Toisen asteen lähikoulu, jatkossa lukio ja amis yhdistyy?
Keskusta esittää toisen asteen kehittämistä siten, että luotaisiin "toisen asteen lähikouluja" eli käytännössä lukion ja ammattikoulun yhdistämistä. Tähän kun lisätään hallituksen kaavailema oppivelvollisuuden pidentäminen 18-vuotiaaksi, niin käytännössä on siis tulossa nykyisen peruskoulun jatkoluokat.
Jos tämä toteutuu, niin oppimistulokset romahtavat. Lukiotason oppimäärää ei voida opettaa koko ikäluokalle, koska osalla ei ole kykyä ja/tai halua näin laajaan teoreettiseen opiskeluun. Ja vaikka yhdistettäisiin vain osa lukiokursseista amitsun pakollisiin teoria-aineisiin, niin silti tuloksena olisi joko lukiolaisten saaman opetuksen tason lasku tai amislaisille liian korkea rima.
Kommentit (6)
Laitatko linkin vielä uutiseen? Niin saa luettua vähän laajemmin asiasta.
Jyväskylässähän nyt jo toimii ammattikoulu ja lukio samassa paikassa, vaikka ovatkin itsenäisiä opinahjojaan.
Mites ne nyt niin kamalasti romahtaisivat, kun viime keväänä on johonkin lukioon päässyt jopa alle 6 keskiarvolla? (katseltiin 9-luokkalaisen kanssa sisäänpääsykeskiarvoja Tutorhousen sivulta)
Joo, mutta ymmärrän pointin, tälläkin hetkellähän on "eliittilukiot", "hyvät lukiot" ja "lähilukiot".
Ammattikoulu vaatii paljon enemmän fasiliteetteja, ei ole realistista. Lukiolle riittää normaalit luokkahuoneet.
Enkä ymmärrä tämän koko esityksen pointtia.
Oleellisempaa on se oppivelvollisuus. Siitä toki pitäisi voida saada joku vapautus, jos on hyvä perusteet. Jokuhan voi olla esim. huippu-urheilja tai muuta, jolloin voitaisiin vapauttaa 9. luokan jälkeen siitä velvollisuudesta.
Amitsu??? =D *en kestä*