Pelkään, että olen sekoamassa
Hei,
en oikein tiedä mihin tästä avautua. Olen johtotehtävissä eräässä suuressa rakennusalan yrityksessä. Päivittäin teen töitä 06:30-17.00, tämä kyllä käy raskaaksi, mutta tähän asti ei ole sen suurempia stressejä ollut. Nyt henkilökohtaisessa elämässä on tapahtunut kauheita asioita, jonka vuoksi jopa yöunet ovat jääneet.
Olen ennenkin kärsinyt paniikkikohtauksista, mutta nyt tämä on mennyt aivan yli. Välissä havahdun siihen, että olen saattanut koko päivän elää mielikuvitusmaailmassa. Joskus myös todella oudot ajatukset valtaavat mieleni (minua seurataan, työkaverini suunnittelevat murhaavani minut). Pelkään kaikkea. Tämä on todella pelottaa, tuntuu kuin en olisi itse edes päättämässä omasta aivotoiminnastani.
Uskaltauduin vihdoin lääkäriin, jossa minua ei otettu lainkaan tosissaan. Kehotettiin vaan rentoutumaan ja nukkumaan enemmän (entä jos en voi?). Pelkäsin aivan tajuttoman paljon työterveyteen menoa, pelkäsin heidän kertovan esimiehelleni minun olevan epävakaa ja kykenemätön työhöni yms., mutta ei, siellä vain naureskeltiin. Tätäkin kirjoittaessa olen kahdesti käynyt tarkistamassa taloni joka huoneen, koska tuntuu, että täällä on joku.
Mitä teen?!
Kommentit (29)
Psykoottisia oireita, joiden vuoksi ehdottomasti pitää saada lähete psykiatriseen erikoissairaanhoitoon. Hakeudu Acutaan tai viimeistään ensi viikolla oman terveyskeskuksen kiirevastaanotolle. Hoitoennuste psykoottisten oireiden suhteen on todennäköisesti tilanteessasi hyvä. Oireet kuulostavat liiallisesta kuormituksesta johtuvalta psykoottiselta läpilyönnillä, pidempiaikainen psykoosisaraus on melko epätodennäköinen. Tarvitset sairaslomaa. T. lääkäri
Varaa heti aika yksityiselle psykiatrille, saat sopivan lääkityksen. Tuskin olet hullu.
There´s no such a thing paranoia
Zinc
Raksaryypit on toosi seksikkäitä! Katselen aina kun ohi kävelen.
Älä missään nimessä kuuntele näitä pellejä ja luule, että paranet lepäilemällä.
Zinc
Kuka on ajattelija ?
Missä se on.
Zinccis
Tätä minä olen toitottanut täällä ;)
Ette te ole ajattelijoita.
Kiitos teille kaikille ja erityisesti hänelle, joka antoi suoran linkin. Varaan heti ajan.
Jotenkin en vaan ole saanut aikaiseksi hoitaa tätä asiaa tuon työterveyden naureskelun jälkeen ja koko tilanne ahdistaa ja hävettää.
En työskentele nuorten tai lapsien kanssa!
Nämä teidän vastaukset ja avut aivan oikeasti auttoi!
Hanki itsellesi saikkea ja lepää kunnolla. Anna itsellesi tarpeeksi aikaa toipumiseen,huolehdi hyvinvoinnistasi äläkä päästä tilannetta pahemmaksi sinnittelemällä töissä.
Äläkä missään tapauksessa ala syömään mitään psykoosilääkkeitä "ennaltaehkäisevästi" mitä psykiatria todennäköisesti sulle tuputtaa.