Miksi miestä ei seksi kiinnosta?
Minun ja miehen seksi elämä loppu. Mies ei enää ehdota ollenkaan että harrastettaisi seksiä, minä kun ehdotan miestä ei kiinnosta.seksiä on ehkä parin kuukauden välein. Miestä ei tunnu muutenkaan kiinnostavan minun asiat, ei kysele koskaanb miten minun päivä mennyt. Saatan käydä lääkärillä mutta miestä ei kiinnosta edes miksi kävin siellä ja mitäne sanoi.
Me ei riidellä mistään, ulos päin näyttää että meillä menee hyvin.
Kommentit (118)
Noniin nyt 47v mies kertoo teille! kirjoitti:
Meillä tilanne meni siihen että kerran kolmekymppisinä keskusteltiin vakavasti. Oli lapsi syntynyt pari vuotta sitten ja seksielämä oli mennyt nollille.
Olin aika kärsivällinen mies. Otin lopulta asian puheeksi, että enkö enää ole haluttava vai miksi et halua enää. Olen aina pitänyt huolta terveydestäni joten en ollut lihonutkaan kuten yleensä kolmekymppiset miehet rupsahtaa.
Hän kertoi että on väsynyt ja hänelle riittää kerran kuukaudessa. Muutos oli valtava, kun aikaisemmin kymmenen vuotta seurustelun aikana rakasteltiin monesti päivässäkin.
Ajattelin että hormonit ne on. Taisi ollakin.
Minua tilanne kyllä loukkasi sen verran että ajattelin että rakastan tuota naista ja elän hänen kanssaan. Nautin seksistä sitten kerran kuukaudessa ja muuten kärsin tämän kuten monet muutkin miehet ovat kärsineet saman vuosituhansien saatossa.
En ole ainoa uniikki lumihiutale tässä pelissä.
Nykyään sitten melkein viisikymppisenä itkee ( jo nelikymppisestä asti valitellut) että en tee aloitteita ja miksi ei olla kuten nuorina oltiin.
En viitsi muistuttaa tuota palaveria meidän menneisyydestä.
Minä kasvoi yli seksin. Ei enää tee mieli. Ajattelin että jos näin on, niin olkoon.
Vähän vaikea tässä on asennoitua enää uudestaan.
Jotain mussa hajosi niinä vuosina silloin palaverin aikana. Hyväksyin asian.
Ei me miehet olla sellaisia että pitää muuttua silloin kun rouvalle sopii. Me ollaan herkkiä ja kun kerran loukkaannutaan, niin ei siitä helpolla parannuta.
Ajatelkaapa kun teidän ainoa rakkautenne katsoo silmiin ja sanoo että väsyttää, ei jaksa nyt, en ole sillä tuulella, nukuttaa, ja eikö me vasta äsken oltu jne.
Rakastan edelleen, mutta jotain mussa hajosi seksin suhteen. Siihen en enää lähde.
Miesten tukiryhmissä olen kuullut kymmeniä samanlaisia tapauksia.
Näistä pitäisi kertoa pojille jo peruskoulussa. Siis miten naisille käy synnytyksen jälkeen tai pitkässä liitossa.
Halut vain katoaa.
Siksi nuoret miehet on viisaita kaukaa, kun eivät hanki lapsia tai parisuhdetta. Ehkä heillä on ollut silmät päässä omia vanhempia katsoessa. Omat vanhemmat peitti tosi hyvin nuo seksiongelmat.
Parisuhde on henkistä sadismia ja masokismia parhaimmillaan.
Tämä pätee molempiin sukupuoliin.
Ylipaino. Huono hygienia.
Seksintappajia.
t.mies
Itse olen saanut niin paljon torjuntaa naiseltani etten viitsi itse tehdä aloitteita ja tämän vuoksi tulee lähes päivittäin runkattua.
Ja yleensä kun on tullut jo hommat hoidettua itse niin ei haluta. Haluttomanahan ei tarvitse sekstailla.
Joskus on helpompi runkata paineet pois.
Ota vierasta säännöllisesti, todella järkiratkaisu.. vakkarille paljasta
Oiskohan mieskin siirtynyt helpompaan ja jännittävämpään tapaan saada tyydytystä netistä...Joku dominodate miss melkein kuka vaan tekee kameran edessä mitä vaan. Siihen tämä nykyaika on menny. Valitettavaa, mutta usein totta
Pitäisikö itse ottaa puheeksi esim. vaikka parinvaihto tai joku piristävä yhteinen seksihomma! Tuolla mainitussa dominodatessa sitä monikin jo harrastaa, ei pelkästään miehiä pettämässä :D
Sorry nyt vaan, mutta maailmassa on satoja mielenkiintoisempia asioita, kuin seksi ja naiset. Nykyihminen ei ole sama elukka, kuin ennen.
Terve itsensä tunteva ihminen osaa erottaa vietit aidoista tarpeista. Eihän järjissään oleva ihminen syökään yli tarpeensa. Seksi on lisääntymistä varten ja muu on ajanhukkaa tai mielenköyhyyttä.
No meillä mies jäi kiinni miespuolisen työkaverinsa kanssa pussailusta ja imuttelusta. Meillä seksiä oli ollut harvoin ja epäsäännöllisesti. Mies käyttäytyy nyt kuin ihastunut teinityttö. Nyt mun himot ja halut häneen on kadonnut täysin. En voisi enää koskea häneen pitkällä tikullakaan. Erota hän ei halua ja repii kaikki eropaperit joten tässä ollaan. Ketään ei juuri jakseta nähdä kun ei jakseta näytellä pariskuntaa. Nyt molemmilla omat seksielämät.
Vierailija kirjoitti:

Et tarvitse miehen suostumusta eroon, voi sen yksinkin hakea.
Vierailija kirjoitti:
No meillä mies jäi kiinni miespuolisen työkaverinsa kanssa pussailusta ja imuttelusta. Meillä seksiä oli ollut harvoin ja epäsäännöllisesti. Mies käyttäytyy nyt kuin ihastunut teinityttö. Nyt mun himot ja halut häneen on kadonnut täysin. En voisi enää koskea häneen pitkällä tikullakaan. Erota hän ei halua ja repii kaikki eropaperit joten tässä ollaan. Ketään ei juuri jakseta nähdä kun ei jakseta näytellä pariskuntaa. Nyt molemmilla omat seksielämät.
Tämä homofobinen ja sovinistinen kommentti on nyt ilmiannettu ylläpidolle.
Setan päivystäjä kirjoitti:

Hienoa! Sillähän ongelma onkin näppärästi ratkaistu!
Olin parisuhteessa jossa halumme eivät kohdanneet, emmekä päässeet kompromissiin seksin määrästä. Tai kyllä puhuimme, ymmärsimme ja teimme sopimuksia, mutta nainen useimmiten sitten livisti niistä jollain verukkeella heti kun mahdollista. (Nykyään huomaan, että lapsenikin moittivat häntä, ettei usein pidä lupauksistaan kiinni, vaikka ihan muuten on tunnollinen ihminen)
Siinä ajauduin sitten nettipornon ja masturbaation tylsään maailmaan, mutta tyydytys oli vain saatava muutaman kerran viikossa. Hitto että oli typerä vaihe elämässä.
Sitten kun toista olisi haluttanut 1-2krt/kk niin usein olin jo ehtinyt itse purkaa paineeni ja halut tottakai nollissa. Tätä jatkui vuosia, paitsi juuri ennen eroa naisella oli yhtäkkiä halut tapissa. Tosin oli uusi ihastuskin etäämpänä ja sain kunnian ilmeisesti olla sijaiskohde.
Nyt uudessa suhteessa seksielämä kukoistaa ja olemme molemmat löytäneet sielunkumppanin, jonka kanssa olemme himokkaita, halukkaita, kokeilevia ja helliä. Uusi kumppanikin löysi itsestään ihan uuden vaihteen ja saa yhdyntäorgasmeja jopa jo ensi työnnöllä, kun aiemmassa elämässä koko asia oli ollut todella harvinaista edes pitkässä sessiossa.
Vaikka olen periaatteessa pitkien ja pysyvien parisuhteiden kannattaja, niin hyvän seksin suhteen ero on usein silmiä avaava kokemus.
Mikähän täällä ukkoa vaivaa, vaikersi ja valitteli panetustaan ja monta päivää jatkunutta puutetta puhelimessa ja viesteillä koko työmatkani ajan. Nyt kun palasin, ei ehdikään seksiä harrastaa vaan yhtäkkiä kauheasti tekemättömiä hommia toisensa perään jo toista päivää. En vaan ymmärrä tuota ajatuksenkulkua.
Kyllä se naisen jäätävä ylipaino on yksi syy. Minua ei todellakaan kiinnosta seksi tolkuttoman lihavan ja ison naisen kanssa. Miten sieltä läskien seasta mitään pillua edes löytyisi? Kusetkin tulevat vain jostain laardien välistä.
Hyi yök. Voin kyllä elää ja olla, mutta seksi ei sellaisen kanssa kiinnosta.
M38
Vierailija kirjoitti:
Hurmausvaihe ohi ja nyt hän on oma itsensä?
Ap vai mies?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sivusuhde ei ole paha asia. kirjoitti:
Noniin nyt 47v mies kertoo teille! kirjoitti:
Meillä tilanne meni siihen että kerran kolmekymppisinä keskusteltiin vakavasti. Oli lapsi syntynyt pari vuotta sitten ja seksielämä oli mennyt nollille.
Olin aika kärsivällinen mies. Otin lopulta asian puheeksi, että enkö enää ole haluttava vai miksi et halua enää. Olen aina pitänyt huolta terveydestäni joten en ollut lihonutkaan kuten yleensä kolmekymppiset miehet rupsahtaa.
Hän kertoi että on väsynyt ja hänelle riittää kerran kuukaudessa. Muutos oli valtava, kun aikaisemmin kymmenen vuotta seurustelun aikana rakasteltiin monesti päivässäkin.
Ajattelin että hormonit ne on. Taisi ollakin.
Minua tilanne kyllä loukkasi sen verran että ajattelin että rakastan tuota naista ja elän hänen kanssaan. Nautin seksistä sitten kerran kuukaudessa ja muuten kärsin tämän kuten monet muutkin miehet ovat kärsineet saman vuosituhansien saatossa.
En ole ainoa uniikki lumihiutale tässä pelissä.
Nykyään sitten melkein viisikymppisenä itkee ( jo nelikymppisestä asti valitellut) että en tee aloitteita ja miksi ei olla kuten nuorina oltiin.
En viitsi muistuttaa tuota palaveria meidän menneisyydestä.
Minä kasvoi yli seksin. Ei enää tee mieli. Ajattelin että jos näin on, niin olkoon.
Vähän vaikea tässä on asennoitua enää uudestaan.
Jotain mussa hajosi niinä vuosina silloin palaverin aikana. Hyväksyin asian.
Ei me miehet olla sellaisia että pitää muuttua silloin kun rouvalle sopii. Me ollaan herkkiä ja kun kerran loukkaannutaan, niin ei siitä helpolla parannuta.
Ajatelkaapa kun teidän ainoa rakkautenne katsoo silmiin ja sanoo että väsyttää, ei jaksa nyt, en ole sillä tuulella, nukuttaa, ja eikö me vasta äsken oltu jne.
Rakastan edelleen, mutta jotain mussa hajosi seksin suhteen. Siihen en enää lähde.
Miesten tukiryhmissä olen kuullut kymmeniä samanlaisia tapauksia.
Näistä pitäisi kertoa pojille jo peruskoulussa. Siis miten naisille käy synnytyksen jälkeen tai pitkässä liitossa.
Halut vain katoaa.
Siksi nuoret miehet on viisaita kaukaa, kun eivät hanki lapsia tai parisuhdetta. Ehkä heillä on ollut silmät päässä omia vanhempia katsoessa. Omat vanhemmat peitti tosi hyvin nuo seksiongelmat.
Parisuhde on henkistä sadismia ja masokismia parhaimmillaan.
Tuon takia monissa kultuureissa on ihan tavallista ja yleistä pitää rakastajattaria.
Ne on tavallaan hyväksytty. Asiasta ei vaan puhuta julkisesti ja kiinni ei saa jäädä.
Myös maksullisella voi käydä. Näistä keskustellaan jo pojille isä ja poika keskusteluissa ajoissa.
Suomessa edelleen ollaan hiljaa. Ihmisten realistinen parisuhde on monimutkaisempi.
Naiset muuttuvat pitkässä suhteessa tai synntykysen jälkeen.
Kyse on ihan lajinomaisesta käytöksestä.
Normaalista asiasta ja ei miehen tarvitse tuntea syyllisyyttä siitä. Ainoa ongelma on jos ei osaa ulkoistaa seksiä avioliiton ulkopuolelle vaan vaatii sitä vaimolta jota ei kiinnosta.
Silloin ollaan mainitsemassasi ongelmassa.
Kait se on oikein jo nainen sen hyväksyy tai edes on tietoinen siitä ja vapaa tekemään itsekin valintansa ja jopa hankkimaan rakastajan. Mutta jos se on vain miehen oikeus eikä vaimolle ole mitään kerrottu, niin tekee toiselle todella hirveän teon. Mutta senhän sä jo tiesitkin.
V*ttuako se nainen rakastajan hankkisi jos kerran ei panot kiinnosta?
Naisen halukkuus pääsääntöisesti kohdistuu yhteen, tiettyyn mieheen, ei miehiin yleensä. Vastaavasti naisen haluttomuus kohdistuu parisuhteessa yhteen, tiettyyn mieheen, ei miehiin yleensä. Naiset yleensä "parantuvat" vuosikausien, jopa vuosikymmenten kaikkia "hoito"yrityksiä vastustaneesta haluttomuudesta kun eroavat( tai eivät välttämättä eroa) ja löytävät uuden kumppanin.
Äitini hommasi isälleni viagraa vanhemmalla iällä. On myytti miehistä pervoina ja aina haluavina. Isä ei enää halunnut.
Oikeastaan ei minuakaan haluta nykyisin juuri ollenkaan. Nuorempana se oli kiehtovaa kuten naisetkin,, mutta jo yli kaksikymppisenä aloin epäillä homman mielekkyyttä.
Ei se ole esim keskustelun aloittajan vika. Mies voi menettää kiinnostuksensa seksiin. Kuva aina haluavasta perv.. miehestä on mielikuvitusta.
Naisia olen kuitenkin rakastanut silloinkin, kun en halua.