Raskaana kun mies ei halua lasta.

Tilanne siis jotakuinkin tämä;
Elän uusperheessä, miehellä yksi lapsi ja minulla yksi, kumpikin alle kouluikäisiä.
Kun muutettiin yhteen vuosi sitten, oli kummallekin selvää ettei yhteisiä lapsia haluta ja kummankin lapsiluku on täynnä. Miehellä on vielä vaikea trauma isäksi tulemisesta, yhden illan juttu baarista tuli raskaaksi ja hän kokee, että hänet huijattiin isäksi. Halusi kuitenkin kantaa vastuunsa ja muutti lapsen äidin kanssa yhteen ja pyrki elää perheenä, vaikkei koskaan ajatellut että edes haluaisi lapsia.

Mulla itselläni on takana esikoisen kätkytkuolema ja kuopuksen pikkukeskosuus. Kumpaankaan asiaan ei ole syytä löydetty, ja tämän takia kuopuksen synnyttyä päätin, että lapsiluku on tässä, vaikka aina ajattelin että enemmän saisin. Kun sitten erosin lasteni isästä, oli se ns. Viimeinen naula arkkuun. Halusin, että mun lapsilla ei ole montaa eri isää ja ex onkin ihan täydellinen isä lapselle.

Elämä on ollut kivan tasaista -- kummallakin on vakipaikka esimiestehtävissä hyvällä urakehitysnäkymällä. Lapsivapaata on joka toinen viikko ja meidän lapset sanovat toisiaan puolisisaruksiksi. On yhteinen omistusasunto, autot ja lomamatkoja, ja tuntuu hyvältä kun lapset alkaa olla sen ikäisiä että kertovat nälästä ja janosta, tykkäävät käydä ulkona syömässä ja esimerkiksi pukevat itse.

Mulla on ollut kierukka, jonka kanssa on viime aikoina ollut ongelmia ja kipuilua. Soitin aamulla siitä vielä lääkärille ja varasin ajan. Jotenkin töistä tullessa tuli sellainen olo, että ostan raskaustestin -- ihan vaan varmistaakseni. Ja positiivinen sieltä sitten tuli tuloksena. En todellakaan muista milloin mulla olisi edelliset menkat olleet, kun ovat muutenkin olleet tosi niukat enkä ole jotenkin tajunnut laskea kun ehkäisy kuitenkin löytyy.

Mun mies ei ole sellainen, että voisi sanoa että kyllä se sitten rakastuu lapseen. On nyt vasta onnistunut luomaan suhdetta omaansa, kun lapsi on menossa kouluun. On myös ihan ok mun lasta kohtaan, mutta menee ihan lukkoon jo siitä jos joku vihjailee, että milloin me hommataan yhteinen.

Abortti olisi tässä kohtaa se kaikista järkevin ratkaisu, ihan jo mun urankin takia. Sain juuri ylennyksen ammatissa jota rakastan ja asemaan olen päässyt kovalla työllä. Ja tottakai esiin nousee myös ne omat traumat ja pelot kun mietin uutta lasta.
En ole vielä kertonut miehelle, kun tiedän kuitenkin vastauksen ja jotenkin ahdistaa aiheuttaa hänelle ihan kauhea olo.

Pelottaa myös se, että jos päättäisin tämän pitää ja jatketaan yhdessä, että mies jatkaisi mun kanssa velvollisuudentunnosta, kuten on tehnyt esikoisensa kanssa.

Mitä helvettiä mä teen? Ajatus abortistakin tuntuu ihan kauhealta, ja tuntuu niin epäreilulta joutua tähän tilanteeseen, kun olen ehkäisystä huolehtinut niinkuin kuuluu.

Sitten tottakai pelottaa myös se, että jos raskaus on niin pitkällä etten enää pysty keskeyttämään.

Olen itse 25 vuotias ja mies 27 vuotias, jos sillä on väliä.

Minkä neuvon te antaisitte ystävälle tässä tilanteessa?