Kun lakkasit pelkäämästä, mitä muut sinusta ajattelevat, mitä muutoksia elämässäsi tapahtui?

Ah ihana itsevarmuus ja harmonia.

toteutumassa.



Otin suuren suruni (lapsettomuushoito päätyi myöhäiseen keskenmenoon) jälkeen niin pitkän sairasloman kuin tarvitsin eli 3 kk, vaikka varmasti siitä töissä supistiin (kyllähän keskenmenoja on ollut aina...)



Osaan sanoa töissä ei ja pitää kiinni työajoista ja lomista.



En yritä olla samanlainen kuin uudet työkaverini vaan ihan itteni se saa riittää tai olla riittämättä.



En enää ole yhteydessä ystävääni joka on kärsinyt masennuksesta viimeiset 10 vuotta (itse epäilen kyllä persoonallisuushäiriötä tai psykopaattista luonnetta, on kovin dominoiva ollut lapsesta asti, joustamaton ja jyrkkä) ja ystävys on aina ollut minun yht otoista kiinni ja yst mielestä kaikilla muilla elämä on NIIn paljon helpompaa... (itsellähän vain sairas lapsi, sekundäärinen lapsettomuusongelma, syntymättömän lapsen siunaaminen..., läheisen kuolema lähiaikoina...)



Yritän ollavälittämättä vaikka tämä em yst on haukkunut minut, kun sairaslomallani jätin soittelematta.



En muutenkaan enää auta kaikkia enempää kuin jaksan.



Yritän irtisanoutua työpaikastani elokuussa ja ryhtyä yksit yrit jos uskallan....

Olisin NIIN ylpeä itsestäni ja vapautunut jos uskallan toteuttaa tämän.



Olen lihonut, mutta en vaadi enää itseltäni alipainon rajalla keikkumista. normaalipaino on ok.



HYVÄÄ JATKOA kaikille rohkaistuneille naisille :)!

minä olen parisuhteen ja perheen hankala tapaus. Kuulostaa sairaalta ja epäreilulta

ap

vaan sinulla on ongelmia, jotka sinun tulisi selvittää tavalla tai toisella. nämä ongelmasi kyllä vaikuttavat koko perheeseen, mutta toivon, että saat pian apua. ala vaikka tieten tahtoen muuttamaan ajattelutapaasi ja käyttäytymistäsi. siitä se alkaa. alkoholistinkin täytyy lopettaa ensin alkoholin juonti ja sitten selvinpäin etsiä ja pohtia syitä siihen minkä takia hän juo.

ei tässä taida auttaa muu kuin terapia enää :-(

ap

eli minun isäni on ollut se virtahepo ja lievästi narsistinen. Hän on ollut kyllä toisinaan hyväkin isä, mutta yleensä piti olla varpaisillaan millä tuulella hän on ja miellyttää häntä. Itse olen kyllä itsepäinen ihminen ja aina kapinoinut isäni valtaa vastaan, siksi me otettiin usein yhteen. isäni sitten haukkui minua monesti ja kirosi minut maanrakoon ja hetken päästä hän oli aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut, ei ikinä pyytänyt anteeksi tms. Hän odotti vain yksipuolista kunnioitusta. Sitten oman " rakkautensa" hän osoitti ostamalla ja lahjomalla. saman mallin varmaan oppinut kotoaan...

Meillä on nyt ok välit ja hän on ylpeä isoisä & rakastaa (omalla tavallaan) lapsiani, mutta olen ottanut vähän etäisyyttä, ettei tulisi kauheita konflikteja. äidin kanssa välini ovat aina olleet läheiset ja hyvät. Siksi ehkä olen näinkin " tervejärkinen" .

Joka tapauksessa isä-suhteestani johtuen tunsin ettei isäni rakastanut minua ja kärsin huonosta itsetunnosta ja erilaisista peloista sosiaalisia tilanteita kohtaan vuosia, mutta onneksi vanhetessa olen viisastunut ja saanut itsetuntoni takaisin. Suurena apuna " parantumiseeni" oli se, että aloin analysoimaan syitä miksi olen sellainen kun olin ja huomasin, ettei minussa ollutkaan vikaa, vaan isässäni. olen itse erittäin empaattinen ihminen ja aina pärjännyt koulussa ja yleensäkin elämässä hyvin ja olen aina ollut näennäisesti itsevarma (siis teeskennellyt ja pelännyt/jännittänyt kuitenkin ja ajatellut, että mitä muut ajattelevat) mutta nyt on ollut jo muutaman vuoden tosi levollinen olo, kun tiedän kuka olen ja uskallan olla oma itseni. paljon on auttanut myös mieheni, joka on aina kannustanut ja kehunut minua ja ollut tukenani.

eipä mitään näkyvää ulkopuolisen silmissä. Tilalle tuli sellainen sisäinen rauha ja levollisuus.

Ihan uskomatonta, kun tajusi sen ettei muiden mielipiteet itsestä satuta. Tuli vahvempi ja rohkeampi olo.

tutustuin ihanaan mieheen, jonka kanssa tein lapsen ja sain unelmieni työpaikan.

minulle tulee sellainen hiton etäinen olo hetkeksi, ehkä masentunutkin. tuttua kellekään? etäisyys miehestäni varsinkin... surullista. meneekö tämä koskaan ohi? tällaista hullunmyllyä olen pyörittänyt useemman vuoden, koska itsetuntoni on todella huono. kaipaisin neuvoja ja apua, siis: apuva...



ap

Lainausmerkeissä, koska en keksi parempaakaan sanaa.



Eli kun tutustuin ihmisiin, joiden ei tarvitse näyttää olevansa esim. fiksu, menestyvä, kuuluisu tai rikas, koska he ovat tarpeeksi fiksuja, rikkaita, menestyviä tai kuuluisia niin itsekin aloin relata. Kun on tarpeeksi HYVÄ ja tietää sen itse niin se riittää. Kaikista säälittävämpiä ovat ne joiden tarvitsee ajatella mitä muut ajattelevat ja vieläpä tämä tunne ohjaa toimintaa - se on säälittävää!



Itseäni siis aina huvittaa kun joku on ollakseen ts. elävät sen mukaan miten luulevat toisten ajattelevan olevan parasta. Itse olen huomannut, että riittää kun itse kelpaa itselleen!

voin pukeutua joskus huomiota herättäviin, erikoisiinkin vaatteisiin. sanon mitä mieltä tosiaan olen, enkä sitä mitä muut haluaisivat kuulla, osaan myös sanoa " oikeat sanat" ja olla hienotunteinen. osaan nauraa myös itselleni ja osaan ottaa kritiikkiä vastaan hyvin, loukkaantumatta. olen hyvä ihmistuntija aikaisemmasta ujoudesta ja sosiaalisista ongelmista jne. johtuen, joten todellakin osaan kuunnella ja jopa auttaa ihmisiä ja mielellään jaankin neuvoja, joskus ehkä liiankin kärkkäästi. aina osallistun keskusteluihin, jopa vieraampien ihmisten seurassa. olen avoin ja kerron paljon henkilökohtaisia asioita muille niitä häpeämättä. Tässä tuli nyt osa asioista mitä tuli mieleeni.

Pukeudun niin kuin tykkään ja yllättäen näytän paremmalta.



Etäinen olo ehkä johtuu siitä, että itsenäisyys, itseluottamus ja riippumattomuus saattaa tuoda tullessaan myös yksinäisyyttä. Kun ei koko ajan hännystele, jäävät sitä kaipaavat kelkasta aika nopeasti.

mutta ei lihava. Kuten AV:llakin tulee niin usein esille: lihavia halveksitaan, inhotaan ja syrjitään. Onneksi kaikki tätä eivät kuitenkaan tee. Lisäksi en ole koskaan ollut mikään kaunotar--- siis naama on kuin perunapelto, ja hiukset ohuet ja helposti rasvoittuvat.



Mutta pidän itseni aina siistinä, satsaan vaatteisiin varmasti enemmän kuin keskiverto nainen ja mm. käyn usein kampaajalla ja seuraan muotia aktiivisesti. En koskaan mene minnekään ilman siistiä meikkiä, ja hyvin laitettua tukkaa.

Käyn usein kosmetologilla ja manikyyrissa. Kuntoilen. Mutta ein tee tätä muiden mielipiteiden takia, vaan itseni takia. Pidän siitä, kun koen olevani huoliteltu.





En ole pitkään ajatellut muiden mielipiteitä. Jos joku ei tykkää minusta siksi että olen lihava, on se hänen ongelmansa. En edes halua olla niin pinnallisten ihmisten kanssa tekemisissä! Jos joku arvostaa enemmän toisen ulkoistaolemusta ennen kuin sydäntä ja persoonaa, niin antaa sitten olla. En arvosta sellaisia ihmisiä. Joten eikös loppukädessä ole niin että taidan ollakin se voitonpuolella oleva. Ainakin erottautuu ne hyvät tyypit helposti huonoista.

Eli elämä helpottui, kun ei tarvitse ajatella mitä muut ajattelevat tai olettavat sinun tekevän. Pystyy keskittymään elämään. Mutta en ole PELÄNNYT ikinä sitä mitä muut ajattelevat, olen vain AJATELLUT asiaa.



Mutta, tuo ap:n ilmaisena masentuminen on ihan vierasta. Onko ongelman ytimenä todella pelkääminen siitä mitä muut ajattelevat vai jokin muu?

etäisestä olosta:



Ihminen miellyttää toisia ihmisiä myös alitajuisesti. Jos sinulla on TARVE miellyttää toisia, niin miellytät, koska silloin toimintasi vastaa sinun TARPEISIISI. Kun et miellytä, niin tämä tarve jää täyttämättä. Ja seurauksena on etäinen olo.



Tarve on aina alitajuista ja sen sanotaan nousevan lapsuudesta, siitä ajasta, kun lapsella oli vain tarpeita eikä sanoja. Onko sinun pitänyt miellyttää kotona vanhempiasi (tai jotain toista), jotta olet saanut hyväksynnän ja rakastetuksi tulemisen tunteen?



2

vastaan kakkoselle viestiin 12:

KYLLÄ, ehdottomasti, piti miellyttää isääni kaiken aikaa - vaikkei hän sitä edes pyytänyt. myöskään ns. " negatiivisia" tunteita ei saanut tuoda julki. ainakaan en uskaltanut. (nykyään ajattelen, että negatiivisia tunteita sinänsä ei ole, tai, että ne muuttuvat negatiivisiksi, jos en hyväksy niitä. eli pettymyksen, vihan ja kiukun tunteet.)



huoh. on tämä vaikeata. eli: koitan edelleen jatkaa samaa miellyttämisrumbaa elämässäni, tällä kertaa " miellytän" miestäni, vaikkei hän sitä pyydä. hän antaisi minun olla oma itseni, mutta, kun en tiedä mikä olen.



ap

oikeastaan, nyt kahden pienen TYTÖN äitinä minulle on noussut pintaan asioita... tunne, että äitiä piti myös jollain tavalla miellyttää, olemalla hänelle se reipas pikku apulainen. myös hänestä olen etääntynyt, mutta vaihtelevasti lähennyn ja etäännyn. en tiedä, en osaa olla, en osaa

en ole aina tavoitettavissa

en auta kaikkia ja koko ajan

lapsilleni isäkin on olemassa

äitini pärjätköön omillaan

veljeni alkoholismia ei hoideta minun avullani

en tee ylitöitä

Siinä kuoli epäselvissä olosuhteissa niin nuori poika, että ainakaan taivaan isään en voinut turvata. Hänhän ei ollut läsnä pojan viimeisillä hetkillä.

Tämän jälkeen haistatin piut paut sille, mitä jotkut turhautuneet ihmiset minusta ja elämäni päätöksistä ajattelivat. Arvomaailma meni idyllielämän ihanteiden tuhoutumisen jälkeen uusiksi. Moni toteuttaa ihanteellista idylliä, ja kaikkien ei ole tarkoituskaan nähdä tuota synkempää puolta ja herätä uusille arvoille. Vain pieni prosentti joutuu/saa kokea tuollaisen " herätyksen" . Ja jeesus tosiaan ei ole minun sydäntäni ollut koskaan kauhean lähellä ja tuossa tilanteessa hän loisti poissaolollaan erityisen kirkkaasti :-)