Asiat, joista et voi keskustella kenenkään kanssa
Mitä sellaisia asioita elämässäsi on, joista et voi keskustella kenenkään kanssa? Miksi?
Mulla työ on sellainen, että siitä ei saa puhua kenellekään ja työ on vielä aika yksinäistä. Tekisi mieli huonon päivän jälkeen avautua jollekin... Harrastukseni on lisäksi sellainen, että se ei kiinnosta ketään lähipiirissäni. Ois paljon puhuttavaa, mutta kenelle?
Kommentit (16)
Minulla ei ole yhden yhtä asiaa, josta en voisi keskustella jonkun ystäväni kanssa.
Olen ihastunut varattuun ja olen itse varattu. Todellinen tabu, en ole uskaltanut puhua edes parhaille ystävilleni tästä.
Kaikki asiat. Ei ole ystäviä tai kavereita, tyttöystävästä tai puolisosta puhumattakaan. Höpisen itsekseni.
Se, miten sairaus vaikuttaa ulkonäkööni ja siten estää mahdollisuuden saada mieluinen kumppani. Jonkun kumppanin voin toki saada, mutta joutuisin pudottamaan vaatimustasoa niin paljon, että hirvittää. Ennen mahdollisuuteni olivat oikeinkin hyvät.
Mielenterverysongelmista en sitten pysty puhumaan. Apua koitin kerran ja meni pahemmaksi, ei enään.
Lapsuuden hyväksikäyttökokemus oman sisaruksen toimesta, hormoniperäinen liikakarvoitus mm. rintakehällä, ibs, new age uskontojutut ja tarot kortit joita harrastan "salaa".
Näistäkin puhun kyllä parhaan ystävän kanssa mutta muille en.
Siitä miten älyttömän rakastunut oon varattuun mieheen. Vaikka yksi ystävä hänestä tietääkin en ikinä voi kellekään myöntää todellisia tunteitani.
Aiemmin oli lapsettomuus, parisuhteen ongelmat, työasiat ja oma jaksaminen. Ongelma poistui eroamalla ja löytämällä "tasoiseni" miehen, joka osaa keskustella.
Vierailija kirjoitti:
Siitä miten älyttömän rakastunut oon varattuun mieheen. Vaikka yksi ystävä hänestä tietääkin en ikinä voi kellekään myöntää todellisia tunteitani.
Miksi rakastumisestaan pitäisi puhua muille kuin sille kohteelle??
Elämästä rumana naisena.
Kun asiasta kirjoittaa netissä, niin vastauksena tulee viestejä, joissa koko ongelman olemassaolo kielletään tai sinua haukutaan pinnalliseksi ja mt-ongelmaiseksi.
Mun traumoista en voi puhua kenellekään. Tai no, oikeastaan mistään. Peruspäivän jutuista voi puhua puoli tuttujen kanssa.
Minua ahdistaa kun bedofiili ei saa oikein mistään keskustelukumppania.
Mulla ei ole tabuja traumojen tms. Suhteen, joita ketjussa mainittu. Voin puhua niistä jos koen tarvetta.
Mutta yleisesti ottaen perheeni ja ystäväni ovat aina olleet konservatiivisia "aikuisia" . Tämän takia en voi puhua aivan kaikesta, jakaa mielenkiinnonkohteitani saati saada seuraa näihin. Pelkkä puhuminen aiheuttaisi muissa tarpeetonta huolta ja voisi pahimmillaan hankaloittaa elämääni tarpeettomasti.
Vierailija kirjoitti:
Elämästä rumana naisena.
Kun asiasta kirjoittaa netissä, niin vastauksena tulee viestejä, joissa koko ongelman olemassaolo kielletään tai sinua haukutaan pinnalliseksi ja mt-ongelmaiseksi.
Minulla sama. Olen oppinut elämään ulkonäköni kanssa jotenkuten, ja viime aikoina elämä on ollut oikein kivaakin. Mutta tämä "rumuuden kokemus" ja siitä vaikeneminen on sellainen asia, jonka kanssa olen kamppaillut nuoresta saakka. Minua mm. kiusattiin koulussa rumuuden takia, mutta kun yritin puhua ulkonäkökomplekseistani äidilleni tai kavereilleni, minun käskettiin olla hiljaa. Edes terapiassa en saanut puhua asiasta kunnolla.
Suhtautuminen rumuuteen on todella omituista. Netissä haukutaan normaalin näköisiä julkkiksia rumiksi, mutta kun joku aidosti ruma kertoo rumuudestaan, hänet vaiennetaan. Ulkonäkö on ihmisille kaikki kaikessa, ihmiset kyttäävät sekä omia että muiden kauneusvirheitä, mutta sitten rumuutta ei muka olekaan olemassa. Ihan outoa.
Yksi leikkaus, jossa olin reilu vuosi sitten. Se on niin häpeällinen tän ikäiselleni, että siitä ei tiedä kuin mieheni.