Henkinen väkivalta

Olin kiltti ja normaalipainoinen lapsi, luokkani priimus, jonka äiti jätti isän ja meni naimisiin itseään 20 vuotta vanhemman miehen kanssa. Tein kotitöitä, en riehunut, juonut tai tehnyt mitään pahaa. Minulla oli paljon kavereita, joita tapasin usein. Opin lukemaan nelivuotiaana ja luin paljon.

Isäpuoleni mielestä olin laiska, ruma, tietämätön typerä, mistään mitään ymmärtämätön ja liian lihava. 

Sellaista on henkinen väkivalta - toisten nujertamista ja vähättelyä.

Minusta odotettiin tutkijaa, koska olin hyvä koulussa, mutta minusta tuli ei kukaan, joka sairastui vakavasti.

Henkinen väkivalta on yleensä mahdollista kahden vapaan ihmisen kesken vain, jos uhri antaa siihen luvan. Alaikäiset lapset ovat heikossa asemassa, samoin jostain syystä taloudelliseen tai fyysiseen ansaan joutuneet, eli ei ole mitään konkreettista mahdollisuutta lähteä väkivaltaisesta asetelmasta. Noin muuten minulla ei ole myötätuntoa henkisen väkivallan uhreille. Jos voit kävellä ovesta ulos ilman että menee katto pään päältä tms., kävele.

Vierailija kirjoitti:

Henkinen väkivalta on yleensä mahdollista kahden vapaan ihmisen kesken vain, jos uhri antaa siihen luvan. Alaikäiset lapset ovat heikossa asemassa, samoin jostain syystä taloudelliseen tai fyysiseen ansaan joutuneet, eli ei ole mitään konkreettista mahdollisuutta lähteä väkivaltaisesta asetelmasta. Noin muuten minulla ei ole myötätuntoa henkisen väkivallan uhreille. Jos voit kävellä ovesta ulos ilman että menee katto pään päältä tms., kävele.

https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/ihmissuhteet/vakivaltaisesta-suhtees…

Lueppa siitä myötätunnoton ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Henkinen väkivalta on yleensä mahdollista kahden vapaan ihmisen kesken vain, jos uhri antaa siihen luvan. Alaikäiset lapset ovat heikossa asemassa, samoin jostain syystä taloudelliseen tai fyysiseen ansaan joutuneet, eli ei ole mitään konkreettista mahdollisuutta lähteä väkivaltaisesta asetelmasta. Noin muuten minulla ei ole myötätuntoa henkisen väkivallan uhreille. Jos voit kävellä ovesta ulos ilman että menee katto pään päältä tms., kävele.

No jo on sulla ajatusmaailma. Oletko samaa mieltä myös, jos kyseessä olisi fyysinen väkivalta?

Tilannetta ei voi ymmärtää ennen kuin se osuu omalle kohdalle. Vuosia kestänyt itsetunnon nujertaminen hajottaa lopulta vahvankin ihmisen.

Minulle kävi niin, vieläkään en ole toipunut. Meillä yhteisiä lapsia ja halusin pitää perheen kasassa ja aloin uskomaan miehen puheet huonommuudestani. Lopulta mies vaihtoi minut toiseen, mutta edelleen kiusaa, kun lasten asiat pitäisi sopia ja koko ajan olen antamassa periksi ja uskomassa miestä siitä, että olen itse kaiken pahan takana. Ei tämä ole helppoa. Älä siis tuomitse ihmisiä noin kärkkäästi. Varsinkaan sellaisia, jotka on poljettu jo maahan ja saattavat juuri yrittää parhaansa saadakseen noustua sieltä.

Vierailija kirjoitti:

Henkinen väkivalta on yleensä mahdollista kahden vapaan ihmisen kesken vain, jos uhri antaa siihen luvan. Alaikäiset lapset ovat heikossa asemassa, samoin jostain syystä taloudelliseen tai fyysiseen ansaan joutuneet, eli ei ole mitään konkreettista mahdollisuutta lähteä väkivaltaisesta asetelmasta. Noin muuten minulla ei ole myötätuntoa henkisen väkivallan uhreille. Jos voit kävellä ovesta ulos ilman että menee katto pään päältä tms., kävele.

Maanantaina suomessa 50 000 uutta työtöntä.

Vierailija kirjoitti:

Poikaystäväni vertailee minua aina kavereihinsa. Tämä ja tämä on fiksumpi kuin sinä. Tämä ja tämä parempi tekemään ruokaa kuin sinä yms. Kun sanoin, että tuli asiasta paha mieli, niin mies sanoi, että minä en vain ymmärrä hänen huumoriaan ja ne olivat 'läppiä'. Kun anoin uudelleen, niin mies sanoi, että "alistun" sun tahtoon ja pyydän anteeksi vaikka en ole tehnyt mitään väärää mielestäni.

Edelleen tosi paha mieli. Onko tuo henkistä väkivaltaa? Meillä paljok tuollaista 'läpän heittoa' ja mies ei lopeta vaikka kuinka sanon. Olen alkanut miettimään, että ehkä olen vaan niin tyhmä etten tajua vitsiä..

Jätä tuo lyttääjä ennen kuin saa sinut nujerrettua lopullisesti! Varaudu siihen että yrittää lirkutella sinut jäämään mutta tulet huomaamaan että elämäsi on helpompaa ilman häntä!

Vierailija kirjoitti:

Miehet eivät harrasta henkistä väkivaltaa. Vain naiset. Piste.

Tuttu nainen oli niin tiukassa seurannassa, että äijä asensi kännykkään seuranta-appsin. Tsekkasi viiden minuutin välein missä muija kulkee. Kotona se selitti naisen päälle kaiken mitä halusi naisen tekevän, jopa tuntevan.

Vierailija kirjoitti:

Poikaystäväni vertailee minua aina kavereihinsa. Tämä ja tämä on fiksumpi kuin sinä. Tämä ja tämä parempi tekemään ruokaa kuin sinä yms. Kun sanoin, että tuli asiasta paha mieli, niin mies sanoi, että minä en vain ymmärrä hänen huumoriaan ja ne olivat 'läppiä'. Kun anoin uudelleen, niin mies sanoi, että "alistun" sun tahtoon ja pyydän anteeksi vaikka en ole tehnyt mitään väärää mielestäni.

Edelleen tosi paha mieli. Onko tuo henkistä väkivaltaa? Meillä paljok tuollaista 'läpän heittoa' ja mies ei lopeta vaikka kuinka sanon. Olen alkanut miettimään, että ehkä olen vaan niin tyhmä etten tajua vitsiä..

Et ole tyhmä, miehesi on idiootti. Ja kyllä, tuo on henkistä väkivaltaa. Ensinnäkin miehelläsi ei ole aitoja, isoja rakkauden tunteita sinua kohtaan. Tuntuu pahalta ajatella edes asiaa, kun itse on rakastunut, mutta aidosti rakastunut ei missään nimessä halua loukata rakastaan. Toisekseen, tuollainen henkinen väkivalta on tapa kontroloida, alistaa. Hän yrittää siirtää omat häpeän tunteensa sinuun ja saada sinusta yliotteen.

Minä erosin juuri eilen suhteesta, jossa mies mitätöi ja arvosteli. Ei tämä helppoa ole, koska rakastan edelleen, mutta tiedostan järjellä, että miehellä on isoja ongelmia, jotka eivät johdu minusta. Samaa yritti minulle, että älä ole noin tosikko, ottaisit rennommin, olet liian herkkä.

Sano joka päivä itsellesi, että olet arvokas ja ansaitset parempaa. Pikkuhiljaa heräät ja pystyt ajattelemaan suhteen päättämistä. Kerää paperille ylös asioita, mitä SINÄ haluat parisuhteelta ja kuinka haluat tulla kohdelluksi. Vertaa sitä miehesi käytökseen ja ole rehellinen. Se sattuu, tiedän, ja irroittautuminen on vaikeaa. Se tuntuu lähes mahdottomalta. Mutta sinä pystyt siihen, sinun pitää vain valmistella itsesi siihen.

Tämä tuskin henkistä väkivaltaa, mutta on kyllä nakertanut minut murusiksi, koska miestä rakastin koko sydämestäni ja hän oli ensi rakkauteni.

Tulin raskaaksi ja mieskinnvaikutti iloiselta, aloimme puhumaan yhteisestä asunnosta ja mies arvuutteli kumpi tulee ja mietti nimiä. Ensimmäisen ultran jälkeen miehen käytös muuttui ja alkoi etäiseksi, teki ohareita eikä enää vastannut. Pari viikko sen jatkuttua mies myönsi (kysyttyäni) että ei tunne mitään minua kohtaan ja haluaisi että tekisin abortin. Olin viikolla 15.

Murruin täysin ja jopa mietin aborttia, mutta en vaik kyennyt. Muutamia kuukausi myöhemmik mies tuli takaisin, oli kuulemma sekaisin. Tuttavansa oli saanut vaimoltansa itsetehdyn 'isyyspakkauksen' ja mies näytti kuvan siitä ja sanoi olevansa surullinen ja miksi minä en ollut tehnyt hänelle sellaista. Olin hämmentynyt ja turta; vastahan hän pyysi aborttia viikoilla jolloin sikiö pitäisi synnyttää, ei ollut kyseessä mikään solumöykky. Mies jätti uudelleen kun lapsi syntyi mutta tuli taas takaisin, koska olimme kuulemma ainoat asiat maailmassa jotka tekevät hänet onnelliseksi, kaipaa meitä plaaplaa. Lopulta jätti lopullisesti ja muutamaa kuukautta myöhemmin nappasi uuden tytön (joku juuri ja juuri täysi-ikäinen).

Itse olen kärsinyt siitä saakka kun mies pyysi aborttia. En kykene tuntemaan rakkautta lapseeni, kun miehen sanat kummittelevat takaraivossa. Tiedän rakastavani lasta, mutta en tunne sitä. Mies teki lapselle (ja minulle tehnyt aina) ohareita, rikkoi sopimuksia jätti saapumatta paikalle yms. Ja jotenkin e kaikki pyöri ajatuksissani ja aina lasta katsoessani en pysty miettimään mitään muuta kuin, että häntä ei haluttu, hänen isänsä halusi hänet tappaa (näin minä koen asian), halusi että lapsi kuolisi pois päiväjärjestyksestä. Usein sanoin miehelle, että minulla asiasta edelleen paha olla asiasta ja miehen huono käytös lisää sitä tunnetta (vaikka aina sanoi että rakastaa lasta ja lapsi parasta mitä hänelle tapahtunut) mutta silti omat jutut ja kaverit meni edelle, ohareita teki jne. Mies aina valitti miksi jankutan asiasta ja liioittelen kun puhun lapsen tappamisesta, radikaali tapa sanoa kuulemma, mutta hänen ei olisikaan tarvinnut niellä tablettia joka pysäyttää sikiön sydämen ja sen jälkeen synnyttää kämmenellesi mahtuva ihmisen näköinen hauras olento, jota itse ajattelit jo lapsenasi ja jolle puhelit iltaisin mahan läpi. Nyt ei ole aikoihin tavannut lasta, vaikka olen yrittänyt kaikkeni ja sanoin viimeksikin hänelle että minuun edelleen sattuu hänen puheensa ja tämä mitä tekee lapselle. Sanoin, että miksi hänen pitää kohdella lasta juuri niin, kuin ei häntä koskaan olisi halunnutkaan kun kuitenkin väitti parhaaksi asiaksi ja sanoo ettei halua menettää, mutta eibvaan yhtään tule vastaan. Olen loppu ja pidän itseäni p.skana ihmisenä ja äitinä, kun synnytin lapsen näin kamalaan tilanteeseen. Kaikkien pitäisi syntyä haluttuna. Itse halusin hänet ja minulle hän syntyi rakkaudesta, mutta miehen jahkailu edes takaisin ja rumat puheet tappoivat jotain äitiydessäni :(

Nosto

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henkinen väkivalta on yleensä mahdollista kahden vapaan ihmisen kesken vain, jos uhri antaa siihen luvan. Alaikäiset lapset ovat heikossa asemassa, samoin jostain syystä taloudelliseen tai fyysiseen ansaan joutuneet, eli ei ole mitään konkreettista mahdollisuutta lähteä väkivaltaisesta asetelmasta. Noin muuten minulla ei ole myötätuntoa henkisen väkivallan uhreille. Jos voit kävellä ovesta ulos ilman että menee katto pään päältä tms., kävele.

https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/ihmissuhteet/vakivaltaisesta-suhtees…

Lueppa siitä myötätunnoton ihminen.

En lue. En kannata aikuisvauvuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henkinen väkivalta on yleensä mahdollista kahden vapaan ihmisen kesken vain, jos uhri antaa siihen luvan. Alaikäiset lapset ovat heikossa asemassa, samoin jostain syystä taloudelliseen tai fyysiseen ansaan joutuneet, eli ei ole mitään konkreettista mahdollisuutta lähteä väkivaltaisesta asetelmasta. Noin muuten minulla ei ole myötätuntoa henkisen väkivallan uhreille. Jos voit kävellä ovesta ulos ilman että menee katto pään päältä tms., kävele.

No jo on sulla ajatusmaailma. Oletko samaa mieltä myös, jos kyseessä olisi fyysinen väkivalta?

Tilannetta ei voi ymmärtää ennen kuin se osuu omalle kohdalle. Vuosia kestänyt itsetunnon nujertaminen hajottaa lopulta vahvankin ihmisen.

Minulle kävi niin, vieläkään en ole toipunut. Meillä yhteisiä lapsia ja halusin pitää perheen kasassa ja aloin uskomaan miehen puheet huonommuudestani. Lopulta mies vaihtoi minut toiseen, mutta edelleen kiusaa, kun lasten asiat pitäisi sopia ja koko ajan olen antamassa periksi ja uskomassa miestä siitä, että olen itse kaiken pahan takana. Ei tämä ole helppoa. Älä siis tuomitse ihmisiä noin kärkkäästi. Varsinkaan sellaisia, jotka on poljettu jo maahan ja saattavat juuri yrittää parhaansa saadakseen noustua sieltä.

Tilannetta ei voi ymmärtää ennen kuin sattuu kohdalle? No aijaa? Mistä päättelet että ei ole sattunut kohdalle? Kuten sanoin, lapset ja taloudellisessa loukussa olevat ovat heikoilla. Kuuluin tähän ryhmään. Muissa tapauksissa en sympatisoi millään tavalla ihmisiä, jotka eivät älyä kävellä pois mulkkujen luota vaan tulevat tänne tai jonnekin muualle itkemään, että se paha setä tai täti on paha setä tai täti. Ne ovat sitä. Jep. Tiedetään. Eivät muutu siitä että annan heidän kiusata minua. On kokeiltu. Ei toimi. Walk away.

Anteeksi nyt palsta jos tarjoan sen ainoan oikeasti terveen vastauksen. Taitaa olla aika hämmentynyttä porukkaa täällä kun haluaa suojella väkivaltaisia ihmisiä tekemällä asiasta jotenkin keskustelujutun. Ei ole keskustelujuttu. On katkaise välit -juttu. On pysy kaukana -juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Henkinen väkivalta on yleensä mahdollista kahden vapaan ihmisen kesken vain, jos uhri antaa siihen luvan. Alaikäiset lapset ovat heikossa asemassa, samoin jostain syystä taloudelliseen tai fyysiseen ansaan joutuneet, eli ei ole mitään konkreettista mahdollisuutta lähteä väkivaltaisesta asetelmasta. Noin muuten minulla ei ole myötätuntoa henkisen väkivallan uhreille. Jos voit kävellä ovesta ulos ilman että menee katto pään päältä tms., kävele.

No jo on sulla ajatusmaailma. Oletko samaa mieltä myös, jos kyseessä olisi fyysinen väkivalta?

Tilannetta ei voi ymmärtää ennen kuin se osuu omalle kohdalle. Vuosia kestänyt itsetunnon nujertaminen hajottaa lopulta vahvankin ihmisen.

Minulle kävi niin, vieläkään en ole toipunut. Meillä yhteisiä lapsia ja halusin pitää perheen kasassa ja aloin uskomaan miehen puheet huonommuudestani. Lopulta mies vaihtoi minut toiseen, mutta edelleen kiusaa, kun lasten asiat pitäisi sopia ja koko ajan olen antamassa periksi ja uskomassa miestä siitä, että olen itse kaiken pahan takana. Ei tämä ole helppoa. Älä siis tuomitse ihmisiä noin kärkkäästi. Varsinkaan sellaisia, jotka on poljettu jo maahan ja saattavat juuri yrittää parhaansa saadakseen noustua sieltä.

Tilannetta ei voi ymmärtää ennen kuin sattuu kohdalle? No aijaa? Mistä päättelet että ei ole sattunut kohdalle? Kuten sanoin, lapset ja taloudellisessa loukussa olevat ovat heikoilla. Kuuluin tähän ryhmään. Muissa tapauksissa en sympatisoi millään tavalla ihmisiä, jotka eivät älyä kävellä pois mulkkujen luota vaan tulevat tänne tai jonnekin muualle itkemään, että se paha setä tai täti on paha setä tai täti. Ne ovat sitä. Jep. Tiedetään. Eivät muutu siitä että annan heidän kiusata minua. On kokeiltu. Ei toimi. Walk away.

Anteeksi nyt palsta jos tarjoan sen ainoan oikeasti terveen vastauksen. Taitaa olla aika hämmentynyttä porukkaa täällä kun haluaa suojella väkivaltaisia ihmisiä tekemällä asiasta jotenkin keskustelujutun. Ei ole keskustelujuttu. On katkaise välit -juttu. On pysy kaukana -juttu.

Uskoisin, että monet, oli kyseessä henkinen tai fyysinen väkivalta, kyllä tajuavat, että tilanne on väärin, mutta kun ei ole enää jäljellä sitä itsetuntoa, jonka voimin saisit itsesi pois tilanteesta. Jos vuosia kestänyt haukkuminen ja mollaaminen, joka on voinut alkaa ihan pienestä ja kasvanut vähitellen, on pikkuhiljaa saanut sinut uskomaan, että olet jotenkin viallinen ja ei-haluttava ihminen ja ainoa ihminen, jolle kuitenkin kelpaat on tämä yksi, niin pidät hänestä kiinni epätoivoisesti. Ja varmasti olisi monta ottajaa, mutta kun alkanut uskomaan haukut itsestään, niin ei sitä pysty uskomaan ja on vaan kiitollinen siitä yhdestä (joka aiheuttaa sen pahan) henkilöstä, joka jaksaa olla näin hirvittävän ihmisen kanssa.

Ei asiat ole aina niin yksinkertaisia. Sinulle ehkä toimi ja pääsit pois omin voimin. Kaikki eivät pääse. Ei se tee heistä tyhmiä. Enkä usko, että kukaan yrittää suojella kiusaajia. Halutaan vaan ymmärtää mitä on tapahtunut ja miksi ja haluaa päästä irti iitä häpeästä, joka on vuosien aikana kertynyt sekä siitä, että läheinen on haukkunut ja vähätellään yms. Ja siitä, että on jäänyt suhteeseen niin pitkäksi ajaksi.

Älä tuomitse.