiä minua kohtaan..

Esimerkiksi, jos kerroin hänelle että näin ihanan leffan, ja kerroin jonkin juonellisen viisauden joka kosketti minua, -hänen oli ihan pakko muokata kertomani asia toisenlaiseksi, ihan kuin olisin ymmärtänyt oman elämykseni jotenkin väärin!

Muutenkin hänellä on ollut taipumusta siihen että hän puhuu mielellään paljon vaan itsestään ja omista loputtomista huolistaan, mutta on huono kuuntelemaan/kiinnostumaan toisten jutuista/huolista.

Nyt ymmärsin, kaikkien näiden monien vuosien jälkeen, että hän on aikamoinen manipuloija:

Meille tuli hieman ristiriitaa, juurikin erään keskustelun jäljiltä, joka jäi vaivaamaan minua koska hän käyttäytyi, tyypilliseen tyyliinsä, tökerösti minua kohtaan, ja tällä kertaa niin, että en voinut painella sitä villasella.

Mutta hän ei ollut halukas keskustelemaan asiasta kunnolla, koska nyt tarkasteltaisiin hänen peilikuvaansa.

Hän käytti ensin sitä vanhaa tuttua taktiikkaa, että yritti vedota omaantuntooni, kertomalla miten vaikeaa hänellä onkaan ja miten stressaantunut hän on ja miten sairaskin hän nykyään on jne.

Melkein jo menin siihen lankaan, niinkuin aina ennenkin vastaavissa tilanteissa, mutta tällä kertaa en mennyt, ja arvatkaas mitä: Hän katosi. Mutta ei ihan kokonaan, vaan hetken hengähdettyään vielä viritteli päässään jotain uutta teoriaa minun terapian tarpeistani, ja niitä hän vähän heitteli nurkan takaa, sen enempää selittelemättä, kunnes katosi lopullisesti.

Aikoinaan hän aina vetosi huonoon itsetuntooni, jos puhuin hänelle hänen käytöstavoistaan. Näin hän saattoi minut syyllisyydentuntoon ja sai minut heiluttelemaan valkoista lippua ja lakaisemaan kaiken omaan tiliini.

Olen työskennellyt itseni kanssa paljon, ja luulen että tämä kuuluu osaksi sitä prosessia, että silmäni alkavat aueta ja alan näkemään minuun kohdistuvan vilpin ja myrkyllisyyden, sitä mukaa kun oma suhteeni itseeni vahvistuu ja opin arvostamaan itseäni yhä enemmän.

En ole surullinen, vaikka vuosikymmenien ystävyyden luulin olevan luja kuin kallio. Enkä ole vihainen, enemmänkin hänen kaltaisiaan pitäisi sääliä. Pettynyt olen, koko juttuun. Mutta oli tämä opettavainenkin matka.

Olen vapaa valitsemaan jatkossa seurani paremmin ja pitämään itsestäni parempaa huolta.

Ystävä ei todistanut puolesta selkeässä asiassa. Myönsi, mutta ei halunnut julkisesti todistajaksi.

Kerään voimia, miksi jatkaisin ystävänä.

Oma ystävyyteni kariutumisessa ei ollut kyse pitkästä tuttavuudesta mutta ehdimme lähentyä lyhyessä ajassa. Ajan mittaan huomasin, että kyseinen henkilö oli taipuvainen negatiiviseen ajatteluun ja jostain syystä uskottelin itselleni, että kyseessä on ohimenevä vaihe. Ei ole ensimmäinen kerta kun kuvittelen että ihmiset kyllä muuttuvat. No näin ei tietenkään käynyt, enkä tiedä miksi edes kuvittelin että saisin hänessä aikaan muutoksen.

Ajan mittaan hän alkoi purkaa kiukustumistaan minuun ja huomasin olevani siinä pisteessä, että hänen mielestään en osannut tehdä mitään oikein. En edes viitsi kirjoittaa, kuinka typeriä asioita hän luetteli. Aikaisemmin olin pitänyt häntä kuitenkin ihan fiksuna mutta lyhyen "välien korjaamisen" keskustelun jälkeen, hän yritti parhaansa mukaan tehdä minusta kiusaajaa, samalla kun oli itse kiukutellut milloin mistäkin. Epäilen, että kukaan ei ollut aikaisemmin maininnut hänelle tästä hänen varsiin raskaasta piirteestä ja se oli hänelle yksinkertaisesti liikaa. 

Vaikka tämä ihmissuhde kariutui olen iloinen, että en jäänyt vuosi tolkulla roikkumaan ja odottelemaan sitä että hän muuttuisi. On hyvin todennäköistä, että hän ei muutu ja jatkaa tuon kaltaista käytöstä muiden "ystäviensä" kanssa. Tällainen ihminen on varmasti sisimmässään todella yksinäinen, sillä kukaan tuskin jaksaa tuollaista pelleilyä kovin pitkään katsella.

Vain yksi ystävä jäljellä 40 vuoden jälkeen + ihana puolisoni. He on ollut elämässäni ison osan elämästäni ja hyvin menee. Loput "ystävät" joutikin mennä. Olivat manipuloivia ja salakavalia. Ei kannata olla liian kiltti, -eikä myöskään liian suorapuheinen. Liian kilttiä poljetaan ja rehellisyyttä ei läheskään kaikki kestä. Melkein kellään ei tunnu olevan kykyä tutkia/tunnustaa omia vikojaan ja huonoa käytöstään. Minusta omaan huonoon käytökseen on osattava puuttua ja pyytää anteeksi, kantaa vastuu teoistaan, mutta toiset ei muuta kuin sikailevat, potkivat päähän ja kiistävät sitten kaiken, pahimmillaan kilareiden kera. Mitä tasavertaista ystävyyttä se muka edustaa!

Sosiaalisissa suhteissa tuntuu vaikuttavan kierot lainalaisuudet, ja se ei sovi minulle. Arvostan aitoutta ja rehellisyyttä. Niitä arvoja kantavia tuntuu olevan harvassa. Olen ihmetellyt miten edes vedän puoleeni umpikieroja tapauksia, mutta niinhän se menee; liian joustava, liian ymmärtävä, liian pehmeä = Ylikäveltävä. 

Enään en edes pidä ihmisistä/halua luoda uutta ystävä-verkostoa. Olenpahan oppinut, että kannattaa ennemmin katsoa kuin katua, eikä pidä hyväksyä mitä vain, eikä yrittää ymmärtää liikaa. Onneksi vain he menettävät, jotka tallovat hyvää ystävää, kun tämä saa tarpeekseen ja lähtee kävelemään. 

Paria rakastani vaalin, koska he ovat harvinaislaatuista, kestävän ystävyyden materiaalia. Vain se enää pitää yllä uskoani siitä että ystävyys ei ole ihan täysin höpöhöpöä. 💖

Ihminen, jota pidin hyvänä ystävänä ja tiennyt pitkään, että olen osa sukupuolivähemmistöä. Oltiin tutustuttu opiskeluaikoina ja oltu tekemisissä kymmenisen vuotta. Alkoi sitten omissa polttareissaan SELVIN PÄIN tehdä numeroa ja vaatia tilille siitä kun minulla ei ole kumppania eikä edes lasta. Toisin sanoen yritti pakottaa kaapista ulos käytännössä ventovieraassa seurueessa, josta en tuntunut hyvin kuin yhden ihmisen. Valtaosa seurueesta oli joko entuudestaan tuntemattomia tai tavattu jossain isommissa illanistujaisissa muutaman kerran. 

Menin jotenkin shokkiin ja yritin vain kiemurrella itseni ulos tästä hänen järjestämästään ohjelmanumerosta. Kyyneleet tuli pari tuntia sen jälkeen kun pääsin kotiin ja tajusin kunnolla mitä oli tapahtunut.  Siinä meni sitten yksi pitkäaikainen hyväksi luultu ystävä. 

Oon se joka tekee palveluksia ilmaiseksi. Liian joustava. Muutan tyylini. Olen itseni paras kaveri💝 loppuu turha jousto ja ilmaispalvelut. 

korona aika laittoi arvioimaan sukulais ja kaveri suhteet.liudensin ja etäännyin ihmisitä, jotka soittaa vain kun haluaa jotain,tukea ei ole tullut jos itsellä vaikeaa. rahanahneet ja epäluotettavat etäännytin.jos joku veljeilee mua ikävästi kohdellelleen ihmisen kanssa, en enää luota.on parempi olla jos ei enää ole vain se antava osapuoli ja itse ei saa mitään henkisesti suhteesta tai vain negatiivista.

toisaalta arvostan enemmän ihmisiä jotka olleet tukena kun ollut vaikeaa.