Lue keskustelun säännöt.
Oletko onnistunut kasvattamaan lapsesi uhkailematta rangaistuksilla?
01.02.2020 |
Luin taas viime viikolla julkaistun Hesarin artikkelin positiivisesta kasvatusmenetelmästä. Monessa asiassa olen samaa mieltä mutta välillä kyllä mietin, miten tuo käytännössä toteutetaan.
Pari nostoa Hesarin (27.1.) jutusta:
"Uhkailu-lahjonta-kiristys -tyyli saattaa saada nuoren tekemään toivotun asian, mutta ei silti kannata: Nuori oppii kyllä tottelemaan, mutta ei ajattelemaan tai ohjaamaan toimintaansa itsenäisesti. Se vaikuttaa negatiivisesti nuoren minäkuvaan. Ja tuo vaikutus kestää pitkälle aikuisuuteen, usein koko elinkaaren."
"Määräävä, rangaistukseen tai kiristykseen perustuva kasvatustapa ei opeta lapselle ongelmanratkaisua tai elämäntaitoja, eivätkä nuo taidot iän myötä itsestään ilmesty. Lapsi kantaa arvottomuuden tunteen aikuisuuteen, ja se värittää hänen ihmissuhteitaan ja heijastuu minäkuvaan, opiskeluun ja työelämään."
Olen todellakin sitä mieltä, että lasta pitää kuunnella empaattisesti, ymmärtää ikätasoa, pyytää anteeksi omaa hermostumista jne. Mutta miten kellään on aina aikaa käydä keskusteluja ja neuvotteluja? Itselläni ei ole lapsia mutta mieheni lapsi on arjessamme.
Kuvittelen, että olemme rauhallisia ja useimmiten kärsivällisiä mutta on tilanteita, jolloin lapsi ei vaan usko lempeää sanomista. Meillä kaava on usein "nyt on vielä 5 minuuttia aikaa piirtää", "nyt pitää alkaa lopetella", "lopettaisitko", "olisi kiva, että teet yhteistyötä ihan näin sanomalla", "ikävää, jos pitää alkaa miettiä rangaistuksia eikä puhe mene perille". Ja kyse voi olla siitä, että pitää mennä nukkumaan, ehtiä bussiin tms toisin sanoen lapsi pitää saada toimimaan.
Olenko siis vanhanaikainen, jos ajattelen, että on myös ihan tervettä, että lapsi oppii, että jossain vaiheessa tulee seurauksia, jos ei tottele perusteltuja pyyntöjä?
Kommentit (10)
Mä en kyllä ole joutunut uhkailemaan kun lapset on aika hyvin ottaneet vastuuta ihan esimerkin kautta. Kolme olen kasvattanut, vanhimmat jo opiskelee ja yksi teini vielä kotona.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole. Mun mielestä on ihan hyvä opettaa lapsilleen, ettö jos tekee jotain väärin, siitä seuraa rangaistus tai vähintään jokin sanktio. Ei sitten myöhemmin elämässä ihmetytä, että ei saakaan yhteiskunnassa touhuta ihan miten itseä huvittaa.
Kyllähän nyt selvät rajat pitää olla.
Muuten lapsista tulee niitä lumihiutaleita joita ei ikinä ole kielletty ja jotka ei sitten osaa käsitellä sitä kun väistämättä vastaan tulee tilanne jossa joku sanoo ”ei”.
Onko uhkailua vai tosiasioiden toteamista sanoa
- jos te jatkatte kinastelua tuohon malliin niin mulla ei ehkä hermot riitä siihen uimahallireissuun
- jos et jaksa kerätä näitä legoja niin se tarkoittaa että niitä on liikaa, ja meidän pitää laittaa niistä osa varastoon - leluja voi olla vain sen verran että ne jaksaa kerätä pois
- jos et pysty laittamaan sitä puhelinta muuten pois, minun täytyy lukita se, koska mun hommani aikuisena on huolehtia että nukut tarpeeksi (kyseessä 8v)
- jos et nyt tee X niin alan kiljua (perheen sisäinen vitsi, ei mitenkään uhkaava, tarkoittaa samaa kuin että turhaudun ja alan purkaa sitä muka-kiljumalla tai laulamalla)
- muru, jos et pysty istumaan paikallaan, meidän pitää lähteä tästä (kirjaston satuhetkeltä)
Vai onko uhkailua vasta se jos asiat ei liity toisiinsa mitenkään, "jos et nyt siivoa, et saa synttärilahjaa" -tyylisesti?
Rangaistuksen voi määritellä niin monella tapaa. Jos lapsi (toistuvasti) perseilee ulkoillessa, minkä jälkeen häneltä on väliaikaisesti omatoiminen ulkoilu kielletty, onko se aresti=rangaistus vai lapsen vastuunottokyvyn uudelleenarviointi ja turvallisuuden varmistaminen - jos ei osaa olla ihmisiksi ilman aikuista, tarttee aikuisen mukaan, kunnes aikuinen luottaa että osaa olla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole, valitettavasti.
Minä olin vannoutunut positiivisen kasvatuksen puolestapuhuja ja kannattaja, ja edelleen ajattelen sen olevan hyvää kasvatusta. Oman tyttöni kohdalla tämä onnistuikin ensimmäiset pari vuotta.
Sitten uhmaikä ns. räjäytti pankin. Lapsi oli ja on erittäin omatahtoinen ja epätoivo oli läsnä lähes päivittäin. Oma kasvatukseni on puolestaan ollut äärimmäisen ankaraa ja jopa väkivaltaista. Jotenkin oman lapsuuteni yhdistelmä ja lapsen voimakastahtoisuus johti näihin ei niin hyviin kasvatustapoihin, eli uhkailuun, huutamiseen, kiristämiseen. No nämä nyt toimivat vielä huonommin kuin edellämainitut kasvatustavat lapseemme.
Neuvolan kautta sain paljon apua terveeseen rajojen laittoon, ja lapsen iän myötä huomasimme että kaikki ei ole ns. kohdallaan. Eli siinä missä joku toinen lapsi oppii helposti mallin kautta niin oma lapsemme ei. Koko positiivinen kasvatus perustuu pitkälti mallioppimiseen, joten siksi ei sellaisenaan toiminut meillä, vaikka totta kai kaikki kehuminen yms. oli hyväksi lapselle kuten kenelle tahansa. En tarkemmin avaa lapseni ongelmia, mutta esimerkiksi neuvottelu ja mielipiteiden kysyminen usein vain hämmensi lasta. Oikeasti hänelle piti ihan konkreettisesti "opettaa" mitä tulee tehdä ja miksi niin tehdään.
Siinä nyt oma kokemukseni. Kaikki lastenkasvatusvinkit ja -ohjeet kannattaa aina suhteuttaa lapseen yksilöllisesti.
Minä opetin aina että teoilla on seurauksensa, ei varmaan koskaan puhuttu rangaistuksesta. Mutta että jos tekee näin, seurauksena on tuo. Kiristystä ja lahjontaa en ikinä käyttänyt.
Nyt jo aikuinen, fiksu lapsi kasvoi. Miettii tekemisensä järkevästi ja tajuaa syy-seuraussuhteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Viikko sitten juttelin lasteni kanssa aiheesta ja he muistelivat, että ei meillä ollut rangaistuksia. Oli asiat, joita ei saanut tehdä eikä niitä tehty. Tai jos tehtiin, ei vanhemmat niistä saaneet tietää. Toisaalta vastapainona oli aika lailla vapautta, ei ollut mitään ruokien maistamispakkoa tai nukkumaanmenoaikoja. Niiden vastapainoksi oli tieto siitä, että jos ruoka ei kelpaa, voi itse tehdä parempaa tilalle ja kouluaamuina auto lähti pihasta klo 7 ja jos siihen ei ehtinyt, sai itse selvittää asiansa koulun kanssa.
Meidän lapset on olleet niitä helppoja lapsia, jotka menestyi koulussa ja pääsi ensimmäisellä yrityksellä yliopistoon. Toisaalta en koskaa kuvitellut, että oma ärstymykseni ja kiukkuni olisi lasten vika ja että minulla on oikeus ottaa lapsilta puhelimet pois vain siksi, että en hallitse omia tunteitani. Siitähän uhkailussa, lahjonnassa ja kiristämisessä on kyse - aikuisen kyvyttömyydessä olla aikuinen juuri silloin juuri sille lapselle.
Vierailija kirjoitti:
Onko uhkailua vai tosiasioiden toteamista sanoa
- jos te jatkatte kinastelua tuohon malliin niin mulla ei ehkä hermot riitä siihen uimahallireissuun
- jos et jaksa kerätä näitä legoja niin se tarkoittaa että niitä on liikaa, ja meidän pitää laittaa niistä osa varastoon - leluja voi olla vain sen verran että ne jaksaa kerätä pois
- jos et pysty laittamaan sitä puhelinta muuten pois, minun täytyy lukita se, koska mun hommani aikuisena on huolehtia että nukut tarpeeksi (kyseessä 8v)
- jos et nyt tee X niin alan kiljua (perheen sisäinen vitsi, ei mitenkään uhkaava, tarkoittaa samaa kuin että turhaudun ja alan purkaa sitä muka-kiljumalla tai laulamalla)
- muru, jos et pysty istumaan paikallaan, meidän pitää lähteä tästä (kirjaston satuhetkeltä)Vai onko uhkailua vasta se jos asiat ei liity toisiinsa mitenkään, "jos et nyt siivoa, et saa synttärilahjaa" -tyylisesti?
Minusta hyviä esimerkkejä perustelluista seurauksista. Rangaistus myös sanana on minusta vähän inhottava mutta ainakin meillä tuntuu, että välillä pitää esim. sanoa, että jos et nyt toimi reippaasti, ei ehditä lukea iltasatua. Onhan sekin perusteltua – jos vitkastelee, kello on liikaa, lapsen pitää saada tarpeeksi unta, ei iltasatua. Mutta on siinä myös sitä, että välillä tuntuu, että pitää mennä siihen pisteeseen, että meinaa tulla joku ikävämpä seuraus ennen kuin alkaa toimia. Ei joku voisi sanoa, että uhkaillaan rangaistuksella.
Jäin miettimään, että teon ja seurauksen pitäisi liittyä toisiinsa: jos 10-vuotiaan lapsen kanssa sovitaan pienestä viikkorahasta sillä ehdolla, että hoitaa koulun hyvin ja tekee pieniä kotitöitä, ajatteletteko, että on väärin jättää viikkoraha joskus antamatta, jos sovittua on laiminlyöty? Joskus siis kuullut näkemyksiä, että on väärin rajoittaa peliaikaa tai muuta lapselle mieleistä, jos hän käyttäytyy huonosti. En ole ihan varma, mitä itse ajattelen. -ap
nosto!