Corona-virus paljon huhuttua levittyneempi?
Kommentit (176779)
Ei noi korona-lässytykset mee enää kauan läpi. Ihmiset alkaa pikku hiljaa tajuta mikä on homman nimi.
Helsingissä tehohoitopaikat loppuu.
Helsinkiläisessä asuu pikkuinen Sedu?
Onko tänä vuonna ollu noroa?
Se on rikos ihmisyyttä vastaan, ja sama kiristys jatkuu. Eilen rokoteasiantuntijalta tuli viesti, että hoitajat eivaät voi lopettaa maskien käyttöä, vaikka heidät on rokotettu.
He haluavat rokottaa kaikki, koska se on heidän; rokottajien oma etunsa. Se on sekä vallan, että omaisuuden tavoittelua tältä alykkäältäkin ryhmältä, johon kuuluu tutkijoita, terveysjärjestön verkostossa, hallitusten jäseniä ympäri maailmaa.
Mihin muuhun älykäs pyrkisi?
Muut ovat saaneet jo vähemmän, mutta miksipä älykäs mitään muuttaisi, kun ei ole toisin toiminut edes alussa!
Suomessakin terveydenhuolto on netonnut jo valtavasti koronatilanteella. Pelkistä lausunnoista laskutetaan, ja jokaisesta toimesta, jonka he itse suunnittelevat itselleen tilanteessa sopivimmaksi. Oman ryhmän alimmat pidetään samanmielisinä muun muassa maskituksella, todellisuudessa tehottomilla merkeillä,vaatetuksilla ja siihenliittyvällä ideologialla; pelon luonnilla. Vastassa on virus, jollaista vastaan vaarattomuudessaan, lääkärit hoitajat eivät ole vielä joitakin kymmeniä vuosia sitten suojautuneet millään tavalla.
Koska olet näyttänyt kipeää kurkkuaasi maskilliselle lääkärille ennen vuotta 2020? Et koskaan. Et edes vuonna 1969, kun absoluuttisesti, ja vaikutuksiltaankin monin verroin nykyistä koronaa pahempi A-virus kiersi maailmaa. Ei ollut edes rokotteita yleisessä jakelussa, eikä vielä paljon myöhemminkään....Itseasiassa influenssarokote on aika vanha keksintö, mutta sen käyttö on yleistynyt hyvin hitaasti...
En minäkään sellaiselle koe tarvista, enkä ole edes kokenut. Kaikesta huolimatta.
Se on ihan ihmisyyttä sekin! Ja että kasvoni ovat vapaina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähes vuoden aikana ”koronaan” kuollutta 346 iäkästä, joista ylivoimaisella enemmistöllä oli kuollessaan yksi tai useampi pitkäaikaissairaus, tuskin antavat 5.5 miljoonan populaation Suomessa aihetta korona”taisteluun”, vähiten ”eturintamassa” koronan vuoksi autioituneissa sairaaloissa.
Miksi haluat koronan leviävän.
Korona ei ole tauti, johon kuolla tai ei kuolla. Osalle jää pitkäaikaisoireita. Ei tiedetä, loppuvatko ne ollenkaan.
Miksi väität, että haluan koronan leviävän? Suurempi huoli nyt ovat influenssat - nekin saattavat laukaista oireita, jos elimistö ei kestä sentyyppistä virusta. Mutta onko influenssan takia suljettu kouluja, ja jatkettu rajoituksia toistensa perään? Ei tietääkseni. Siksi tässäkin tapauksessa pitää suhteuttaa.
Miksi influenssat ovat sinulle nyt suurempi huoli?
THL:n mukaan vain yksittäisiä influenssatapauksia on esiintynyt niin Suomessa kuin maailmalla. Eteläisellä pallonpuoliskolla influenssa-aktiivisuus on jo päättynyt, eikä sielläkään ole ollut mitää isoa epidemiaa.
THL:n sivuilta lainattua:
"Tänä vuonna influenssa-aktiivisuus on sekä eteläisellä että pohjoisella pallonpuoliskolla ollut vähäisempää kuin aiempina vuosina. SARS-CoV-2 viruksen leviämistä estävät toimenpiteet, kuten matkustamisen välttäminen, etätyöskentely, hygieniaohjeet, turvavälit ja maskien käyttö on todennäköisesti vähentänyt myös influenssatartuntoja.
Lisäksi käynnissä oleva pandemia on vaikuttanut terveydenhuollon käynteihin ja influenssatestausaktiviteettiin.
Euroopassa influenssakausi ei ole alkanut. Ainoastaan yksittäisiä influenssa A ja B -löydöksiä on raportoitu.
Euroopan influenssatilanne (Flu News Europe)
European monitoring of excess mortality for public health action
Myöskään Yhdysvalloissa influenssakausi ei ole alkanut, mutta yksittäisiä influenssalöydöksiä on raportoitu.
Yhdysvaltojen influenssatilanne (CDC, Yhdysvaltojen tautikeskus)
Influenssa-aktiivisuus on alhaisempi kuin vastaavana aikana aiempina vuosina. Yksittäisiä influenssatartuntoja on raportoitu Karibialla, Keski-Amerikassa, muutamissa Länsi-, Etelä- ja Kaakkois-Aasian sekä Länsi ja Itä-Afrikan maissa. Eteläisen pallonpuoliskon maissa influenssa-aktiivisuus on päättynyt. "
Vierailija kirjoitti:
Onko tänä vuonna ollu noroa?
alkuvuodesta noro loppui, kun ihmiset alkoi pestä käsiään
2018 oli influenssan ylikuolleisuutta 1000 henkilöä. Vaikuttiko elämääsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lähes vuoden aikana ”koronaan” kuollutta 346 iäkästä, joista ylivoimaisella enemmistöllä oli kuollessaan yksi tai useampi pitkäaikaissairaus, tuskin antavat 5.5 miljoonan populaation Suomessa aihetta korona”taisteluun”, vähiten ”eturintamassa” koronan vuoksi autioituneissa sairaaloissa.
Miksi haluat koronan leviävän.
Korona ei ole tauti, johon kuolla tai ei kuolla. Osalle jää pitkäaikaisoireita. Ei tiedetä, loppuvatko ne ollenkaan.
Miksi väität, että haluan koronan leviävän? Suurempi huoli nyt ovat influenssat - nekin saattavat laukaista oireita, jos elimistö ei kestä sentyyppistä virusta. Mutta onko influenssan takia suljettu kouluja, ja jatkettu rajoituksia toistensa perään? Ei tietääkseni. Siksi tässäkin tapauksessa pitää suhteuttaa.
Miksi influenssat ovat sinulle nyt suurempi huoli?
THL:n mukaan vain yksittäisiä influenssatapauksia on esiintynyt niin Suomessa kuin maailmalla. Eteläisellä pallonpuoliskolla influenssa-aktiivisuus on jo päättynyt, eikä sielläkään ole ollut mitää isoa epidemiaa.
THL:n sivuilta lainattua:
"Tänä vuonna influenssa-aktiivisuus on sekä eteläisellä että pohjoisella pallonpuoliskolla ollut vähäisempää kuin aiempina vuosina. SARS-CoV-2 viruksen leviämistä estävät toimenpiteet, kuten matkustamisen välttäminen, etätyöskentely, hygieniaohjeet, turvavälit ja maskien käyttö on todennäköisesti vähentänyt myös influenssatartuntoja.
Lisäksi käynnissä oleva pandemia on vaikuttanut terveydenhuollon käynteihin ja influenssatestausaktiviteettiin.
Euroopassa influenssakausi ei ole alkanut. Ainoastaan yksittäisiä influenssa A ja B -löydöksiä on raportoitu.
Euroopan influenssatilanne (Flu News Europe)
European monitoring of excess mortality for public health actionMyöskään Yhdysvalloissa influenssakausi ei ole alkanut, mutta yksittäisiä influenssalöydöksiä on raportoitu.
Yhdysvaltojen influenssatilanne (CDC, Yhdysvaltojen tautikeskus)Influenssa-aktiivisuus on alhaisempi kuin vastaavana aikana aiempina vuosina. Yksittäisiä influenssatartuntoja on raportoitu Karibialla, Keski-Amerikassa, muutamissa Länsi-, Etelä- ja Kaakkois-Aasian sekä Länsi ja Itä-Afrikan maissa. Eteläisen pallonpuoliskon maissa influenssa-aktiivisuus on päättynyt. "
Lainaus:
Ensin kausi-influenssa, joka on ajoittain jopa 5 kertaa tappavampi kuin korona:
”Influenssa aiheuttaa arvioiden mukaan Suomessa joka vuosi jopa 2000 kuolemaa. Ärhäkkä tauti voi esiintyä jopa joka viidennellä. Lievinäkin influenssakausina influenssakuolemien on yleensä useita satoja. Influenssa aiheuttaa yleensä vuosittain.
Euroopassa yhteensä noin 15 000 - 70 000 ennenaikaista kuolemaa. Influenssan arvioidaan aiheuttavan Suomessa noin 700 – 2000 kuolemaa vuosittain. Kyseessä on arvio. Todellista määrää on hankala tietää, koska diagnostisista käytännöistä johtuen influenssaa ei merkitä kuolinsyynä, eikä aina välttämättä myötävaikuttavana tekijänäkään. Kaudella 2019-20 Suomessa ilmoitettiin noin 12 000 influenssalöydöstä. Tämä on kuitenkin vain se luku, joka käy ilmi tartuntatautirekisteriin tehdyistä ilmoituksista.”
jatkuu
Sannalla ja Saulilla tuntuu olevan enemmän optimismia kuin lääkäreillä... pistää miettimään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
CNN: Korona viruksen tärkein oppi Aasiasta on, että kansalle pitää olla avoin ja läpinäkyvä tiedotus. Seuraavaksi tärkein on, että ihmisten fyysistä kanssakäymistä pitää rajoittaa tartunta-alueilla.
Mitäs mieltä olette? Onko Suomessa noudatettu tätä kahta oppia?
Ei todellakaan. Tiedotuslinja on vain lietsonut valtavasti epäluottamusta ja pelkoa siitä että tauti pääsee leviämään täällä vapaasti viranomaisten luottaessa hyvään tuuriin ja siihen että ei se täällä voi levitä.
Nyt ovat kuitenkin tehneet korjausliikettä.
Eilen illalla huomasin uutisen jossa kerrottiin että kuntia on kehotettu varautumaan siihen että jopa 35% sairastuu. Uutinen antoi ymmärtää että nyt kartoitetaan hoitopaikat sekä julkisella että yksityisellä sektorilla ja selvitellään karanteeni- ja väistötiloja.Laskin huvikseni millaisina lukuja tulee jos oman kotikaupungin ihmisistä sairastuu 35% ja sairastuneista kuolee 1-3% Aika ikäviä lukuja tuli.
Sairastuneiden määräksi tuli 70000 ja kuolleiden määräksi 700-2100.
Nuo ovat todella hirveitä lukuja.
(Kausi-influenssaan kuolee Suomessa n. 500 henkilöä vuodessa)
Helpottavaa kuitenkin että Suomi nyt valmistsutuu tällaiseen tilanteeseen. Tämä lisää luottamusta siihen ettei maa vaivu kaaokseen jos sairastuneita tulee iso määrä kerrallaan. Ei tarvitse pelätä että tullaan yllätetyiksi niinkuin muutamalle maalle on käynyt.Iran on polvillaan tilanteensa kanssa. Siellä on kuollut jo useita hallituksen jäseniä ja julkisuuden henkilöitä. Katutasolla tilanne on täysin hallitsematon ja ihmiset nuolevat patsaita parantumisen toivossa. Siellä kun on jotain kaiken parantavia patsaita.
Italiassakin tilanne on vaikea mutta pystyvät vielä hallitsemaan sitä ja rajuilla toimilla saavat sen todennäköisesti hallintaan.
5.3 täällä jauhettu tälläistä.
Vierailija kirjoitti:
2018 oli influenssan ylikuolleisuutta 1000 henkilöä. Vaikuttiko elämääsi?
Ei koska se tappaa vain vanhuksia joille kirjataan poisnukkuessa Influenssa kuolinsyyksi. Influenssa on hengitystieinfektio, korona monielinsairaus joka etenee keskushermostoon ja aivoihin mitä influenssa ei koskaan tee. Sitä kautta voi korona tuottaa dementiaa, aivosumua, aistimenetyksiä, maksa- ja muaisvaurioita sekä kaikkea mitä ei vielä edes tunneta.
Tänään oli niin pienet luvut että ihan piti tiirailla.
jatkoa:
THL:n Hanna Nohynek kertoi influenssasta, johon ”on olemassa rokote”. Mielenkiintoista. Silti koronaa tappavampaa influenssaa voi esiintyä Suomessa joka viidennellä – reippaasti yli miljoonalla ihmisellä!
Sitten paha kausi-influenssa: ”Euroopassa levinnyt influenssaepidemia aiheuttaa yli 200 000 ihmisen ylimääräisen kuoleman verrattuna tavanomaiseen influenssakauteen. Myös Suomessa tauti on harvinaisen paha ja tappaa arviolta 1400 ihmistä tavallista enemmän. Ei, tämä ei ollut ennuste parhaillaan leviävän koronaviruksen aiheuttamasta tuhosta, vaan kertaus kauden 2016–2017 epidemiasta, jonka poikkeuksellinen tappavuus näkyy selvästi ylikuolleisuutta mittaavan Euromomo-järjestön kuolleisuustilastoista.”
Matti Virtanen kirjoitti todella pahasta influenssakaudesta Tekniikan Maailma -teemalehdessä 30.3.2020.11 Vuosien 2016–2017 influenssakausi kesti 27 viikkoa, eli jopa 5 viikkoa tavanomaista pidempään.
Ja lopuksi korona”pandemia”. Suora lainaus THL:n (8.10.2020 tilanne) oikeista tilastoista, joiden julki saamiseen tarvittiin poliisin apua: ”Toistaiseksi tartuntatautirekisteriin on kertynyt tietoa 346 kuolleesta ja näistä on saatavilla tarkempia tietoja…Kuolleiden mediaani-ikä on 84 vuotta… valtaosalla (yli 90 prosenttia) oli yksi tai useita pitkäaikaissairauksia…Koronavirusepidemia ei ole lisännyt kokonaiskuolleisuutta Suomessa. Työikäisten kuolemantapaukset ovat hyvin harvinaisia ja lasten ja nuorten kuolemia ei ole Suomessa todettu lainkaan. (LIITE 1)
Suomen 5.5 miljoonan populaatiosta kuoli ”koronaan” lähes kahden influenssakauden aikana 346 vanhusta! Valtaosalla yksi tai useampi kuolemaa jouduttanut pitkäaikaissairaus! Milloinkaan 0,006 % kuolema väestöstä, vieläpä elinaikaodotteen ohittaneen vanhuksen, ei ole laskettu epidemiaksi saati pandemiaksi. Lisäksi kokonaiskuolleisuus ei ole Suomessa lisääntynyt. Mihin ne väitetyt ”epidemian” uhrit katosivat? Jos Suomen johdossa vallitsisi suhteellisuudentaju, todistetaakan viranomaistoimien järjettömyydestä voisi lopettaa tähän. Rikosoikeudellisesti kyse on huomattavasti vakavammasta tilanteesta. Jatketaan siis todisteilla, jotta Oikeuskansleri voi ottaa tarvittavat askeleet kansan suojelemiseksi.
https://www.ossitiihonen.com/wp-content/uploads/2020/12/Kanne_oikeuskan…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
15 työntekijää samassa työpaikassa koronassa, on jo aika luku
https://www.iltalehti.fi/koronavirus/a/c3987b47-7ed8-41c0-9b64-d46d800b…
Pieksämäen puutarhan halpatyövoimalta koronavirus on nyt sitten levinnyt hoivakoteihin. Turha niitä joulukukkia on kasvatella, kun mummot on mullan alla jouluun mennessä.
- Hyvää itsenäisyyspäivää ja kiitos tämän maan puolustamisesta ja rakentamisesta. Niin, teillä on muuten korona.Eiköhän nämä tartunnat ole ihan "kotimaista" alkuperää, vaikka kuin tykkäisit syyttää ulkomaalaisia. Vois ne vanhemmat vähän enempi seurata, mitä se oma nuori touhuaa. Osallistuminen 40 hengen yksityisjuhliin (kotibileisiin) ei ole kovin fiksu veto.
"Tänään torstaina Pieksämäellä on todettu viisi uutta koronatartuntaa. Nämä liittyvät tiedossa oleviin tartuntaketjuihin; Pieksämäen CrossFit-saliin ja viime viikonlopun nuorten yksityisiin juhliin. Eilen alkuillasta tuli vielä tieto neljästä uudesta koronapositiivisesta kahden aikaisemman ilmoitetun lisäksi."
https://www.pieksamaki.fi/jokaisen-apua-tarvitaan-koronatilanteen-rauho…
Jostain ne ensimmäiset tartunnat on Pieksämäelle tulleet ja sen jälkeen levinneet paikkakuntalaisten keskuudessa harrastuksissa ja työpaikoilla. Fakta on, että marraskuussa laajoissa testauksissa puutarhan työntekijöiltä löydettiin ainakin 64 tartuntaa. Monet kausityöläiset tulevat ulkomailta tai muualta Suomesta:
MikaK kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2018 oli influenssan ylikuolleisuutta 1000 henkilöä. Vaikuttiko elämääsi?
Ei koska se tappaa vain vanhuksia joille kirjataan poisnukkuessa Influenssa kuolinsyyksi. Influenssa on hengitystieinfektio, korona monielinsairaus joka etenee keskushermostoon ja aivoihin mitä influenssa ei koskaan tee. Sitä kautta voi korona tuottaa dementiaa, aivosumua, aistimenetyksiä, maksa- ja muaisvaurioita sekä kaikkea mitä ei vielä edes tunneta.
Sinulla on virheellistä tietoa. Influenssa voi todellakin laukaista useita ongelmia kehossa, eikä se ole mitenkään uutta! Influenssat aiheuttavat tunnetusti paljon erilaisia ongelmia; ihan kaikkea ei voida todistaa - mutta ihan sama pätee koronaan. Spekulaatiota siis.
Telkkarissa puhuttiin, että matkailua voisi ehkä avata rokotetuille, jos rokotteita otetaan riittävästi.
Ei järkeä ole tuossa, kun apinanokeiden mukaan rokotetuilla on yhtä paljon virusta nenässään kuin rokottamattomilla.
Vierailija kirjoitti:
Jonain päivänä suomalaiset vielä tajuaa, että niitä on kusetettu. Ehtiikö Bill myydä rokotteensa sitä ennen, se on ydinkysymys.
Onko Gates sun seksifantasioidesi kohde... luulenpa että on.
Vierailija kirjoitti:
Moni joutuu vielä linnaan. Myös avunannosta.
Toivottavasti. Onhan tämä nyt hirveää että tietoisesti on päästetty vaarallinen tartuntatauti leviämään.
Osa oikein yllyttää muita levittämään tautia.
MikaK kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
2018 oli influenssan ylikuolleisuutta 1000 henkilöä. Vaikuttiko elämääsi?
Ei koska se tappaa vain vanhuksia joille kirjataan poisnukkuessa Influenssa kuolinsyyksi. Influenssa on hengitystieinfektio, korona monielinsairaus joka etenee keskushermostoon ja aivoihin mitä influenssa ei koskaan tee. Sitä kautta voi korona tuottaa dementiaa, aivosumua, aistimenetyksiä, maksa- ja muaisvaurioita sekä kaikkea mitä ei vielä edes tunneta.
Hmmm. Kupari on myös hivenaine. Noita oireita sen puutoksesta, mutta harvinaista terveillä. ,🤔
Voi. Ripuli yksi koronan oireista. Suolistoon virusta voi päästä nielusta.
https://dynamic.hs.fi/a/2020/koronakehossa/