Aikuisena hautasmaalle kausitöihin?
Voiko aikuisena hakea hautausmaalle kausityöhön? Yksi tuttuni on ainakin ollut yli 30-vuotiaana.
Kommentit (6)
Yhtään järkevää kommenttia kellään asiaan?
Minuakin kiinnostaisi! Myös kokemukset itse työstä ja minkälaista palkkaa olette saaneet?
Tottakai voi, veli on ollut yli nelikymppisenäkin.
Ja mä teen kesäisin kausitöitä paikassa, jossa on enimmäkseen nuoria, plus muutamia eläkeläisiä. Olen yli nelikymppinen.
Yleensähän niissä kausityöläiset ovat aikuisia jotka tulevat vuosi toisensa jälkeen puoleksi vuodeksi töihin. Nuoria ovat sitten kesätyöntekijät jotka otetaan kuukaudeksi pariksi.
Mutta siivoamisestakin maksetaan usein enemmän.
Miksi ei voisi? Puutarhatöitä niissä tehdään oman osaamisen mukaan. Kausikukkien hoitoa, ruohonleikkuuta, istutuksia, puiden ja pensaiden leikkuuta yms. Monet puutarhurit ovat kausityöntekijöinä hautausmailla.
EI mähään sanoin että mä tapaan ittteni.