Sivistetään toisiamme: opeta joku esim. työhösi tai opintoihisi liittyvä asia meille muillekin
Olisi kiva oppia jotain uutta, mitä ei ole ennen tiennyt :)
Kommentit (1295)
Kun myyt puhelimessa jotain, ole rehellinen oma itsesi ilman opeteltuja myyntipuheita. Juttele kuin ystävällesi: rennosti, ystävälliseti ja kiireettä. Hymyile, se kuuluu äänessä
Golfkentänhoitajan työ ei ole vain nurmikoiden leikkaamista vaikka toki olennainen osa onkin. Golfkentänhoitaja kylvää, korjaa, hiekoittaa, lannoittaa,harjaa, kastelee, siivoaa, haravoi, kerää palloja, korjaa tavaroita, teroittaa, huoltaa, trimmaa, kitkee, ilmastaa, pystyleikkaa, viiltää jne.
Yt- potkut on aika helppo ennustaa puoli vuotta ennen niiden saamista. Ensimmäisessä vaiheessa taloudelliset tavoitteet jäävät tavoitteista jälkeen, sen jälkeen alkaa turhien kulujen säästäminen, sitten vaihdetaan tulosvastuullisia johtajia ja lopulta sitten ei-kriittisten työntekijöiden irtisanomiset. Olen nähnyt tämän prosessin hyvin läheltä lukuisia kertoja.
Jos tietää, ettei ole yhtiön avainhenkilöitä, niin uuden työn etsiminen kannattaa heti kun talousluvut notkahtaa. Uuden työn löytäminen on paljon helpompaa jos ei ole työtön ja työpaikan vaihtaminen kestää helposti 3-4 kuukautta.
Parhaimmassa tapauksessa onnistuu tahdistamaan potkut ja uuden työn samaan hetkeen, jolloin pääsee vaihtamaan työtä ja saa irtisanomispaketin. Moni osaa tämän kuvion, mutta on paljon naiveja työntekijöitä, jotka odottavat aivan liian pitkään.
Vierailija kirjoitti:
Perunakellarin haju asunnossa kertoo kosteusvauriosta.
Jatkan tätä: nuuhkaise tiskialtaan ja lavuaarin poistoaukkoja. Mullan haju kertoo kosteusvauriosta, jos et sitä kauempaa tuntisikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi teräsbetonipalkissa ei saa olla liikaa harjaterästä, mutta ei liian vähänkään.
-jos harjaterästä on liikaa, palkista tulee ylijäykkä. Harjateräkset ei veny, jolloin palkin yläpinnassa kuormituksessa alkaa tapahtua murtumia ja palkki voi "räjähtää" pieniksi murusiksi. Betoni alkaa siis puristua raudoitusta vasten. Ei hyvä. Eurokoodeissa tätä rajoitetaankin.
-jos harjaterästä on liian vähän, palkki halkeaa alapinnasta vetopuolelta. Halkemien leveys kasvaa liikaa, jolloin ennenpitkää palkki romahtaa. Halkemien leveyttä on rajoittettu eurokoodissa, joka vaikuttaa raudoitusmäärään
-aina pitää pyrkiä taloudelliseen ja tasapainossa olevaan raudoitusmäärään. Käytännössä joskus voi olla optimaalista raudoitusmäärän sijasta tehdä palkki esi- tai jälkijännitettynä. Harjateräksiä vedetään voimalla x ennen valua, jotta palkista tulee jäykempi ja se kestää enemmän kuormituksia. Näin palkin mittoja ei tarvitse suunnitella uudestaan joka säästää tilaa rakennuksesta.
Muinaisesta Rooman betonista tehtiin lujempaa lisäämällä betoniin verta (sisältää rautaa), betonista tuli niin kestävää ettei nykyäänkään ylletä samaan, niitä rakenteita on edelleen hyvässä kunnossa pystyssä tästä syystä. Sen ihan tarkkaa seosrakennetta ei kai edes tunneta.
Eipäs...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomio sukupuolten tasa-arvosta mediassa:
Miehet ovat edelleenkin erittäin näkyvästi esillä mediassa.Alla tältä aamulta kerätty alustava lista (tarkistuskierros vielä tekemättä), johon on koottu Ylen etusivun jutuissa mainitut miesten nimet. (ja huom. tässä eivät edes ole kaikki etusivun jutuissa mainitut miesten nimet, koska osa on jätetty pois tiettyjen kriteerien vuoksi, esimerkiksi poissa listalta ovat ne tapaukset, joissa jutussa mainittiin enemmän naisia kuin miehiä).
Ylen etusivu: https://yle.fi
Organisaatiopsykologi Pekka Järvinen
https://yle.fi/uutiset/3-11865335Tutkimusta johtanut psykiatri Max Taquet
https://yle.fi/uutiset/3-11872278Kolumnisti Rajkumar Sabanadesan
https://yle.fi/uutiset/3-11866707Turun yliopiston julkisoikeuden professori Janne Salminen
https://yle.fi/uutiset/3-11872373Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Jani Ortamala
https://yle.fi/uutiset/3-11871456Itä-Suomen yliopiston metsäbiotalouden professori Jyrki Kangas
https://yle.fi/uutiset/3-11871590Suomen Sikayrittäjien toiminnanjohtaja Ari Berg
https://yle.fi/uutiset/3-11864114Risto Eronen
https://yle.fi/uutiset/3-11871177Haminan varuskunnan terveysaseman päällikkölääkäri Ville Ronkainen
https://yle.fi/uutiset/3-11871914Eksoten henkilöstö- ja viestintäjohtaja Santtu Niemi
https://yle.fi/uutiset/3-11871754Kelan yhteyspäällikkö Sami Koponen
https://yle.fi/uutiset/3-11872231Liberian hirmuhallitsija Charles Taylor, Gibril Massaquoi, Massaquoin asianajaja Kaarle Gummerrus, Sierra Leonen erikoistuomioistuimen tutkinnanjohtaja Alan White
https://yle.fi/uutiset/3-11871991Presidentti Joe Biden
https://yle.fi/uutiset/3-11871063Verkkokauppayhtiö Amazonin perustaja ja toimitusjohtaja Jeff Bezos
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden
https://yle.fi/uutiset/3-11872275UKK-instituutin johtaja Tommi Vasankari
https://yle.fi/uutiset/3-11871203Teemu Pukki, Todd Cantwell, Emiliano Buendia, Ivan Toney, Marcus Forss
https://yle.fi/urheilu/3-11871879Kevin De Bruyne, Phil Foden, Marco Reus, Jude Bellingham, Ovidiu Hategan, Vinicius Junior, Marco Asensio, Toni Kroos, Mohamed Salah
https://yle.fi/urheilu/3-11872253Sebastian Aho, Aleksander Barkov, Teuvo Teräväinen, Eetu Luostarinen, Juho Lammikko, Markus Nutivaara, Joonas Korpisalo, Patrik Laine, Boone Jenner, John Tortorella, Mikko Lehtonen, Kaapo Kakko, Alexis Lafreniere, Kasperi Kapanen, Juuso Riikola, Rasmus Ristolainen, Janne Kuokkanen, Sami Vatanen, Henri Jokiharju, jne...
https://yle.fi/urheilu/3-11872303Ossi Oikarinen
https://yle.fi/uutiset/3-11865446Yhdysvaltain ulkoministeriön tiedottaja Ned Price
https://yle.fi/urheilu/3-11872406Marimekon hallituksen puheejohtaja Mika Ihamuotila
https://yle.fi/uutiset/3-11872151Etiopian pääministeri Abiy Ahmed
https://yle.fi/uutiset/3-11872165Filippiinien puolustusministeri Delfin Lorenza, Filippiinien presidentti Rodrigo Duterte, jne...
https://yle.fi/uutiset/3-11871115Venäjän varaulkoministeri Sergei Rjabkov, Aleksanteri-instituutin johtajan Markku Kangaspuro, Euroopan unionin ulkosuhteita johtava Josep Borrell
https://yle.fi/uutiset/3-11870906Maanpuolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksen erikoistutkija Pentti Forsström
https://yle.fi/uutiset/3-11871175VTV:n oikeusasioiden johtaja Mikko Koiranen
https://yle.fi/uutiset/3-11871160VTV:n luottamusmies ja johtava tilintarkastaja Pasi Tervasmäki
https://yle.fi/uutiset/3-11872119Venäläinen oppositiojohtajan Aleksei Navalnyi
https://yle.fi/uutiset/3-11871674Yksityisetsivä Arthur Brand
https://yle.fi/uutiset/3-11871620Israelin presidentti Reuven Rivlin ja pääministeri Benjamin Netanjahu
https://yle.fi/uutiset/3-11872162Norjan rannikkohallinnon valmiusjohtaja Hans-Petter Mortensholm
https://yle.fi/uutiset/3-11871489Kansanedustaja Ano Turtiainen
https://yle.fi/uutiset/3-11871402Valtiovarainministeri Matti Vanhanen, Keskustan varapuheenjohtaja Petri Honkonen, jne...
https://yle.fi/uutiset/3-11864563Muusikko Ilmari Kärki
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2021/04/06/ibea-luultiin-homoksi-ja-han-l…Toimittaja-tietokirjailija Pekka Juntti
https://yle.fi/uutiset/3-11858850Fortumin liiketoimintajohtaja Kalle Saarimaa
https://yle.fi/uutiset/3-11865230Suomen Uusiomuovi Oy:n toimitusjohtaja Vesa Soini
https://yle.fi/uutiset/3-11865230
Joo, miehet pois mediasta, mikäli tarvitaan mitä tahansa asiantuntijaa kommentoimaan etsitään vaan kuka tahansa nainen vaikka kadulta.
Itsehän käytän termiä henkilö, tuossakin listassa kaikki ovat henkilöitä.
Tshernobylissä ei tapahtunut ydinräjädystä ja säteilytasot eivät olisi vaatineet mitään toimenpiteitä Suomessa silloisten eikä nykyisten määräysten mukaan.
Tärkein kyky ja taito näyttämöllä on keskittymiskyky. Ilman sitä ei näytteleminen onnistu, vaikka olisi muut avut huippuluokkaa.
Perussääntö tikkien poistoon: kasvot 5 vrk, vartalo 7-10 vrk,raaja (leikkausta riippuen) 10-14 vrk.
Välinehuoltajan tärkein työkalu on: aseptinen toiminta (omatunto) kaikessa tekemisessä.
Käytämme runsaasti rahaa käsirasvoihin vuosittain ja toiset meistä käyttävät säännöllisesti kosmetologin palveluita, jotta kädet pysyvät tip top kunnossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perunakellarin haju asunnossa kertoo kosteusvauriosta.
Jatkan tätä: nuuhkaise tiskialtaan ja lavuaarin poistoaukkoja. Mullan haju kertoo kosteusvauriosta, jos et sitä kauempaa tuntisikaan.
NO MITEN PITÄÄ EDETÄ, JOS SE LAVUAARI HAISEE MULLALLE?
Takuuajan päättyminen ei tarkoita sitä, etteikö myyjä voisi olla edelleen vastuussa tuotteen viasta. Jos ostat esimerkiksi pesukoneen vuoden takuuajalla ja kone hajoaa 1v2kk ostohetkestä, saattaa myyjä edelleen joutua vastuuseen virheellisestä tuotteesta. Pesukoneet on yleensä tarkoitettu pitkäaikaiseen käyttöön ja tässä tapauksessa saattaa olla, että tavara (eli pesukone) ei vastannut kestävyydeltään tai muuten sitä, mitä kuluttaja yleensä perustellusti olettaa samanlaisen tavaran kaupassa.
Vierailija kirjoitti:
Väri ei ole objektin fyysinen ominaisuus.
"Punainen tuoli" on vain tuoli, sillä väri syntyy ihmisen aivoissa ainoastaan tiettyjen opittujen lainalaisuuksien mukaan.
Kokemus väristä muodostuu aivoissa, mutta punaisena näyttäytyvä tuoli kyllä emittoi valoa aina tietyllä aallonpituusalueella :)
VieraSS kirjoitti:
SAP:ssa kun painaa tyhjässä kentässä välilyönti-näppäintä ja nuolta alaspäin, saa "valikon" viimeiseksi täytetyistä tiedoista.
SAP on helevtistä.
Sulatettuun suklaaseen ei saa sekoittaa vettä. Jos niin tekee, se kokkaroituu. Oikeastaan pienikin kosketus veteen (myös höyry) saa sen kokkaroitumaan. Jos sulatetusta suklaasta kuitenkin haluaa juoksevampaa, voi sen sekaan sekoittaa hieman öljyä.
Maitosuklaa ei oikeastaan ole edes suklaata, sillä se ei sisällä ollenkaan kaakaojauhetta tai -massaa. Se myös sulaa tumma- tai maitosuklaata nopeammin, sillä sen sulamispiste on matalampi.
Vierailija kirjoitti:
Sulatettuun suklaaseen ei saa sekoittaa vettä. Jos niin tekee, se kokkaroituu. Oikeastaan pienikin kosketus veteen (myös höyry) saa sen kokkaroitumaan. Jos sulatetusta suklaasta kuitenkin haluaa juoksevampaa, voi sen sekaan sekoittaa hieman öljyä.
Maitosuklaa ei oikeastaan ole edes suklaata, sillä se ei sisällä ollenkaan kaakaojauhetta tai -massaa. Se myös sulaa tumma- tai maitosuklaata nopeammin, sillä sen sulamispiste on matalampi.
Tarkoitin siis totta kai valkosuklaata :D
Oletko joskus kiivennyt portaita, joilla olet kompastellut, koska askelmat tuntuvat etenevän jotenkin omituisesti, vaikka olisivatkin ihan symmetriset? Se johtuu usein siitä, että ihmiset ovat tottuneet tietynlaiseen askelrytmiin, koska suurin osa portaista suunnitellaan samanlaisella kaavalla. Tuo yksinkertainen kaava on [askelman korkeus]*2 + [askelman etenemä] = 630mm.
Porrasaskelman korkeuden kannattaa yleensä olla välillä 180-230mm. Se, mikä korkeus askelmalle valitaan, riippuu lähes aina siitä, millä luvulla portaikon kokonaiskorkeus saadaan järkevästi jaettua tasan (on aina kompuroimista aiheuttava ratkaisu, jos ylin tai alin askelma on jää erikorkuiseksi kuin muut askelmat).
Eli jos askelman korkeus on 200mm, silloin askelman etenemän (eli vaakasuora mitta askelman etureunasta seuraavan askelman etureunaan) tulisi olla 230mm.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jäyste on lastuavassa työstössä työkappaleen särmiin plastisen muodonmuutoksen seurauksena syntynyt ei-toivottava materiaalimuodostuma (Gillespie 1999).
Mitä sille tehdään?
Jäysteenpoisto.
"Tekoäly" ei ole mitään magiaa. Se on käytännössä vain soveltavaa tilastotiedettä. Tekoälymallien suorituskyky on pitkälti riippuvainen siitä datasta millä malli on 'opetettu'. Esimerkki: Jos siinä datassa millä opetat kasvojentunnistusmallille miltä ihminen näyttää ei ole yhtään aasialaista, malli ei välttämättä tunnista aasialaista ihmiseksi.
Moderni tekoäly buumi perustuu 1) datan määrän exponentiaaliseen kasvuun viime vuosina 2) tietokoneiden suorituskyvyn kasvuun viime vuosikymmeninä. Toki mallitkin ovat kehittyneet ja niitä kehitetään jatkuvasti (esim. transformers-pohjaisten mallien tuleminen vuonna 2018), mutta ne alan matemaattiset peruspilarit ovat luotu vuosikymmeniä ja jopa vuosisatoja sitten.