Espoon Suurpellossa opetttajaäitiä epäillään kouluikäisen lapsensa taposta
Kommentit (8)
"Espoon Suurpellon murhasta epäilty vangittiin keskiviikkona Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Vangitsemisoikeudenkäynti alkoi kello 14. Epäilty rikos tapahtui sunnuntai-iltana.
Tapaus nousi julkisuuteen suuren poliisioperaation myötä. Rikoksesta epäillään pienen lapsen äitiä. Internetissä hän kertoo työskentelevänsä englanninopettajana helsinkiläisyrityksessä. Sosiaalisen median kuvien perusteella hänellä on pieni, noin taaperoikäinen lapsi.
– Henkirikos on varmistunut yksityisasunnossa tapahtuneeksi perheen sisäiseksi rikokseksi. Epäilty on äiti ja uhri on tämän alle kouluikäinen lapsi, poliisi kertoo tiedotteessaan.
Äiti ja lapsi ovat olleet tekohetkellä asunnossaan kaksin, eikä tekoon epäillä liittyvän muita. Äiti on myös tunnustanut teon."
"Poliisin mukaan sekä epäilty että uhri ovat Ison-Britannian kansalaisia. Länsi-Uudenmaan poliisilaitos tutkii asiaa rikosnimikkeellä murha. Poliisi kertoo, ettei se anna asiasta tällä erää lisätietoja."
Äiti on tainnut yrittää its emur haa. Surullinen tapaus kaikkiaan. Onkohan lapsen isä suomalainen.
jotenkin arvasin ettei ole suomal ainen. Onkohan postpartum psykoo si?
Ei saanut apua measennukseen? Kela epäsi kuntoutuksen?
IS:n mukaan äiti on 35-vuotias.
Vierailija kirjoitti:
Äiti on tainnut yrittää its emur haa.
Miten niin?
Ainakin lapsi on nyt paremmassa paikassa.
Sori, lapsi olikin alle kouluikäinen.