Ajatteletko koskaan kuolemaa?

Joka päivä. Sillä tavalla tulee kuulemma viisaaksi.

Osaa laittaa asiat perspektiiviin ja skaalaan, ja tulee pidettyä yläkerran kanssa asiat selvinä.

Siitä sanotaan olevan paljon etua kun esirippu laskeutuu.

Olen kohtalaisen varma, että minulla on syöpä vaikka tässä aikaa tutkimuksiin vasta odottelen. Tullut sitten mietiskeltyä että miten turhaa tämä kaikki onkaan, kun kohta tulee lähtö kuitenkin.

 Olen harkinnut jopa itsemurhaa, vaikka minulla on asiat oikeastaan ihan hyvin.

Minä olen enemmän huolissani siitä, etten kuolekaan. Entä jos vaikka halvaannun ja makaan vuosikymmenet paskavaipoissa?

Joka päivä. En pelkää kuolemaa mutta toivon ettei se tule vielä, haluan vielä tehdä ja nähdä yhtä ja toista.

Toki. Tähän mennessä olen ollut terve kuin pukki, mutta vakavan sairauden iskiessä aion jouduttaa kuolemaani. Keinoja kaihtamatta.

Mietin tietoisesti sitä päivittäin erilaisten mietiskelyharjoitusten yhteydessä. Varaan sille hetken, ja katson minkälaisia ajatuksia tai tunteita se mieleen tulee. 

Joka päivä.

Olen menettänyt monta läheistä vähälle aikaa ja nyt poden jatkuvaa kuolemanpelkoa. Eniten ahdistaa, että jos nyt kuolen, niin kuinka lapset pärjäävät... 😢

Melkein joka päivä. En halua kuolla tai ajattele itsermurhaa, mutta kuolemaa en enää pelkää yhtään. Jotenkin se kaikki pelko ja ahdistus katosi kun ymmärsin, että minulla ei ole mitään menetettävää. Pystyisin varmaan toimimaan aivan kylmän rauhallisesti tilanteissa, joissa kuolema on hyvin todennäköistä. Välillä minua pelottaa se, että mihin kaikkeen oikeasti pystyisin näin kuolemaa pelkäämättömänä.