Huomasitko kuinka eilisten Kolmosen uutisten mukaan Ruotsissa puolueet yli puoluerajojen ovat yksimielisiä siitä, että Ruotsin ei pidä tehdä linjausta joka mahdollistaa ter roristien kuljettamisen maahansa
al Holin leiriltä, toisin kuin siis Suomen vihervasemmistohallitus on tehnyt ja samalla käskenyt myös muitten hävetä. Suomihan tuo ter roristeja maahan jos se on "lapsen etu". Näin on mm. Li Andersson kommentoinut Twitterissä. Vaikka lapsi sitten myöhemmin otettaisiinkin täällä huostaan. Samalla Suomi myös vapauttaa naiset leiriltä eli tekee heille palveluksen myös tällä tavoin.
Suomen suvaitsevainen linjaus on siis hyvin edullinen juuri ter roristien kannalta ja taas epäedullinen Suomen kannalta jo Ruotsiinkin verrattuna ja sitten on maita jotka eivät tuo sieltä ketään.
Jos tämä asia on nyt siis joltakulta jäänyt huomaamatta.
Kommentit (4)
Onhan tuolta Al-holin leiriltä tulevilta saatavissa tietotaitoa kuinka erimielisten ihmisten kanssa on toimittava.
Voi olla kullanarvoista tietoa poliitikolle ja supolle siinä vaiheessa kun suuri puhdistus alkaa ja toisinajattelijoita poistetaan työ/työttömyysmarkkinoilta.
Yksi yhteen hallituksen työllisyystavoitteiden kanssa, eikä nyt tarvitse kikkailla tilastoilla kuten Sipilän hallituksessa tehtiin.
Salaliittoteoria nro. 163.
Sen lisäksi tietenkin, että Ohisalo valehtelee missä määrin eri kansainväliset sopimukset meitä velvoittavat.
– Suomella on kansainväliset velvoitteet, ihmisoikeussopimukset. Lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa Suomea ihan kaikkien lasten osalta laittamaan lapsen edun edelle, ja sitä kautta nyt selvitetään ratkaisuja yhdessä hallituksena, miten toimitaan, sisäministeri Maria Ohisalo lisäsi.
Ja vielä ulkoministerikin on tutkinnassa eli ei minusta ihan putkeen ole mennyt tämäkään keissi.