Uskoni kunnollisiin ikisinkkumiehiin meni lopullisesti
Täällä kerrotaan joka päivä kivoista miehistä jotka eivät löydä naista kun ovat milloin lyhyitä, milloin hoikkia, milloin tylsässä ammatissa.
Olenpa tässä tutustunut mieheen joka tituleeraa itseään ikisinkuksi ja kertoilee etteivät naiset ole hänestä ollenkaan kiinnostuneita. Kiva ja hauska mies on ja ei valita asiasta, kunhan vain toteaa että näin on. Aloin jo miettimään josko tekisi hänelle hienovaraisen aloitteen kun meillä on yhteisiä harrastuksiakin. Aloitin pyytämällä FB-kaveriksi ensi alkuun.
Ja eipä kauaa tarvinnut selata FB-aikajanaa kun sieltä löytyi treffikuvia jonkun 25+ naisen kanssa. Sitten näin miehen ravintolassa, ja sylkyssä istui pornomallin näköinen nainen joka ilmeisesti oli naimisissa, ja oli vain miehen kaveri mutta ei ollut este kysellä mieheltä asioita kuten "sano onko mulla hyvä p*rse". Ravintolasta matka jatkui taksiin ja kuulemma paljubileisiin jonne sitten mukaan lähti pari muutakin vastaavan ikäistä naista.
Mies siis on itse nelikymppinen. Palstamiehille tiedoksi ettei ole kalsarimallialfa vaan enemmän näyttää insinööriltä, ja on minua lyhyempi (alle 175cm).
Uskon nyt että miehet joko valehtelevat ja oikeasti viettävät railakasta sinkkuelämää, tai sitten asuvat kellarissa valittamassa miksei naiset tule luokse.
Että sellaista.
t. ikisinkkunainen
Kommentit (28)
Ei kyllä vetoaisi minuun mies, joka käyttäytyy tuolla tavalla. Luultavasti tuo käytös jatkuisi myös parisuhteessa ja sellaista ei kauheasti kiinnostaisi katsella, vaikka ne naiset olisivatkin vain kavereita. En itsekään vehtaa kaverimiesten kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä vetoaisi minuun mies, joka käyttäytyy tuolla tavalla. Luultavasti tuo käytös jatkuisi myös parisuhteessa ja sellaista ei kauheasti kiinnostaisi katsella, vaikka ne naiset olisivatkin vain kavereita. En itsekään vehtaa kaverimiesten kanssa.
Tuskin kovinkaan montaa muutakaan. mutta kuinka moneen vetoaa tällainen yleistäminen, jonka Ap teki?
Joskus toki on tuntunut sille, että parhaita tapoja saada itselleen naisilta positiivista huomiota ja lähestymisiä on mennä mihin tahansa paikkaan kumppanin (naisen) kansa. - Tiedä sitten nostaako tiedostamattani omaa itsetuntoani se, että nainen on kanssani niin paljon, että saa minut itsevarmemmaksi ja siten kaiketi puoleensa vetävämmäksi kuin, jos olisin tullut vain yksin, jolloin näyttäisin en niin erinomaiselta, valioyksilöltä kun niin moni haluaa uskoa, että kaikki parhaat miehet on aina varattuja...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kyllä vetoaisi minuun mies, joka käyttäytyy tuolla tavalla. Luultavasti tuo käytös jatkuisi myös parisuhteessa ja sellaista ei kauheasti kiinnostaisi katsella, vaikka ne naiset olisivatkin vain kavereita. En itsekään vehtaa kaverimiesten kanssa.
Tuskin kovinkaan montaa muutakaan. mutta kuinka moneen vetoaa tällainen yleistäminen, jonka Ap teki?
Joskus toki on tuntunut sille, että parhaita tapoja saada itselleen naisilta positiivista huomiota ja lähestymisiä on mennä mihin tahansa paikkaan kumppanin (naisen) kansa. - Tiedä sitten nostaako tiedostamattani omaa itsetuntoani se, että nainen on kanssani niin paljon, että saa minut itsevarmemmaksi ja siten kaiketi puoleensa vetävämmäksi kuin, jos olisin tullut vain yksin, jolloin näyttäisin en niin erinomaiselta, valioyksilöltä kun niin moni haluaa uskoa, että kaikki parhaat miehet on aina varattuja...
Ei varmaan vetoa sekään. Tietysti jos sama kaava tuntuu toistuvan aina, ymmärrän että voi alkaa epäillä kaikkien olevan samanlaisia. Vaikka näin ei tietenkään ole. Itse en ole ap:n kuvailemiin miehiin juuri törmännyt, joten sen puoleen en osaa ongelmaan samaistua.
Varmasti jotkut naiset saattavat kiinnostua miehestä enemmän, jos mies näyttäytyy toisen naisen kanssa. Minuun tuolla taas on päinvastainen vaikutus. Yleensäkään en kiinnostu niistä miehistä, joilla on aina mukana seuralainen/seuralaisia (olivat sitten miehiä tai naisia), minne ikinä menevätkin.
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt tutustunut yhteen ikisinkkumieheen ja kun sitten tulin stalkkanneensa hänen naamakirja profilin, niin olen siinä uskossa nyt, että kaikki iskisinkkumiehet ovat, joko valehtelevat ja oikeasti viettävät railakasta sinkkuelämää, tai sitten asuvat kellarissa valittamassa miksei naiset tule luokse.
Onko tässä isokin ero siihen millaisia ovat ikisinkku naiset? Niin ja eikö yleistäminen vähän tylsää?
Ikisinkku naiset roikkuvat vuosia tinderissä yrittänyt yhä saada sitä rikasta miestä itselleen tai sitten roikkuvat kotona viiniä litkien ja ruikuttuan miksi hänen unelmamies ei tule hakemaan häntä kotoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä aloin seurustella viime kesänä ikisinkkumiehen kanssa. Miellä oli kivoja treffejä, yhteistä tekemistä ja seksikin sujui. Muu ei sitten sujunutkaan. Miehen kotielämä oli aivan kaoottista. Kämppä oli uskomattoman sotkuinen, 3 vuotta sitten tapahtuneen muuton jäljiltä taulut olivat yhä laittamatta, kaapissa oli baarista nyysittyjä kaljatuoppeja ja suihkuverho ruskea alareunasta. Myös henkilökohtaisessa hygieniassa oli puutteita. Miehellä ei ollut mitään rutiineja siivoukseen tai ruoanlaittoon. Jälkimmäisestä oli seurannut myös selvä keskivartalolihavuus, koska söi lähinnä ulkona buffetlounaita.
Mies oli yli 40 vuotta.
Lopetin suhteen koska tajusin, että 20 -> 40 v henkinen kehitys, joka oli jäänyt väliin, on liian pitkä matka kurottavaksi seurustelusuhteen myötävaikutuksella. En jaksanut tai halunnut ryhtyä kasvattajaksi.
Miksi pitää kodista huolta, kun seksiä saa näköjään muutenkin? En voi uskoa että sanon tämän, mutta naisilla on vieläkin liian matalat standardit miehille.
M38
Olen samaa mieltä.
Siis matalista standardeista kunnollisuuden, luotettavuuden, käytöstapojen, itsestään ja kodista huolehtimisen jne suhteen.
Harmi kyllä nämä eivät ole kriteerejä jotka teksiivät miestä kiinnostavaksi. Nämä ovat asioita joita toivotaan kiinnostavalta mieheltä.
Kiinnostavuuden määrittävätkin sitten toisenlaiset asiat.
Tämä ketju, olkoonkin rankkaa yleistämistä ja miesten haukkumista (yllätys yllätys), herättää ajatuksia.
Oma tilanne on tuon tyyppinen. Johtuen erinäisistä asioista kaveripiirissä on paljon naisia joita pidetään ns. näyttävinä. Kavereina on muutenkin aina ollut miesten lisäksi naisia, johtuen siitä että useasti pidän enemmän naisten seurasta kuin ns. äijäilystä ja kilpailusta.
Hieman kärjistäen kaikki se mikä tekee minusta naisten mieleen olevan seuralaisen, on kuitenkin sellaista mikä tekee minusta hylkiön pariutumismielessä. Olen huomannut että lopulta valtavaan enemmistöön naisista kuitenkin vetoaa se perinteinen mies joka tekee miesten kanssa asioita ja on ainakin jossain määrin kilpailuhenkinen, äänekäs, raju otteissaan, ym.
Koska olen tottunut olemaan naisten silmissä pariutumiskelvoton joskin mukava kaveripoika, en ole osannut kuvitellakaan että joku voisi pitää eräänlaisena playerinä, johtuen siitä että olen useinkin iltaa viettäessä samanlaisissa tilanteissa kuin ap:n kuvaama mies. En todellakaan ole komea tai rikas, enkä ole parisuhdemielessä kiinnostunut missityyppisistä naisista vaan enemmänkin maanläheisemmistä tapauksista.
Kohtalon ivaa jos seuralaiseni pelottavat ne minua potentiaalisesti kiinnostavat naiset pois :/
Tässä tyypillinen ravintolailta:
https://previews.123rf.com/images/creatista/creatista1905/creatista1905…
Näin voisi kuvitella illan päättyvän:
https://thumbs.dreamstime.com/z/sleeping-young-man-two-women-8891660.jpg
Näin ilta oikeasti päättyy:
https://images.pond5.com/guy-sleeping-teddy-bear-pal-footage-022553625_…
Up