Miksi jotkut hakevat henkilökohtaista avustajaa siivousavuksi?
Eikös siivoojat ole erikseen ja heidänkin palvelujaan voi ostaa.
Kommentit (5)
Henkilökohtaisen avustajan työn sisällöstä on vaikeaa antaa yleistä kuvausta. Periaatteena on, että jokainen työnantajana toimiva henkilö määrittelee työtehtävät itse.
Henkilökohtaisen avustajan työ tapahtuu työnantajan kotona tai kodin ulkopuolella esimerkiksi työpaikalla, oppilaitoksissa ja harrastuksissa.
Tavallisia avustajan työnkuvaan kuuluvia tehtäviä ovat esimerkiksi peseytymisessä, pukeutumisessa ja wc-käynneissä avustaminen ja itsehoitoon liittyvät asiat.
Avustajan työtehtäviin kuuluvat usein myös arkiset kotityöt kuten siivous, ruoanlaitto ja kauppa-asiointi.
Lähde:JHL
Henk. koht. avustajana olen tehnyt ihan kaikkea mahdollista remontissa auttamisesta suuseksiin. Ei varmaan olisi tarvinnut, mutta omaan äärimmäisen huonon itsetunnon, enkä osaa kieltäytyä. En onneksi tee enää henk. koht. avustajan töitä.
En voisi alkaa avustajaksi. Luonne ei anna periksi pomppia toisen käskytettävänä ja pelkään että alkaisin inhota avustettavaani. Palkka on myös huono eikä töissä olisi työyhteisöä.
Joskus katsellut avustajan töitä.
Hirmuinen lista siitä mitä pitää tehdä ja osata, olla hälytysvalmiudessa sun muuta ja sit palkkaus on jotain 7€/h.. ilosta kiljuen hain.
Mielestäni ap on asian ytimessä. Avustajan ei pitäisi olla siivooja, eikä siivoojan avustaja. Ne ovat kaksi eri ammattia.