Mustasukkaisuus sisaruksesta.
Ärsyttävä ja jokseenkin hassukin ongelma. Miesystävän sisko vaikuttaa mustasukkaiselta, kuin me kilpailisimme samassa sarjassa asemasta veljensä elämässä.
Hän muuttuu vaikeaksi ja vaihtaa puheenaihetta jos meillä on mieheni kanssa ollut joku mukava juttu tai suunnitellaan yhteistä tekemistä.
Siskonsa silittelee miestäni käsistä ja selästä, tunkee ns henkilökohtaiseen tilaan, etäisyydelle joka on luontevaa lähinnä omalta kumppanilta ja lapsilta, noin 15 cm etäisyydelle kasvoista, halaa ja jää siihen. Jokaisella omat juttunsa ja jollekin tuokin voi olla normaalia, mutta miesystäväni yrittää aina vetäytyä kauemmas, kuitenkaan ei viitsi sanoa asiasta, että ei aiheuta närää. Humalassa myös pussasi miestäni josta mies minulle kuvoksuksissaan tilitti.
Nämä asiat korostuu joissain tilanteissa, esimerkiksi miehen juhlissa sisko rynni ohitseni halaamaan ja onnittelemaan ja mulkoili, kun hakeuduin itsekin sinne.
Sisko suuttuu jos tiedän jonkun asian miehestäni paremmin kuin hän ja saattaa vängätä, että asia ei ole niin.
Lisäksi sisko ottaa kantaa kaikkiin miesystäväni elämään liittyviin asioihin, närkästyy jos asioita ei tehdä hänen suunnitelman mukaan. Olen yrittänyt joskus siskon minullekin paapattaessa sanoa, että mieheni ei halua joka asiaa hoitaa koko suvun voimin, mutta minä en vaan kuulemma tajua ja heillä kyllä on läheinen perhe ja välitetään toisten asioista. Kyseessä voi olla siis esimerkiksi auton öljynvaihto, tietokoneen osto tms.
Kokemuksia vastaavista olisi mukava kuulla. Ärsyttää asia niin ehkä toisten kokemuksista voisi löytyä jopa sen verran naurettavia juttuja, että oma tilanne tuntuu mitättömältä.
Kommentit (58)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinä olet vienyt miehesi siskolta ilmaisen apumiehen, mahdollisten pikku huoltotöiden tekijän, kuskin, lasten mahdollisen leikittäjän, eri paikoissa käyttäjän jne. Vaikka pervolta kuulostaakin, niin sinä ja miehesi sisko kilpailette saman miehen huomiosta ja sisko ajattelee veren olevan vettä sakeampaa. Vastaa nyt seurauksista.
Me ratkaisimme suhteen miestä määräilemään pyrkiviin siskoihin (kolme kappaletta) vähnentämällä kanssakäymistä vain minimiin. Syynä juuri tuollaiset palvelujen pyytämiset, joiden vuoksi olisi omia menoja pitänyt siirtää.
Meillä ei muuten ole pyydellyt, mutta välillä vaan jätti lapset tunniksi esimerkiksi, että sai olla yksin. Mies ei jaksa toimia lastenhoitajana. Itse hoidan siskonkin lapsia jos sopii etukäteen.
*aloittaja*

Miten lapset voi vaan jättää?

*aloittaja*Miten lapset voi vaan jättää?
Tulee kahville, jättää lapset ilmoittaen käyvänsä omilla asioilla.
*aloittaja*
Näitä riittää. Minun miehen sisko jos kuulee kun puhun miehen kanssa ja meillä on hieman eriävät mielipiteet niin hän alkaa korottaa ääntään ja huutaa päälle omaa näkemystään. Ei ole tilaa olla erimieltä ja normaali keskustelu mieheni kanssa on siskon mukaan hyökkäys miestäni kohtaan. Aivan normaalilla äänellä ja asiallisesti keskustelen mieheni kanssa jos jostain keskustellaan ja lisäksi olen kyllä sitä mieltä, että ei ole siskon tai kenenkään muunkaan asia ruveta miestä raivoisasti minulta puolustamaan, kun en ole väkivaltainen henkisesti tai fyysisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä tälläiset oikeasti johtuu? Onko ollut joku äidin korvike veljelleen vai muuten vaan määräilevä luonne.
Määräilevä luonne, kauhuanoppi kehittymässä hänestä.
Minulla on tämä tulevaisuuden anoppiversio jo. :/ Siskosta ei haittaa.
Muuttuu marttyyriksi jos asiasta mainitsee.
Tilanne kuulostaa hyvin ahdistavalta. Vaikea käsittää miten joillekin sopivat rajat ovat niin vaikeat tai mistä tuollainen käytös voi johtua. Väkisin tulee mieleen, että onkohan taustalla insestiä, sisko käyttänyt nuorempaa veljeään hyväksi?
Vierailija kirjoitti:
Uskot oikeasti, että se on sisko? 😁
Kuulostaa minun miehen exältä. 🤐 Hän on vieläkin mustis vaikka erosta aikaa. Riitaa tulee siitäkin, että mies minun lasten seurassa, mutta pakkohan olla kun yhdessä asutaan.
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen fyysinen läheisyys kyllä alkaisi jo epäilyttämään että olisiko mahdollista että sisko olisi oikeasti rakastunut omaan veljeensä..?
Niin sairaalta kuin tämä kuulostaakin niin sama itselleni tuosta tulee mieleen.
Ongelma nostaa taas päätään koronan myötä. Siskon mielestä vanhempia ja aikuisia sisaruksia voi hyvin tavata ja kyläillä puolin ja toisin. Minä olen nyt sitten hankala, kun miehen kanssa päätettiin lopettaa kyläilyt ainakin kotikoulujen ajaksi. Tämä päätös pitää sisällään myös sukulaisten kyläilyt. Siskolla itsellään käy vanhemmat kylässä välillä ja kavereita päivittäin.
Aloittaja
Kuin minun käly. Kaikkeen löytyy mielipide ja jos asianomaiset on erimieltä siitä suututaan. Hänen mielestään hyvät ja avoimet välit, jokainen voi sanoa oman mielipiteensä. Ainoastaan minun takia hän joutuu olla sanomatta.
Näissä on vaan parasta jättää kanssakäyminen minimiin hankalan ihmisen kanssa. Voi paljon paremmin, kun ei kulu energiaa päsmäröivään minä minä ihmiseen.
Vierailija kirjoitti:
Näissä on vaan parasta jättää kanssakäyminen minimiin hankalan ihmisen kanssa. Voi paljon paremmin, kun ei kulu energiaa päsmäröivään minä minä ihmiseen.
Nyt on ainakin hyvä syy olla tapaamatta.
Faith kirjoitti:
Ei ole onneksi kokemusta. Jos oikeasti rakastaa sisarustaan, haluaa hänen olevan onnellinen myös parisuhteessaan eikä aiheuttaa ylimääräistä draamaa. Tuollainen ristiriitojen aiheuttaminen, että miehen täytyisi tavallaan valita toisen puoli, kuulostaa itsekkäältä.
Minäkin ajattelen näin. Olen iloinen veljeni ja ystävieni ilonaiheista ja tuntuu oudolta, että joku tuntee negatiivisia tuntemuksia vastaavassa tilanteessa.
Joulu tulee ja ajatukset nousee taas pintaan, kun sukulaisia nähdään.
Tilanne rauhoittunut ajan kanssa, kun mies ei ole siskoaan tavannut, mutta pelottaa miten tämä joulunaika tuo taas ongelmat esiin.
*aloittaja*
Tänään olisi ollut suvun kesken itsenäisyyspäivän ruokailu. Onneksi ei keretty. Ei kyllä minun lapsiakaan sinne pyydetty ja ovat kotona niin siinä olisi ollut hyvä syy minun jäädä pois jos mies olisi halunnut osallistua.
Seuraavaksi pitää yrittää selvitä joulusta. Kai joskus pitää antaa uusi mahdollisuus käyttäytyä, mutta joulu ei tunnu sopivalta siihen.
*aloittaja*
Harmittaa tosi paljon, kun haluaisin jättää kaiken sen osakseni saamani ilkeilyn taakse, unohtaa ja antaa anteeksi, mutta en vain tahdo päästä yli. Kaikki ne inhottavat kommentit ryöpsähtää mieieen ja on tosi vastenmielistä viettää kaikki yhdessä aikaa.
Nykyään keskenään ollessamme miehen sisko on ollut mukava. Ollaan kyllä nähty vain lasten kanssa eikä mitään illanistujaisia niin en tiedä tulisiko jotain ikävää jos hän joisi. Ei ole vieläkään riittävästi voimia antaa sellaiselle mahdollisuutta vaikka hän sellaista kaipaisikin ja itsekin olisin irtioton tarpeessa, mutta ennemmin tarvitsisin ystävää joka välittää eikä tarvitse pelätä mitä seuraavaksi.
Aloittaja
*aloittaja *