Tuttavani kiisti kotivaransa
Olin tuttavani luona kylässä hiljakkoin. Vein roskia hänen keittiön roskikseensa sillä aikaa, kun hän kävi vessassa. Kaappeja availlessani (en ole aiemmin hänen keittiön roskistaan tarvinnut, joten jouduin etsimään) huomasin hänellä olevan melkoisen kotivaran: tonnikalatölkkejä ainakin 20 kpl, kaurahiutaleita kolme avaamatonta pakettia, tölkkihernekeittoa monta purkkia, kuivalihaa, jotain säilykesianlihaa, valtavat kasat nuudeleita.... Eilen kysyin häneltä puhelimessa koronaviruskeskustelun yhteydessä kotivarasta, että onko hänellä. Ajattelin vain että siitä olisi mielenkiintoista vaihtaa pari lausetta, kun hän kerran oli niin hyvin varautunut ja varmasti oli ajatellut asioita. Yllätyksekseni hän kiisti itsellään olevan kotivaran. Sanoi vielä, ettei ymmärrä moista hysteriaa eikä ole koskaan ajatellut hankkia kotivaraa. Olin vain että aijaa vai niin.. Hävetäänkö kotivaraa, miksi?
Kommentit (25)
Ja mita se sulle kuuluu, mita toisella on kaapissa? Oot ilmeisesti narsisti ja viela vakaasti impulssikontrollivikainen, jos et tajua etta voi varautua? Sulla on rahat aina loppu ja kaverilla riittaa, kun on vakavarainen.
Sunkaisia ei pitaisi kenenkaan paastaa kotiinsa.
Vierailija kirjoitti:
Mulla ei ole ollenkaan kotivaraa. En usko.,että tulee tarvetta.
Käyn joka päivä kaupassa. Ainoat kuivatavarat ovat hienosokeri, vehnäjauho ja suola. Nämäkin lettujen tekoa varten, kun lapsenlapsi käy pari kertaa kylässä asuu ulkomailla ja pari pakettia kahvia.
Jos venäläiset hyökkää, emme ehdi edes rukousta sanoa.
Muutamassa minuutissa maa on tuhottu.
Tuttavani joka kouluttaa kertausharjoituksissa olevia sanoi, että
armeija ja aseistus on vain sitä varten, että halutaan näyttää kansalle ja viholliselle, että puolustustahtoa on. Tositilanteessa sillä ei ole mitään merkitystä.
Ai koko maa on tuhottu vähän samaan tapaan kuin Ukrainassa? Jossa on ihan itäosia lukuunottamatta käytännössä syvän rauhanajan meiningit?
Te igorit aina haaveilette totaalisesta ydinsodasta ja muusta pascasta, ja kyllähän Venäjä sellaisella pelillä tietysti Suomen voittaisikin. Mutta se maksaisi Venäjälle liian paljon, eli jos he nyt jotain tuntevat tarvetta yrittää, niin se sota käydään ihan yhtä vanhanaikaisesti kuin Ukraina, Krim, Georgia, Tshetsenia ja joka v i t u n konflikti 2. Maailmansodan jälkeen. Tämän voit omistaa varmana lupauksena.
Ja siinä kisassa Suomella on paljonkin sanottavaa lopputulokseen, ja saattaapa r.yssälle tulla itku ennen kuin ollaan valmiita. Suomi ei ole Georgia, tai Ukraina.
Itsekin keräilen joitain tuotteita isot kasat ja syystä, että ostan tarjouksista sellaista mitä varmasti tarvii ja tulee käytettyä. Kaapit on täynnä talous- ja wc - paperia, hammastahnaa on ollut pahimmillaan 15 tuubia. Pyykinpesu- ja siivousaineita, shampoota, suihku- ja käsisaippua on useita pulloja. Keittiön kaapeissa on kahvia on aina toista kymmentä pakettia, erilaisia säilykkeitä, jauhoja monenlaista monta kiloa, lisäksi on kuivahiivaa, mausteita, riisiä ja pastaa pussitolkulla.
Ärsyttää se, kun joku tuote loppuu ja aina pitää varautua, jos ei pääsekään kauppaan vaikka yli viikkoon ja lapset nälissään. Lisäksi bongailen tarjouksia.
Minulla on paljon enemmän säilyviä ruoka-aineita kaapissani, mutta en ole niitä varannut mitään uhkatilannetta varten, vaan ihan normaaliin elämään. Ostan aina tarjouksesta edullisesti isommat erät kerrallaan. Sopii säästäväiseen luonteeseeni.