Lue keskustelun säännöt.
Olisiko täällä joku, jolta saisi neuvoja elämään?
07.02.2020 |
Mä oon 27, käyn töissä ja koulussa. Oon parisuhteessa, mulla ei oo ystäviä juuri. Tai on, mutta niitä muutamaa näen erittäin harvoin. Olo on jatkuvasti turha, ihan kuin mua ei olis olemassa. Kaipaisin niin jotain merkitystä elämääni. Liikunnan olen aloittanut, käyn salilla muutaman kerran viikossa - mieliala paranee ja näkee muita ihmisiä. Tuntuu, että oon syrjäytynyt, vaikken sitä nyt varsinaisesti olekkaan. Työni on aika hektistä, ei siellä ehdi juttelemaan kenenkään kanssa. Koulua ei ole joka viikko, vaan tosi paljon itsenäistä opiskelua. Jotenkin vaan elämältä puuttuu täysin merkitys. Saan ahdistuskohtauksia, usein itken töissäkin. Tämä yksinäisyys on niin pohjatonta. Se on kokoajan läsnä eikä sitä pääse karkuun.
Mitä neuvoisit mua tekemään? Minne voin mennä? Asun pääkaupunkiseudulla.
Kommentit (36)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mene seurakuntaan, kirkkoon, tai muihin hengellisiin tilaisuuksiin, löydät elämän tarkoituksen.
Samaa suosittelen.
Mitäköhän tämmösiä olis pkseudulla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulla tulee tilanteestasi paljon mieleen omatilanteeni muutamia vuosia sitten ja oikeastaan nykyäänkin... Olen tullut siihen tulokseen, että ihmisen pitäisi saada tuntea kuuluvansa johonkin, mutta se on todella vaikeaa kun ei ole tiivistä kaveripiiriä tai intohimoa tiettyyn lajiin tai harrastukseen tms. On semmoinen mihinkään kuulumaton olo :( Asun itsekin pääkaupunkiseudulla nykyisin ja varsinkin täällä se olo korostuu... En siis osaa oikeastaan antaa mitään vinkkejä, muuta kuin i feel you <3
Kiitos ❤️ niin on, todella vaikeaa! Varmasti olis vaikka mitä juttuja, mihin osallistua, mutta kun en tiedä että mitä.. Ja sit kun tämmönen yksinäisyys on vähän sellainen asia, ettei siitä voi puhua missään työpaikan kahvipöydässä :( onko sun tilanne sit helpottanut ollenkaan?
Vierailija kirjoitti:
Hanki itsellesi treffejä? Lähde ulos tanssahtelemaan ja tapaa uusia ihmisiä.
Hän on parisuhteessa..mistä pidät. Netistä varmaan löytyy smanhenkisiä ryhmiä ja voit sopia tapaamisia samanhenkisten kanssa
mies52v
Voiko ongelma olla se, ettet osaa/pysty tunnistamaan, mitä haluat, tarvitset/tunnet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla tulee tilanteestasi paljon mieleen omatilanteeni muutamia vuosia sitten ja oikeastaan nykyäänkin... Olen tullut siihen tulokseen, että ihmisen pitäisi saada tuntea kuuluvansa johonkin, mutta se on todella vaikeaa kun ei ole tiivistä kaveripiiriä tai intohimoa tiettyyn lajiin tai harrastukseen tms. On semmoinen mihinkään kuulumaton olo :( Asun itsekin pääkaupunkiseudulla nykyisin ja varsinkin täällä se olo korostuu... En siis osaa oikeastaan antaa mitään vinkkejä, muuta kuin i feel you <3
Kiitos ❤️ niin on, todella vaikeaa! Varmasti olis vaikka mitä juttuja, mihin osallistua, mutta kun en tiedä että mitä.. Ja sit kun tämmönen yksinäisyys on vähän sellainen asia, ettei siitä voi puhua missään työpaikan kahvipöydässä :( onko sun tilanne sit helpottanut ollenkaan?
On ja ei. Oon saanut kaksi lasta kahdessa vuodessa, joten totta kai äitiys tuo enempi merkitystä elämään, mutta jotenkin harmittaa, että äitinäkin tuntee olonsa yksinäiseksi eikä ole löytänyt "mammakavereita". Jotenkin tuntuu, että missään ei ole koskaan ollut näin vaikeaa löytää uusia ystäviä, kuin täällä pääkaupunkiseudulla. Miksei vaan vois olla olemassa jotain yksinäisten kerhoja! Minne sais mennä puhumaan näistä tunteista ja tutustumaan muihin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin millainen parisuhde sulla on. Kun kerrot, että olet parisuhteessa, mutta tunnet olosi koko ajan yksinäiseksi (kun ystäviä ei ole etkä kuulu mihinkään merkitykselliseen). Asutteko yhdessä? Kuinka usein vietätte aikaa yhdessä? Puhutteko keskenänne tärkeistä asioista vai vain ruokakauppalistasta? Oletko tyytyväinen parisuhteeseesi?
Pitämällä huolta täälläkin mainituista hyvistä jutuista: ruoka, uni, liikunta, luonto, harrastuksen, mielekäs tekeminen, ysävyyksien hankkiminen jne, niillä on hyvä vaikutus kyllä.
Kuulostaa siltä, että kyse on hengellisestä kriisistä. Et jaksa tehdä edellä mainittuja, kun koet elämän tarkoituksettomuus. Miksi pitäis huolta itsestä, kun millään ei ole merkitystä? Jos merkitys puuttuu on vaikea jaksaa tehdä hyviäkään juttuja.
Kukaan ei voi sinulle merkitystä tuputtaa tai sanoa tee näin. Voin vain kertoa oman kokemuksen. Itse koen sen, että usko Jumalaan, joka on minun Isä ja identiteetin lähde antavan minulle elämään merkityksen. Täällä oloon on syy ja Hän on luonut jokaisen ainutlaatuisesti ainutlaatuisella kyvyillä ja lahjoilla.
Hän itse suunnitteli sinut elämään merkityksellistä ja tyydyttävää elämää ja toivoo, että sen löydät! Sitä harva löytää ilman suhdetta Häneen, kyse on rakkaus suhteesta Isän ja tyttären välillä. Hyvä Isä, joka haluaa lapselleen hyvää. Hän haluaa auttaa sinua löytämään merkityksen ja on ainoa, joka sen voi tehdä. Kukaan muu ei tunne sinua, kykyjäsi ja ajatuksiasi, niinkuin Hän. Elämä on seikkailu ja vaikeuksissakin on merkitys eri tavalla, kun näkee laajemman kokonaisuuden.
Tämä oma kokemus, ei meillä ole muuta sinulle kertoa, kuin se mistä itse Kukin on avun saanut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
mene seurakuntaan, kirkkoon, tai muihin hengellisiin tilaisuuksiin, löydät elämän tarkoituksen.
Terapia; esim. opiskelijaterveydenhuollon kautta! Pääkauounkiseudulla varmasti eniten erilaisia palveluja ongelmista ja yksinäisyydestä kärsiville, mieti seurakuntien tarjoamaa toimintaakin.
Saattaa olla ikäkriisiä ja syrjään sysättyjä vanhoja ongelmia tai traumoja taustalla.
Burn outia tai kohtuuttomia vaatimuksia ja odotuksia omalle elämälle.
Liiku, syö hyvin ja lepää.
Kiitollisuuden opettelu asioista, jotka ovat hyvin - monet asiat hyvin, sinulla parisuhdekin, ettekö ole läheisiä?! Ettekö puhu asioista?
Lapset tuovat monen elämän tarkoituksen - toki pitää olla valmis niitä hankkimaan.
Lopullisen tyhjyyden sydämessä voi täyttää vain Jeesus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jotkut hankkii lapsia tosta syystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla tulee tilanteestasi paljon mieleen omatilanteeni muutamia vuosia sitten ja oikeastaan nykyäänkin... Olen tullut siihen tulokseen, että ihmisen pitäisi saada tuntea kuuluvansa johonkin, mutta se on todella vaikeaa kun ei ole tiivistä kaveripiiriä tai intohimoa tiettyyn lajiin tai harrastukseen tms. On semmoinen mihinkään kuulumaton olo :( Asun itsekin pääkaupunkiseudulla nykyisin ja varsinkin täällä se olo korostuu... En siis osaa oikeastaan antaa mitään vinkkejä, muuta kuin i feel you <3
Kiitos ❤️ niin on, todella vaikeaa! Varmasti olis vaikka mitä juttuja, mihin osallistua, mutta kun en tiedä että mitä.. Ja sit kun tämmönen yksinäisyys on vähän sellainen asia, ettei siitä voi puhua missään työpaikan kahvipöydässä :( onko sun tilanne sit helpottanut ollenkaan?
On ja ei. Oon saanut kaksi lasta kahdessa vuodessa, joten totta kai äitiys tuo enempi merkitystä elämään, mutta jotenkin harmittaa, että äitinäkin tuntee olonsa yksinäiseksi eikä ole löytänyt "mammakavereita". Jotenkin tuntuu, että missään ei ole koskaan ollut näin vaikeaa löytää uusia ystäviä, kuin täällä pääkaupunkiseudulla. Miksei vaan vois olla olemassa jotain yksinäisten kerhoja! Minne sais mennä puhumaan näistä tunteista ja tutustumaan muihin...
Seurakunnilla on toimintaa yksinäisille sekä mammakerhoja - myös vapaaehtoistyö on yksi keino hakeutua ihmisten pariin.
Googlatkaa, mitä eri seurakunnat tarjoavat;luterilaiset varmaan eniten erilaista toimintaa, vapaat seurakunnat taas enemmän hengellistä antia.
Samaten googlatkaa vapaaehtoistyö pääkaupunkiseudulla, sillä antaessaan saa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle tuli mieleen ystävien etsintä netistä, lemmikki ja vapaaehtoistyö jonkin ihmisryhmän hyväksi.
Ehkäpä jokin mielialaan vaikuttava ssri- lääkitys voisi olla kokeilun arvoinen.
Ei kannata lääkkeellä lääkitä. Lääkkeisiin jää helposti koukkuun ja aiheuttavat sivuoireita. Ap tarvitsisi jotain kivaa ja hauskaa elämäänsä. Onko parisuhde kunnossa, vai onko siinä ongelmia? Onko tulevaisuudelle tavoitteita, haaveita, näkemystä?
Siis lääkkeet voisivat olla hyvä vaihtoehto toki. Ennen olin todella niitä vastaan, mutta enpä ollut silloin vielä kokenut mitään tällaista. Parisuhde on pitkä, ollaan oltu 10v yhdessä. En tiedä onko kunnossa. Päällisin puolin kai näyttää hyvältä, meillä ei vaan oo yhteyttä. Ollaan yleensä eri huoneissa, mies pelaa. Me ei juuri pussailla, mä nauran hänen jutuille mut hän ei minun. Harvemmin nauretaan yhdessä. Tää on mun eka parisuhde ja mitäs jos erottais, sitten olisin vielä enemmän yksin? Sit jos meen jonnekkin, esim. Salille, mies soittelee et millon tuut ja kun oon kotona ei ees puhuta mitään.
Tällä hetkellä en edes osaa suunnitella tulevaisuutta. En nää sitä itselleni. Onhan tuo parisuhdekin kahden kauppa, mun huono mieliala vaikuttaa tietysti siihen. Voi tietysti olla, että huono parisuhde masentaa?
Laita parisuhde kuntoon, menkää treffeille; elokuviin, kävelylle, syömään, minilomalle - pääkaupunkiseutuhan on täynnä ilmaisiakin tapahtumia. Kunhan vain googlaat.
HALATKAA Ja mikä tärkeintä, KESKUSTELKAA - se luo yhteyttäkin!
Vierailija kirjoitti:
Kieltämättä sinun elämä kuulostaa tyhjältä, ahdistavalta, näköalattomalta ja elät ilman että olemassaolollasi olisi mitään tarkoitusta. Tuhlaat elämääsi. Saat jopa minut tuntemaan itseni etuoikeutetuksi suhteesi vaikka olen keski-ikäinen, parisuhteeton ja työkyvyttömyyseläkkeellä. Sentään elämäni ei ole yhtä suossa kuin sinun. Olet syystäkin surkeana. Elät tyhjää elämää. Kannattaisi varmaan alkaa tehdä ja olla sitä mitä oikeasti haluat.
Ulkoisestihan aloittajalla on kaikki asiat hyvin. Eli jokin sisäinen syy; henkinen väsymys, ikäriisi ja purkamattomat asiat sekä täyttymättömät tarpeet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksinäisyys on tuttu tunne. En muista enää aikaa, kun en ollut yksinäinen. Muuten olen lähes samanikäinen kuin sinä ja ei edes parisuhdetta tai yhtään ystävää. Joten tuttua on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kieltämättä sinun elämä kuulostaa tyhjältä, ahdistavalta, näköalattomalta ja elät ilman että olemassaolollasi olisi mitään tarkoitusta. Tuhlaat elämääsi. Saat jopa minut tuntemaan itseni etuoikeutetuksi suhteesi vaikka olen keski-ikäinen, parisuhteeton ja työkyvyttömyyseläkkeellä. Sentään elämäni ei ole yhtä suossa kuin sinun. Olet syystäkin surkeana. Elät tyhjää elämää. Kannattaisi varmaan alkaa tehdä ja olla sitä mitä oikeasti haluat.
Ulkoisestihan aloittajalla on kaikki asiat hyvin. Eli jokin sisäinen syy; henkinen väsymys, ikäriisi ja purkamattomat asiat sekä täyttymättömät tarpeet.
Nimenomaa, ei hän missään suossa ole. Kurjistelijat nyt provosoi ja koittaa saada masentumaan. Äläpä masennu! Tuo saa vain hyvää oloa itselleen alaspainamisella.
Minulla tulee tilanteestasi paljon mieleen omatilanteeni muutamia vuosia sitten ja oikeastaan nykyäänkin... Olen tullut siihen tulokseen, että ihmisen pitäisi saada tuntea kuuluvansa johonkin, mutta se on todella vaikeaa kun ei ole tiivistä kaveripiiriä tai intohimoa tiettyyn lajiin tai harrastukseen tms. On semmoinen mihinkään kuulumaton olo :( Asun itsekin pääkaupunkiseudulla nykyisin ja varsinkin täällä se olo korostuu... En siis osaa oikeastaan antaa mitään vinkkejä, muuta kuin i feel you <3