Miten vanhempana estää nuoren syrjäytyminen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nähnyt ja kokenut kirjoitti:

Yksinkertaiset ohjeet:

1.) Ole aidosti ja positiivisella tavalla  kiinnostunut nuorestasi.

2.) Älä kuitenkaan painosta häntä mihinkään.

3.)  Hanki jo lapsesta nuoreksi  kasvavan, tuon oman  jälkeläisesi luottamus sinuun itseesi ja suhteessasi häneen (....itsenäisyyttään elämässä  vielä harjoittelevana ihmisenä) ja säilytä se myös aina sellaisena, pidä sitä suuressa arvossa  ja sen  välillänne koska rikkoutumatta.

Sanalla sanoen: VÄLITÄ OIKEASTI lapsestasi ja kunnioita häntä sillä tavalla kuin hyvään kasvatukseen yleensä kuuluu..  (jos et tiedä, niin ota selvää)

Sopii ehkä lapselle mutta ei enää täysi-ikäiselle tai sitä lähellä olevalle miehelle. Tiettyä kovuutta aletaan tarvita. Minut ainakin piti kotona lähes kolmikymmppiseksi se, että tulin niin hyvin toimeen vanhempieni kanssa ja mihinkään ei koskaan painostettu.

No olisiko sitten pitänyt ? Jos sinulla ei ollut minkäänlaista kiinnostusta jotain pariutumista kohtaan eikä tarpeeksi sukupuolista viettiä joko olisi johonkin sellaiseen suuntaan vetänyt, niin vanhempasihan vain kunnioittivat sinua sellaisena kuin olit.

Et siis ainakaan heitä voi syyttää siitä, ettet aiemmin saanut oma-aloitteisesti ja omasta puolestsi ajatusta muuttaa kotoasi jonkun kumppanin kanssa saman katon alle. 

Eli mies on syrjäytynyt jos hänellä ei ole puolisoa tai halua löytää sellaista. Tämä selevä. Pitää irtisanoutua töistä ja muuttaa takaisin vanhempien luokse.

Vierailija kirjoitti:

Tyttöystävän hankkiminen lukiosta voisi piristää poikaasi.

Ei! Ei! EI!! Juuri tällaisen toimintatavan vuoksi osasta miehiä tulee aivan paskahousuja! Opitaan jo nuorena, että tyttöystävän tehtävä on piristää ja kannatella elämässä, kun ei itse viitsi.

Meidän poika pelastui kun lähetin isälleen yläasteen käytyään.

Isä on aika kirveellä veistetty tapaus. Ei oikein tultu koskaan juttuun ja erottiin pojan ollessa neljän vanha.

Miehellä oli kamppailullista taustaa ja ollut palveluksessa ulkomailla. Sellainen ehkä varhain eläköitynyt ei pitkään aikaan palkkatyötä tehnyt tapaus, mutta täysin militantti puuhastelija kun vielä eli.

Vaihtoehtona oli nuorisokoti tai isän luokse tutustuman omaan biologiseen isäänsä ja juuriinsa.

Poika aloitteli yläasteen jälkeen kesälomalla miehen mökillä puiden pilkkomista ja muita tontin kunnostusta tehden. Selvät ohjeet oli saanut isältään. Kalastivat ja painivat tai nyrkkeilivät. Isät ja pojat tykkää aina painia.

Siinä tulee salaa ne halaukset annettua. Ei mitään nössöjen halauksia.

Minulta vielä löytyy kesäyön valossa otettuja kuvia missä poika poseeraa paidattomana ilmeisesti jotain "kataa" tehden mökin etupihalla.

Poika myöhemmin kertoi että sen kolmen vuoden ajan isän alaisuudessa hänelle kasvoi selkäranka. Huumemyönteisyys hävisi. Räppilevyt lensivät nuotioon ja muu paskakultuuri, joka edustaa rappiota ja itsemurhaa. Tilalle tuli iskelmä ja tervehenkinen urheilullisuus.

Loppuaikana poika kaatoi itse hirven. Lähetti minulle kuvan ja terveisiä äidille äitien päiväksi.

Tuskin tarvitsee sanoa miten ylpeä olin nähdessäni pojan seisomassa hirven edessä ylväänä. Hirvi retkotti mättäällä voittajansa alla.

Kamalasti ei poika kerro niistä vuosista. Ne on hänen omia henkilökohtaisia juttuja. Olen ex-miehelle kiitollinen osallistumisesta kasvatustyöhön. Aliarvioin täysin hänet. Pidin häntä täysin mitättömänä tapauksena. Olisin itse epäonnistunut murkkuvaiheen kasvatuksessa. Tiesin sen sisimmissäni.

Hän tarvitsi miehen mallia ja kovia fyysisiä harjoitteita.

En ollut uskoa silmiäni, kun lukion jälkeen kävi vierailemassa omalla autollaan ja kertoi että lähtee armeijaan heinäkuussa.

Oli niin miehistynyt pitkä, roteva, suoraselkäinen oikeistolainen vaalea nuorukainen. Siinä äidin silmät ihan vettyivät. Näkymä oli kuin jostain vanhasta suomifilmistä. En ollut uskoa silmiäni.

Se orastava finninaamainen nisti ja hyttysenpaska oli kokenut ällistyttävän muodonmuutoksen. Hän myös käyttäytyi kohteliaasti.

Myöhemmin poika peri isänsä mökin. Ei varmasti tarvitse sanoa että mökki on hänen pyhäkkö.

Minusta ap:n poika kaipaa ihan tavallisia miehisiä rakennustöitä ja miehen mallia.

Ei mieheni mikään expertti ollut kasvatuksen suhteen. Kun isän ja pojan laittaa kahdestaan niin jotain luonnollista taikaa siinä voi syntyä itsestään.

Naisen on vaikea onnistua murkkuikäisen pojan kasvatuksessa.

Asiat on vielä hyvin, jos poika kuitenkin käy koulua. Itse pyysin täysi-ikäiseltäkin lukiolaiselta pääsyn wilmaan, seurasin puuttuvia kursseja, selvittelin rästikoepäiviä ja menin mukaan opon tapaamisiin. En vain hoputtanut etsimään kesätöitä, vaan katselimme yhdessä paikkoja, autoin tekemään hakemuksia ja tsemppasin haastatteluihin. Älä siis vain naputa vaan toimi, äläkä tee pojan puolesta vaan auta tekemään itse vaikka kädestä pitäen jos ei yksin saa aikaiseksi.

Kavereita voi olla enemmän kuin arvaatkaan, ne on nimittäin siellä netissä pelaamassa samaa peliä. Oma poikani havahtui siihen, kun kaverit alkoivat hakea opiskelupaikkoja. Lukio saatiin lopulta jatkuvalla väännöllä kunnialla suoritettua, ja sen jälkeen intti, opiskelut ja työt on sujuneet hyvin. Kertoi myöhemmin olleensa lukiolaisena masentunut seurustelukuvioiden läsähtämisen vuoksi eikä siksi jaksanut välittää koulusta, ”mutta sä äiti jaksoit aina vaan välittää”.

ps. Vähän pienempien poikien äideille haluaisin sanoa, että RAJOITTAKAA SITÄ RUUTUAIKAA kun vielä voitte. Ongelma tulee räjähtämään käsiin. Nykyiset 2-kymppiset syrjäytyjät eivät ole addiktoitunut alle 10-vuotiaana, sillä heillä ei ole ollut mobiililaitteita pikkulapsena.

Vierailija kirjoitti:

Meidän poika pelastui kun lähetin isälleen yläasteen käytyään.

Isä on aika kirveellä veistetty tapaus. Ei oikein tultu koskaan juttuun ja erottiin pojan ollessa neljän vanha.

Miehellä oli kamppailullista taustaa ja ollut palveluksessa ulkomailla. Sellainen ehkä varhain eläköitynyt ei pitkään aikaan palkkatyötä tehnyt tapaus, mutta täysin militantti puuhastelija kun vielä eli.

Vaihtoehtona oli nuorisokoti tai isän luokse tutustuman omaan biologiseen isäänsä ja juuriinsa.

Poika aloitteli yläasteen jälkeen kesälomalla miehen mökillä puiden pilkkomista ja muita tontin kunnostusta tehden. Selvät ohjeet oli saanut isältään. Kalastivat ja painivat tai nyrkkeilivät. Isät ja pojat tykkää aina painia.

Siinä tulee salaa ne halaukset annettua. Ei mitään nössöjen halauksia.

Minulta vielä löytyy kesäyön valossa otettuja kuvia missä poika poseeraa paidattomana ilmeisesti jotain "kataa" tehden mökin etupihalla.

Poika myöhemmin kertoi että sen kolmen vuoden ajan isän alaisuudessa hänelle kasvoi selkäranka. Huumemyönteisyys hävisi. Räppilevyt lensivät nuotioon ja muu paskakultuuri, joka edustaa rappiota ja itsemurhaa. Tilalle tuli iskelmä ja tervehenkinen urheilullisuus.

Loppuaikana poika kaatoi itse hirven. Lähetti minulle kuvan ja terveisiä äidille äitien päiväksi.

Tuskin tarvitsee sanoa miten ylpeä olin nähdessäni pojan seisomassa hirven edessä ylväänä. Hirvi retkotti mättäällä voittajansa alla.

Kamalasti ei poika kerro niistä vuosista. Ne on hänen omia henkilökohtaisia juttuja. Olen ex-miehelle kiitollinen osallistumisesta kasvatustyöhön. Aliarvioin täysin hänet. Pidin häntä täysin mitättömänä tapauksena. Olisin itse epäonnistunut murkkuvaiheen kasvatuksessa. Tiesin sen sisimmissäni.

Hän tarvitsi miehen mallia ja kovia fyysisiä harjoitteita.

En ollut uskoa silmiäni, kun lukion jälkeen kävi vierailemassa omalla autollaan ja kertoi että lähtee armeijaan heinäkuussa.

Oli niin miehistynyt pitkä, roteva, suoraselkäinen oikeistolainen vaalea nuorukainen. Siinä äidin silmät ihan vettyivät. Näkymä oli kuin jostain vanhasta suomifilmistä. En ollut uskoa silmiäni.

Se orastava finninaamainen nisti ja hyttysenpaska oli kokenut ällistyttävän muodonmuutoksen. Hän myös käyttäytyi kohteliaasti.

Myöhemmin poika peri isänsä mökin. Ei varmasti tarvitse sanoa että mökki on hänen pyhäkkö.

Minusta ap:n poika kaipaa ihan tavallisia miehisiä rakennustöitä ja miehen mallia.

Ei mieheni mikään expertti ollut kasvatuksen suhteen. Kun isän ja pojan laittaa kahdestaan niin jotain luonnollista taikaa siinä voi syntyä itsestään.

Naisen on vaikea onnistua murkkuikäisen pojan kasvatuksessa.

Huh mitä seksististä stereotypiaa. Minulla on kaksi jo aikuista poikaa, joilla ei ole ollut ongelmia koulussa, armeijassa, työelämässä eikä kaverisuhteista. Päihteet eivät ole koskaan kiinnostaneet, eivät ole aggressiivisia eivätkä ihaile väkivaltaa. Heillä on rakastava isä, joka on hoivannut, pussannut, halinut, nukkunut vieressä, lukenut satuja ja tehnyt läksyjä yhdessä. Sitä ne pojat kaipaa! Niin kuin tytötkin!

No peliaika pois ja harrastus tilalle

Oletko yksinhuoltaja? Poika tarvitsisi elämäänsä jonkin miehen roolimallin kenties. Voi olla yllättävänkin haitallista pojalle / miehelle ( yksilöstä riippuen ) jos kotona ja koulussa kaikki aikuiset ovat naispuolisia.

Minun kohdallani en koskaan täysin hyväksynyt isäpuoltani ja äitini teki aivan liikaa puolestani. Älä tee vastaavia virheitä, se helpottaa poikasi tulevaisuutta todella paljon.

Oletko yksinhuoltaja? Poika tarvitsisi elämäänsä jonkin miehen roolimallin kenties. Voi olla yllättävänkin haitallista pojalle / miehelle ( yksilöstä riippuen ) jos kotona ja koulussa kaikki aikuiset ovat naispuolisia.

Minun kohdallani en koskaan täysin hyväksynyt isäpuoltani ja äitini teki aivan liikaa puolestani. Älä tee vastaavia virheitä, se helpottaa poikasi tulevaisuutta todella paljon.

Samanlainen olin itsekin lukiossa tosin en pelannut ja olen nainen, mutta muuten ei ollut ketään kaveria ja olin lukiossakin yksinäinen. Johtui osittainen varmasti siitä, että ne samat tyypit  jotka kiusasivat tulivat sieltä yläkoulusta lukioon ja olinkin jo valmiiksi aika hyljeksitty siellä. En muutenkaan oikein uskaltanut tutustua muihin. Joku voi kysyä missä olen nyt ja ei minulle ole mitenkään hyvin käynyt. En edelleenkään ole opiskelemassa missään kun en millään päässyt ja minulla ei ole kavereita joten elämäni ei ole muuttunut niisä vuosista paljonkaan. Oman elämän takia on aika vaikeaa vastata kysymykseen mitään. Ehkä se tuki ja kannustus sekä sellainen välittäminen on tärkeää. Pitäisi yrittää kuitenkin kuunnella jos nuorella on jotain huolia. Itse jäin aikoinaan täysin yksin ja minua paljon syyllistettiin, että olisi pitänyt olla toisenlainen. Vanhemmat myös vähättelivät kun olin esim ahdistunut. Näidenkin syiden vuoksi on oikeastaan ihme, että edes sain lukion käytyä loppuun. Minusta todellakin kannattaa se käydä loppuun, koska muuten se työ menee tavallaan hukkaan ja muutenkin voi tarvita lukiota jatko-opintoihin hakiessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vastaan vain otsikkoon. Sosiaalistamalla lasta pienestä pitäen. Leikkitreffejä pienelle, kaveritreffejä koululaiselle, harrastuksia sekä koko perheen, että lapsen omia pienestä pitäen.

Lapsi myös imee vanhemmiltaan sosiaalista mallia ja pääomaa eli koko perhe tarvitsee koko lapsen lapsuuden ajan perhetuttuja, sukulaistapaamisia, juhlia, arkea... Oma ydinperhe ei riitä sosiaalistamiseen.

Sosiaalistamisen vaikutus loppui ainakin omalla kohdalla siihen, kun jouduin kiusatuksi ja se kesti pitkän aikaa. Sitä ennen olin iloinen lapsi, joka oikeasti puhui paljon ja uskalsi tutustua muihin. Meillä oli jopa sijaislapsia välillä ja heidän kanssaan aina touhusin jotain ja sillä tavalla sain monet heistä reipastumaan. Myöhemmin olen huomannut kuinka olen enää jokin kalpea varjo siitä mitä aiemmin olin ja en uskalla luottaa muihin tai edes sanoa mielipidettäni yms. Kiusaaminen on jättänyt paljon jälkiä lähes joka asiaan ja tulee aina esiin jonkun pelon muodossa.

vanhempana voi vaikuttaa olemalla rakastava vanhempi mutta vielä tärkeämpää on se vierailta etenkin koulussa tuleva palaute. Nykyään on tärkeää verkostoitua ja verkostoitumisen perusteet opitaan nuorena koulussa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyttöystävän hankkiminen lukiosta voisi piristää poikaasi.

ei tyttöjä syrjäytyneet kiinnosta

Tähänkin vaikuttaa ehkä se mikä sen tytön tilanne on. Itse ainakin koin paljon samankaltaisuutta esim dokumentin nuoriin miehiin ( ainakin joihinkin heistä) ja mietin ihan tosissani, että tulisimme hyvin juttuun. Ehkä se tietenkin vaikuttaa kun oma tilanne on samankaltainen.

Vierailija kirjoitti:

Harrastaako mitään? Yleensä harrastusporukoista saa samanhenkisiä kavereita, jotka on varsinkin teininä sitten tosi tärkeitä.

Esports on ihan oikea harrastus ja sieltä saa kavereita. Osaa tavataan livenäkin esimerkiksi pelitapahtumissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vastaan vain otsikkoon. Sosiaalistamalla lasta pienestä pitäen. Leikkitreffejä pienelle, kaveritreffejä koululaiselle, harrastuksia sekä koko perheen, että lapsen omia pienestä pitäen.

Lapsi myös imee vanhemmiltaan sosiaalista mallia ja pääomaa eli koko perhe tarvitsee koko lapsen lapsuuden ajan perhetuttuja, sukulaistapaamisia, juhlia, arkea... Oma ydinperhe ei riitä sosiaalistamiseen.

Sosiaalistamisen vaikutus loppui ainakin omalla kohdalla siihen, kun jouduin kiusatuksi ja se kesti pitkän aikaa. Sitä ennen olin iloinen lapsi, joka oikeasti puhui paljon ja uskalsi tutustua muihin. Meillä oli jopa sijaislapsia välillä ja heidän kanssaan aina touhusin jotain ja sillä tavalla sain monet heistä reipastumaan. Myöhemmin olen huomannut kuinka olen enää jokin kalpea varjo siitä mitä aiemmin olin ja en uskalla luottaa muihin tai edes sanoa mielipidettäni yms. Kiusaaminen on jättänyt paljon jälkiä lähes joka asiaan ja tulee aina esiin jonkun pelon muodossa.

Meillä koneensa kanssa jonkinlaisessa liitossa elävä on koko peruskoulun ajan koulukiusattu. Hän sanoi jo lapsena, että pelatessa saa olla ystävien kanssa ja nauraa koulupäivän mittaisen kidutuksen jälkeen. Pienellä paikkakunnalla on tietenkin osa koulukiusaajista samassa koulussa kuin hän.

Koulu menee huonosti ihan terveydestä johtuvista syistä ja pää meinaa räjähtää kun hänet vasta nyt on lähetetty neljälle erille erikoislääkärille kun terveydessä on enemmän vikaa kuin edes pelkäsimme.

Sairauspäivinä ei voi myöskään laittaa selvästi sairasta kouluun. Antaa seurata mieluummin YouTubesta yliopistojen luentoja haluamistaan aiheista. On ainakin oppinut englannin loistavasti vaikkei ole ollut vaihto-oppilas.

Kiitos vastauksista, luin kaikki ajatuksella. Miehen malli löytyy, meillä on läheiset välit, ei päihteitä, urheilullinenkin on lapsuuden harrastusten jäljiltä. Lukiosta kursseja kertynyt normaali määrä ja arvosanat 6-8 eli ihan ok lähes ilman panostusta. Mutta huoleni on kun nyt mikään muu kuin pelaaminen ei kiinnosta. Ei yritä hankkia kavereita, tyttöystävää, ei poistu kotoa kuin kouluun tai ehkä joskus kuntosalille.

Muistuttelen kouluasioista, teen ruokia ja laitan annoksia valmiiksi, ostan vaatteita. Pitäisi ehkä vähentää auttamista, ehkä sitä kautta löytyisi kipinä ja terve elämännälkä.

Ap.