Dokkarisarja antaa äänen syrjään jätetyille nuorille miehille

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääpä katsoa. Meidän lapsista yksi on tuollainen jo vähän syrjäytynyt. Hänellä ei ole työtä eikä opiskelupaikkaa, yo-tutkinto on keskinkertaisilla papereilla. Ei yhtään ystävää eikä mitään harrastuksia kodin ulkopuolella. Hän poistuu kotoa vain kun on pakko, eikä halua olla missään tekemisissä muiden kuin oman perheen kanssa. Yläkouluun asti kaikki meni hyvin, tosin hän oli aina varsin introvertti ja hänellä oli vain pari kaveria ja viihtyi hyvin yksikseen. Teini-iässä hän jäi täysin yksin, kaverit alkoivat mennä mukaan nuorten menoihin, seurustella yms. Nykyään hän jännittää ja pelkää sosiaalisia tilanteita. Hän on käynyt aiemmin terapiassa, mutta siitä ei ollut mitään apua. Nyt hän ei suostu menemään minnekään, mistä voisi saada apua, vaikka täällä on sellainen ns. matalan kynnyksen auttamispiste nuorille. Hän on sitä mieltä, ettei hänellä edes ole mitään ongelmaa. Meidän muut lapset pärjää ihan hyvin. Tämän pojan ainoa haave on saada mökki keskeltä metsää, jossa voisi asustella loppuelämänsä. Tyttöystävä on myös toivelistalla. 

Jos saa asua kotona käymättä töissä tai opiskelemassa niin miksi tehdä mitään? Hän asuu huoneessaan vielä kolmekymppisenä ellette potkaise ulos.

No, hän on vasta täyttänyt 19 v ja pääsi viime keväänä ylioppilaaksi, annettiin tämä vuosi aikaa miettiä mitä haluaa tehdä tulevaisuudessa. Eli ensi syksynä hänen täytyy muuttaa pois kotoa. Olemme yhdessä hänen kanssaan koettaneet miettiä opiskelumahdollisuuksia, mutta kun mikään ei kiinnosta. Hän ei ole mikään "paha poika", ei käytä alkoholia eikä huumeita, ei tupakoi, tekee kotitöitä. Ja ymmärtää kyllä, että ei voi loputtomiin asua kotona, siitä on monta kerta puhuttu. Hän oli jo lukiossa todella stressaantunut ja väsynyt, joten päätimme, että saa tämän vuoden levätä ja ehkä vähän aikuistua. 

Ei kuulosta mun mielestä vielä pahalta, jos on noin nuori ja vasta saanut lukion suoritettua. Ehtii vaikka mitä. Täällä monet vähän ylireagoi aina. Minusta ihan hyvä, että nuori saa vähän aikaa miettiä mitä elämällään tekee ja mihin suuntaan lähtee. Mutta ei loputtomiin ole hyvä olla kotona, varmasti ok, jos ens syksynä lähtee opiskeleen. Jos pelihommat kiinnostaa, niin eikö sen alan opiskelu kiinnostais? Sillä alalla käsittääkseni on hyvin töitä. Tai entäs joku ammattipelaaja? Jos on oikeasti hyvä, niin nehän tienaa mukavasti, toki huippuja on vähän. Tai mites koodarin hommat,jos on lukion päässyt läpi, niin ei mikään turha sälli ole. Muistakaa myös kannustaa!

Pelialaa hän miettii nyt, mutta sitä ei hirveästi ole tarjolla. Siis koulutusta. Koodaus myös mietinnässä, mutta sitäkään ei kovin paljon ole tarjolla. Toivon todella, että hän saisi opiskelupaikan.

Pidetäänkö sitä syrjäytymisenä jos on pahojen mielenterveysongelmien takia työkyvyttömyyseläkkeellä tai kuntoutustuella?

Itse olen näin ollut jo monta vuotta, kävin kyllä peruskoulun, lukion ja ammattikoulun tunnollisesti ihan hyvin arvosanoin mutten työelämään kyennyt enkä usko ikinä kykeneväni, olihan noi kouluajatkin suoranaista kitumista. En ole ikinä käyttänyt mitään päihteitä, koulussa olin kuitenkin hiljainen ja yksin teini-iästä lähtien, oli kiusaamiskokemuksia ja ulkopuolelle jättämistä. En osaa potea huonoa omatuntoa siitä etten ole työkykyinen, parhaani yritin mutta jos noin 10-vuotiaasta asti on kärsinyt mielensä sisällä sanoinkuvaamatonta tuskaa yksin ilman apua yli kaksikymppiseksi asti, niin ei siinä enää paljon aikuisena riitä voimia mihinkään ylimääräiseen. Kunhan jaksaisi vain elää mielen sairauksiensa kanssa mahdollisimman stressivapaata elämää.

T: kolmekymppinen nainen

Vierailija kirjoitti:

Pidetäänkö sitä syrjäytymisenä jos on pahojen mielenterveysongelmien takia työkyvyttömyyseläkkeellä tai kuntoutustuella?

Itse olen näin ollut jo monta vuotta, kävin kyllä peruskoulun, lukion ja ammattikoulun tunnollisesti ihan hyvin arvosanoin mutten työelämään kyennyt enkä usko ikinä kykeneväni, olihan noi kouluajatkin suoranaista kitumista. En ole ikinä käyttänyt mitään päihteitä, koulussa olin kuitenkin hiljainen ja yksin teini-iästä lähtien, oli kiusaamiskokemuksia ja ulkopuolelle jättämistä. En osaa potea huonoa omatuntoa siitä etten ole työkykyinen, parhaani yritin mutta jos noin 10-vuotiaasta asti on kärsinyt mielensä sisällä sanoinkuvaamatonta tuskaa yksin ilman apua yli kaksikymppiseksi asti, niin ei siinä enää paljon aikuisena riitä voimia mihinkään ylimääräiseen. Kunhan jaksaisi vain elää mielen sairauksiensa kanssa mahdollisimman stressivapaata elämää.

T: kolmekymppinen nainen

Mie käsitän syrjäytymisen aika subjektiivisena asiana. Koetko itse olevasi syrjäytynyt? Tai onko se sinulle ongelma? Jos tykkää olla yksikseen ja voi parhaiten siten henkisesti, niin minkäs sille voi. Ehkä jokin päivä löydät keinon tehdä töitä kotonasi, niin ei tarvitse työllistyä perinteisin menetelmin. 

Mä alaaan vaikka ammattitappajaksi millummmin ku lahooon tänne.

Tässä muuten sarjan tunnaribiisi youtubessa, ite ainakin tykkään tosi paljon: 

Italiassa ja muissa etelän maissa lapsukaiset asuu kotona kolmikymppisiksi.

On vain pohjoismaista harhaa, että lapsi pitäis potkaista ovesta ulos lähestulkoon heti kun on täysi-ikäistynyt.

Vierailija kirjoitti:

Italiassa ja muissa etelän maissa lapsukaiset asuu kotona kolmikymppisiksi.

On vain pohjoismaista harhaa, että lapsi pitäis potkaista ovesta ulos lähestulkoon heti kun on täysi-ikäistynyt.

Ai asuvat kotona opiskelematta ja tekemättä töitä? Lähde?

Minusta vanhemmat voivat aivan hyvin esimerkiksi rajoittaa nettiaikaa, jos kerran lapsi asuu kotona maksamatta siitä mitään. Tunti päivässä nettiä niin kyllä alkaisi kiinnostaa muukin kuin pelaaminen. Ja jos haluaa ostaa sellaisen kännyn, jossa riittää kapasiteettia pelaamiseen, niin sen joutuu maksamaan itse.

Vierailija kirjoitti:

Italiassa ja muissa etelän maissa lapsukaiset asuu kotona kolmikymppisiksi.

On vain pohjoismaista harhaa, että lapsi pitäis potkaista ovesta ulos lähestulkoon heti kun on täysi-ikäistynyt.

Totta, moni vielä paljon vanhemmaksi, mutta ero on siinä, että he alkavat pitämään huolta omista vanhemmistaan. He vievät näitä lääkäriin, tekevät ruokaa omille vanhemmilleen, syövät yhdessä, siivoavat ja monesti ihan rahoittavatkin omia vanhempiaan. Se ei ole sitä, että vanhemmat passaavat lastaan, vaan kyllä aikuisilta lapsilta odotetaan omaa osuutta talon ja kodinhoidossa. Monille nuo kotona vielä aikuisena asuvat lapset ovat niinkutsuttuja vanhuudenkeppejä. Eikä heitä halveksita mitenkään. Mutta jos he haluavat muuttaa pois kotoaan asumaan yksin, niin ei kukaan sitä estä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Italiassa ja muissa etelän maissa lapsukaiset asuu kotona kolmikymppisiksi.

On vain pohjoismaista harhaa, että lapsi pitäis potkaista ovesta ulos lähestulkoon heti kun on täysi-ikäistynyt.

Totta, moni vielä paljon vanhemmaksi, mutta ero on siinä, että he alkavat pitämään huolta omista vanhemmistaan. He vievät näitä lääkäriin, tekevät ruokaa omille vanhemmilleen, syövät yhdessä, siivoavat ja monesti ihan rahoittavatkin omia vanhempiaan. Se ei ole sitä, että vanhemmat passaavat lastaan, vaan kyllä aikuisilta lapsilta odotetaan omaa osuutta talon ja kodinhoidossa. Monille nuo kotona vielä aikuisena asuvat lapset ovat niinkutsuttuja vanhuudenkeppejä. Eikä heitä halveksita mitenkään. Mutta jos he haluavat muuttaa pois kotoaan asumaan yksin, niin ei kukaan sitä estä.

Ottamatta kantaa mikä nyt parempi, niin Suomessahan lapset delegoidaan valtiolle päiväkoteihin/kouluihin ja sitten myös vanhukset vanhustenkoteihin jotta ihmiset voi sitten käydä töissä vapaasti. Itse ainakin lapsena oisin mielummin ollut kotona ja oisi mukavaa yleensäkin kun vanhoja käsityöammatteja kuten maanviljely palautettaisiin, niin voisi lapset opiskella kotona samaa ammattia mitä vanhemmatkin tekevät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitääpä katsoa. Meidän lapsista yksi on tuollainen jo vähän syrjäytynyt. Hänellä ei ole työtä eikä opiskelupaikkaa, yo-tutkinto on keskinkertaisilla papereilla. Ei yhtään ystävää eikä mitään harrastuksia kodin ulkopuolella. Hän poistuu kotoa vain kun on pakko, eikä halua olla missään tekemisissä muiden kuin oman perheen kanssa. Yläkouluun asti kaikki meni hyvin, tosin hän oli aina varsin introvertti ja hänellä oli vain pari kaveria ja viihtyi hyvin yksikseen. Teini-iässä hän jäi täysin yksin, kaverit alkoivat mennä mukaan nuorten menoihin, seurustella yms. Nykyään hän jännittää ja pelkää sosiaalisia tilanteita. Hän on käynyt aiemmin terapiassa, mutta siitä ei ollut mitään apua. Nyt hän ei suostu menemään minnekään, mistä voisi saada apua, vaikka täällä on sellainen ns. matalan kynnyksen auttamispiste nuorille. Hän on sitä mieltä, ettei hänellä edes ole mitään ongelmaa. Meidän muut lapset pärjää ihan hyvin. Tämän pojan ainoa haave on saada mökki keskeltä metsää, jossa voisi asustella loppuelämänsä. Tyttöystävä on myös toivelistalla. 

Jos saa asua kotona käymättä töissä tai opiskelemassa niin miksi tehdä mitään? Hän asuu huoneessaan vielä kolmekymppisenä ellette potkaise ulos.

No, hän on vasta täyttänyt 19 v ja pääsi viime keväänä ylioppilaaksi, annettiin tämä vuosi aikaa miettiä mitä haluaa tehdä tulevaisuudessa. Eli ensi syksynä hänen täytyy muuttaa pois kotoa. Olemme yhdessä hänen kanssaan koettaneet miettiä opiskelumahdollisuuksia, mutta kun mikään ei kiinnosta. Hän ei ole mikään "paha poika", ei käytä alkoholia eikä huumeita, ei tupakoi, tekee kotitöitä. Ja ymmärtää kyllä, että ei voi loputtomiin asua kotona, siitä on monta kerta puhuttu. Hän oli jo lukiossa todella stressaantunut ja väsynyt, joten päätimme, että saa tämän vuoden levätä ja ehkä vähän aikuistua. 

Inttiin aikuistumaan ja irrottamaan napanuoraa.

Ei huolittu inttiin.

No sitten johonkin etsivän nuorisotyön henkilöön yhteyttä. Ette auta häntä sillä että hän saa olla vain. Kynnys mennä muiden ihmisten pariin vain kohoaa.

Olen samaa mieltä. Etsivän nuorisotyön kautta joku tukihenkilö, joka vie ovesta ulos vaikka puoliväkisin. Nyt te vanhemmat mahdollistatte hänelle syrjäytymisen.

Miten me hänet sinne pakotamme? Asiasta on puhuttu monta kertaa. Jos teillä on antaa vinkkiä, niin antakaa pliis. Täkäläinen etsivä nuorisotyö sanoi, että ketään ei voi pakottaa, pitää olla oma halu. Toivomme, että poika nyt hakee jonnekin opiskelemaan ja saa sitä kautta sitten oman kämpän. 

No jos sillä on unelmana ainakin oma mökki maalla ja tyttöystävä, niin eipä noitakaan saa kotona istumalla, jos vaikka sillä koittais tsempata, konkreettisesti ehdottaa miten pikkuhiljaa voisi edetä kohti noita tavoitteita?