Ei huvita puhua omista henk.koht asioista edes lääkärille.

En soittaisi mihinkään kriisipuhelimeen vaikka olis mikä hätä minulla. Ymmärrän, että se on toisille tarpeen, mutta jotenkaan ei vaan huvita puhua kellekkään "tuntemattomille" omista henkilökohtaisista vaikeista asioista.
Ei edes muodollisille psykiatrian/psykologian ammattilaisille.
Koen, etten hyödy heistä mitään ja inhottavaa on puhua omista asioista. En kehtaa kaikkea edes kertoa. Todella rasittavaa käydä ja kertoa omia kuulumisiaan.
Kiusallista.
En edes kaikille tutuille haluaisi puhua.

Ongelmana on, että joudun puhumaan asioista, mutta se on alkanut tuntuu inhottavalta. En pysty kaikkea kertomaan ja ärsyttää, kun on pakko mennä psykiatrian polille. Vielä viisi käyntiä olisi eräs hoitojuttu.
Olen käynyt monissa jutuissa puhumassa, usein on vaihtunut henkilökuntaa, mutta silti ei huvita edes samalle puhua.

Jotenkaan ei vaan jaksaisi tai haluttaisi puhua mitään kellekkään, tuntuu ettei siitä ole mitään hyötyä. Inhottaa puhua "vieraille" vaikka olisi ns.jo tuttu sairaanhoitaja/terapeutti/psykologi ym.

Olen jo parisen vuotta käynyt puhumassa ja nyt on alkanut rasittamaan toden teolla. Aloitin vieläpä terapian, mutta en usko jotenkaan siihen. En usko, että höpisemällä ongelmat lähtisi. En enää.
Turhauttaa vaan. Ei kiinnostaisi yhtään.
Muutenkaan en vaan jaksa enää yhtään mitään.

Onko kellekkään tullut joskus samanlaisia fiiliksiä?