Pelottavia asiakaskohtaamisia
Ajattelin, että olisi näin tulevan perjantain kunniaksi hauskaa (ehkä enemmän terapeuttista) jakaa kokemuksia pelottavista asiakaskohtaamisista. Hauskoista tai kiusallista löytyy paljon keskusteluja, mutta pelottavista olisi mukava kuulla lisää kokemuksia. Kaikki aspat tai muut asiakkaiden kanssa jossakin tekemisissä olevat, avautukaa toki.
Aloitan itse tuoreimmalla kokemuksellani. Olen nykyiseltä ammatiltani parturi-kampaaja, ja lyhyen urani pelottavin asiakaskohtaaminen sattui melko äskettäin. Olin tekemässä iltavuoroa liikkeessä, jossa minulla on paikka. Viimeisen varauksen tehneen asiakkaan aikana sisään astui mies, josta ei ehkä päällisin puolin olisi (ainakaan nopealla vilkaisulla) huomannut mitään outoa. Hän oli ehkä korkeintaan hieman homssuisesti pukeutunut, ja ulosanniltaan jokseenkin hiljainen. Ilmoitti kuitenkin reippaasti tarvitsevansa pikaisen hiustenleikkuun. Pyysin häntä istumaan ja odottamaan, kun viimeistelin viimeistä varausasiakasta. En katsonut mitä mies sillä aikaa teki, muistaakseni vain istui jotain lehteä/kännykkää selaamassa. Varausasiakkaan maksun jälkeen pyysin miehen heti tuoliin, ja aloin normaalisti tekemään pienen keskustelun jälkeen pyydettyä leikkuuta. Hiusten pesun jälkeen aloin huomata, että mies vastaili jutusteluuni yhä vähemmän ja jotenkin töksähtelevästi, joten ajattelin hänen haluavan olla rauhassa. Minulla oli kuitenkin tukala olo hänen seurassaan, sillä mies tuijotteli toisinaan aika intensiivisesti minua peilistä silmiin. Ajattelin ensin, että hän on kenties väsynyt, mutta sitten huomasin jotain muuta. Lyhyesti ja ytimekkäästi sanottuna, mies aivan selkeästi kosketteli itseään suojakaavun alla. Sen huomasi selkeästi käden yhä kiihtyvällä liikkeestä, ja miehen tärinästä. Voin sanoa, että aivosoluni rullasivat aika tiuhaan jotakin keinoa ratkaista erittäin kiusallinen, ja toisekseen myös pelottavasti latautunut tilanne. Päädyin sitten suhteellisen ujona naisena kysymään, että onko hänellä kaikki hyvin. Mies mutisi siihen jotain sen tyypistä kuin "joo joo", ja minä jatkoin jähmettyneenä kyseisen äijän tuijottamista. En lopulta keksinyt muuta, kuin poistua takahuoneeseen pyytämään lähtöä tekevää työkaveria apuun (jota mies ei ollut huomannut, sillä kaveri oli ollut lataamassa kännykkäänsä/syömässä takahuoneessa). Riuskempi työkaverini tuijotti ensin minua epäuskoisena, mutta otti sitten kännykkänsä ja näppäili siihen valmiiksi hätänumeron. Hän meni sitten sen kanssa toteamaan asiakkaalle, ettei tämä voisi jatkaa touhujaan meidän kampaamossa. Pelottavinta tilanteessa oli se, että mies tuijotti kiusallisen pitkään työkaveriani (oli toki lopettanut itsensä koskettelun ilmeisesti) ennen kuin sanoi jotain. Lopulta hän nousi tuolista jotain kiroillen ja mutisten, että luullaan olevamme jotain mitä emme ole... Tuijotimme siinä epäuskoisena, kun äijä vetäisi suojakaavun pois, ja sieltä paljastui se mitä olimme hänen epäillään tehneen. Mies sitten sulki housunsa jotain käsittämätöntä mutisten, mutta sain selvää sen verran, että se oli sävyltään aggressiivista. Ainakin luulin hänen haukkuvan meitä. Työkaveri muistutti, että kutsuisi poliisit pian, ja tämän jälkeen mies poistui kampaamosta. Jäi kuitenkin ohi kävellessään sekunniksi pariksi tuijottamaan kampaamon ikkunasta erittäin vihainen ja jotenkin kylmän tunteeton ilme naamallaan... Ai että pelottiko iltavuorot tämän jälkeen?
Minkälaisia kokemusia teillä?