Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä eroon vihasta?
09.01.2020 |
Olen huomannut, että minussa on paljon vihaa. Turhaa vihaa, jota ei kannata tuntea. En kuitenkaan osaa integroida tätä vihaa ja näitä kokemuksia itseeni, koska olen vain pettynyt ja turhautunut itseeni. Siihen, että joidenkin elämänkokemusten myötä en pysty luottamaan itseeni enkä muihin, ja yksin ollessani olen vain tyhjä kuori. Yksin ollessani vihaan itseäni paljon. Vihaan elämääni ja pettymyksiä. Vihaan saamattomuuttani ja pelokkuuttani. Vihaan sitä, että pitää pärjätä.
Olen masentunut, kyllä. Ahdistunutkin. Mutta nämä tunteet juontavat juurensa juuri niihin kokemuksiin elämässä, jotka ovat hidastaneet kehitystäni. Olen vähintään viisi vuotta muista ihmisistä jäljessä, ja olen nyt vasta uskaltamassa ajatella potentiaalia tehdä muutakin, kuin vain olla olemassa.
Millä muilla keinoilla, kuin intensiivisellä psykoterapialla (johon en oikein uskalla luottaa), voisin päästä eroon tästä vihasta?
Kommentit (23)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei hyvää vihaa kannata tukahduttaa, vaan se pitää muuttaa naisenergiaksi. Ala touhuta jotain todella haasteellista. Katso minkälaisiin saavutuksiin pystyt.
Viha on energiaa, joka pitää tutkia ja käyttää hyödyksi eli tutkia eikä tukahduttaa. Kaikki mitä sullot sisääsi ja yrität unohtaa, pullahtaa sieltä yhä uudelleen esille yllättävänä ja vahvana. Sen sijaan viha, josta selvität mistä se on peräisin ja käsittelet sen, voi olla suurin opettajasi.
Toisiin ihmisiin kohdistuva viha voi olla monia asioita, jotka ovat peräisin kauempaa kuin siitä vihatusta henkilöstä. Vihan avulla oppii puolustamaan itseään, jos on joutunut vaikka hyväksikäytetyksi. Älä piilota vihaa itseltäsi, vaan anna itsellesi lupa tuntea vihaa. Se ei tietysti tarkoita, että toimisi väkivaltaisesti ja vihan vallassa.
Kuka tai mikä on sen vihan kohde? Puhut epämääräisesti joistain kokemuksista elämässäsi, joihin viha juontaa juurensa. Onko joku siis tehnyt väärin sinua kohtaan, ja vihaat häntä sen takia? Puhut kuin viha olisi vain osa omaa kokemusmaailmaasi ja kuin se olisi kohteetonta.
Jos tuntemasi vihan oikea kohde on joku toinen ihminen, anna hänelle anteeksi (jos et jo ole antanut). Anteeksianto on päätös, ei tunne. Tunteet seuraavat ajan mittaan perässä.
"olen nyt vasta uskaltamassa ajatella potentiaalia tehdä muutakin, kuin vain olla olemassa."
Tuo on todella hyvä! Ruoki noita ajatuksia, tutki millaisia kykyjä sinulla on ja kokeile mitä voisit saada aikaan.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
No onpa kamalaa olla 5v "muita jäljessä".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No onpa kamalaa olla 5v "muita jäljessä".
On se mulle kamalaa. Olen aina ollut tosi suorituskeskeinen ihminen ja vertaan itseäni jatkuvasti muihin.
Se viha kohdistuu lähinnä itseen. Olen nyt läheisteni kokemusten myötä joutunut myöntämään, että mun lapsuus oli aika rajaton ja turvaton, mutta en pysty olemaan vihainen esimerkiksi vanhemmilleni siitä, että lapsuudessa jouduin pelkäämään paljon. Ja että se omien rajojen löytäminen on tullut rankkojen ylilyöntien kautta, enkä oikeastaan vieläkään tiedä, missä ne menevät. Saati sitten muiden ihmisten. Olen antanut ihmisten hyväksikäyttää minua, mutta sitten välillä tuntuu, että on minun oikeuteni käyttää esimerkiksi jotain miestä seksiin, kohdella häntä huonosti ja viskata menemään. Eihän se näin mene.
Välillä tuntuu, kuin olisin jokin apinalapsi, joka on pidetty erossa normaalista sosiaalisesta kanssakäymisestä, enkä sen takia vain osaa. Normaali parisuhde on ihan utopistinen kokemus. Seurustelin puoli vuotta normaalin ja tasapainoisen miehen kanssa, jonka kanssa tunsin todella ensi kertaa, että minua kaivataan ja minulta odotetaan jotain. Käytöstapoja tai läsnäoloa. Sen jälkeen olen tuntenut ehkä enemmän vihaa itseäni kohtaan kuin aiemmin, kun en tajua näitä asioita vieläkään.
Vain antamalla anteeksi. Jokaisen yksityiskohdan. Uudelleen ja uudelleen. Siihen voi mennä vuosikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen täysin eri mieltä anteeksi antamisesta. Sitä ei pidä missään nimessä kiirehtiä, koska viha on itsensä puolustamista ja rajojen löytämistä ja sen huomaamista, että on tullut väärin kohdelluksi. Kiukun ja vihan avulla voi poistaa elämästään huonoa oloa tuottavat ihmiset ja tehdä tietoisesti sellaisia asioita, jotka edistävät hyvää oloa ja omia tavoitteita. Huonot asiat ja ihmiset pitää jättää taakse, mutta totta kai se on pitkä prosessi, että ylipäätään oivaltaa, mitkä asiat ja ihmiset tuottavat huonoa oloa, itsevihaa ja muuta haitallista.
Olen käynyt tuollaisen prosessin ja se kesti useamman vuoden. Psykoterapia on tietysti tuossa hyvin hyödyllistä.
Vierailija kirjoitti:
Olen täysin eri mieltä anteeksi antamisesta. Sitä ei pidä missään nimessä kiirehtiä, koska viha on itsensä puolustamista ja rajojen löytämistä ja sen huomaamista, että on tullut väärin kohdelluksi. Kiukun ja vihan avulla voi poistaa elämästään huonoa oloa tuottavat ihmiset ja tehdä tietoisesti sellaisia asioita, jotka edistävät hyvää oloa ja omia tavoitteita. Huonot asiat ja ihmiset pitää jättää taakse, mutta totta kai se on pitkä prosessi, että ylipäätään oivaltaa, mitkä asiat ja ihmiset tuottavat huonoa oloa, itsevihaa ja muuta haitallista.
Olen käynyt tuollaisen prosessin ja se kesti useamman vuoden. Psykoterapia on tietysti tuossa hyvin hyödyllistä.
Toki viha voi olla hyödyllistäkin, mutta jossain menee raja, milloin hyöty muuttuu kuormittavaksi asiaksi.
Minä olin eron jälkeen niiiiin vihainen, ettei ole tosikaan. Vielä näin 10 v myöhemmin saan vihan pintaan, jos tiettyjä asioita ajattelen. Mutta siitä ei ole mitään hyötyä. Ei yhtään mitään. Parempi vain yrittää antaa anteeksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Turhaa vihaa, jota ei kannata tuntea" -uskomuksen muuttamalla. Vihan tunteen taustalla voi olla myös jokin muu tunne, esim. pettymys, suru jne, jota ap on pitänyt "tunteena, jota ei kannata tuntea".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa hyväksyä se. Olet nyt pettynyt ja vihainen itsellesi ja se on ihan ok. Se tunne menee ohi.
Voit myös yrittää tuntea sen vihan fyysisesti. Älä siis ruoki vihaa ajattelemalla niitä ajatuksia, vaan keskity niihin fyysisiin tuntemuksiin, joita viha aiheuttaa kehossasi. Minulla se on yleensä solmu rintakehässä. Älä yritä päästä siitä eroon, vaan pelkästään tunnustele sitä. Minun vihani yleensä haihtuu, kun teen näin.
Jos viha ei tunnu haihtuvan, sanon antavani anteeksi. Minun ei tarvitse edes yrittää oikeasti antaa anteeksi, vaan yleensä pelkkä sen sanominen riittää.
Tee tunnelukkotesti. Mahdollisimman rehelliset vastaukset ja sitäkautta voi ymmärtää itseään. Meillä kaikilla on jokin tunnelukko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen täysin eri mieltä anteeksi antamisesta. Sitä ei pidä missään nimessä kiirehtiä, koska viha on itsensä puolustamista ja rajojen löytämistä ja sen huomaamista, että on tullut väärin kohdelluksi. Kiukun ja vihan avulla voi poistaa elämästään huonoa oloa tuottavat ihmiset ja tehdä tietoisesti sellaisia asioita, jotka edistävät hyvää oloa ja omia tavoitteita. Huonot asiat ja ihmiset pitää jättää taakse, mutta totta kai se on pitkä prosessi, että ylipäätään oivaltaa, mitkä asiat ja ihmiset tuottavat huonoa oloa, itsevihaa ja muuta haitallista.
Olen käynyt tuollaisen prosessin ja se kesti useamman vuoden. Psykoterapia on tietysti tuossa hyvin hyödyllistä.
Toki viha voi olla hyödyllistäkin, mutta jossain menee raja, milloin hyöty muuttuu kuormittavaksi asiaksi.
Minä olin eron jälkeen niiiiin vihainen, ettei ole tosikaan. Vielä näin 10 v myöhemmin saan vihan pintaan, jos tiettyjä asioita ajattelen. Mutta siitä ei ole mitään hyötyä. Ei yhtään mitään. Parempi vain yrittää antaa anteeksi.
Olen lukenut noita kirjoja anteeksiantamisesta, mutta en omalla kohdalla ainakaan silloin kokenut niitä millään lailla hyödyllisiksi. Jos tunnet edelleen vihaa, niin oletkohan silloin antanut anteeksi? Entä jos anteeksi antamisen vaatimus itsellesi aiheuttaa se, että joudut edelleen kokemaan vihaa, vaikka vain hetkellisestikin?
Oman kokemuksen perusteella sanoisin, että vihaaminen riittävän kauan on avain siihen, että pystyy hyväksymään tapahtuneen ja jättämään sen taakseen. Silloin vihaa ei enää tunne. En tunne ollenkaan vihaa, mutta anteeksi en ole antanut. Tietysti riippuu asioistakin, mitä on tapahtunut, koska kaikkia asioita ei voi sovittaa koskaan. Ainoa mitä voi tehdä on hyväksyä tapahtuneet tosiasiat. Se ei ole anteeksi antamista eikä myöskään vihaamista, vaan se on prosessin päätepiste. Jokainen tietysti ajattelee näistä asioista omalla tavallaan, mutta kerron sen, mikä itselleni toimi.
Mä en oikein usko tuohon tunnelukkojuttuun. Se on vain saman ongelma eri puolia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen täysin eri mieltä anteeksi antamisesta. Sitä ei pidä missään nimessä kiirehtiä, koska viha on itsensä puolustamista ja rajojen löytämistä ja sen huomaamista, että on tullut väärin kohdelluksi. Kiukun ja vihan avulla voi poistaa elämästään huonoa oloa tuottavat ihmiset ja tehdä tietoisesti sellaisia asioita, jotka edistävät hyvää oloa ja omia tavoitteita. Huonot asiat ja ihmiset pitää jättää taakse, mutta totta kai se on pitkä prosessi, että ylipäätään oivaltaa, mitkä asiat ja ihmiset tuottavat huonoa oloa, itsevihaa ja muuta haitallista.
Olen käynyt tuollaisen prosessin ja se kesti useamman vuoden. Psykoterapia on tietysti tuossa hyvin hyödyllistä.
Toki viha voi olla hyödyllistäkin, mutta jossain menee raja, milloin hyöty muuttuu kuormittavaksi asiaksi.
Minä olin eron jälkeen niiiiin vihainen, ettei ole tosikaan. Vielä näin 10 v myöhemmin saan vihan pintaan, jos tiettyjä asioita ajattelen. Mutta siitä ei ole mitään hyötyä. Ei yhtään mitään. Parempi vain yrittää antaa anteeksi.
Olen lukenut noita kirjoja anteeksiantamisesta, mutta en omalla kohdalla ainakaan silloin kokenut niitä millään lailla hyödyllisiksi. Jos tunnet edelleen vihaa, niin oletkohan silloin antanut anteeksi? Entä jos anteeksi antamisen vaatimus itsellesi aiheuttaa se, että joudut edelleen kokemaan vihaa, vaikka vain hetkellisestikin?
Oman kokemuksen perusteella sanoisin, että vihaaminen riittävän kauan on avain siihen, että pystyy hyväksymään tapahtuneen ja jättämään sen taakseen. Silloin vihaa ei enää tunne. En tunne ollenkaan vihaa, mutta anteeksi en ole antanut. Tietysti riippuu asioistakin, mitä on tapahtunut, koska kaikkia asioita ei voi sovittaa koskaan. Ainoa mitä voi tehdä on hyväksyä tapahtuneet tosiasiat. Se ei ole anteeksi antamista eikä myöskään vihaamista, vaan se on prosessin päätepiste. Jokainen tietysti ajattelee näistä asioista omalla tavallaan, mutta kerron sen, mikä itselleni toimi.
Minulle anteeksiantaminen juuri tuottaa hyväksymisen tunteen, eli asian voi jättää taakse. Siinä tulee juuri se tunne, että asiat ovat niin kuin ovat, ja se siitä. Olen myös koittanut tuota hyväksymistä, mutta siitä tulee olo ”entä sitten.”
Ehkä vain toisen pää taipuu toiseen, ja toinen toiseen. Lopputulos on kuitenkin sama.
Tarkoitin aikaisemmin, että omilla ajatuksilla voi myös ylläpitää vihaa. Jos nostan menneet ajatuksiini, niin sen vihan saa kyllä kaivettua esiin. Mielestäni olen kyllä anteeksiantanut ja hyväksynyt kaiken.
Niin, ei anteeksianto ole sitä, että ajattelisim asioiden olevan hyväksyttyjä. Vaan se on sitä, että päästän irti menneestä.
Minulle on auttanut eniten se ”anna anteeksi heille, sillä he eivät mitä tekevät”. En tarkoita tätä uskonnollisessa merkityksessä vaan tiedostamattomuutena. Ei itseään kannta vihata sen vuoski, ettei ole jossain tapauksessa osannut toimia paremmin, vaan itselle kannattaa antaa anteeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen täysin eri mieltä anteeksi antamisesta. Sitä ei pidä missään nimessä kiirehtiä, koska viha on itsensä puolustamista ja rajojen löytämistä ja sen huomaamista, että on tullut väärin kohdelluksi. Kiukun ja vihan avulla voi poistaa elämästään huonoa oloa tuottavat ihmiset ja tehdä tietoisesti sellaisia asioita, jotka edistävät hyvää oloa ja omia tavoitteita. Huonot asiat ja ihmiset pitää jättää taakse, mutta totta kai se on pitkä prosessi, että ylipäätään oivaltaa, mitkä asiat ja ihmiset tuottavat huonoa oloa, itsevihaa ja muuta haitallista.
Olen käynyt tuollaisen prosessin ja se kesti useamman vuoden. Psykoterapia on tietysti tuossa hyvin hyödyllistä.
Toki viha voi olla hyödyllistäkin, mutta jossain menee raja, milloin hyöty muuttuu kuormittavaksi asiaksi.
Minä olin eron jälkeen niiiiin vihainen, ettei ole tosikaan. Vielä näin 10 v myöhemmin saan vihan pintaan, jos tiettyjä asioita ajattelen. Mutta siitä ei ole mitään hyötyä. Ei yhtään mitään. Parempi vain yrittää antaa anteeksi.
Olen lukenut noita kirjoja anteeksiantamisesta, mutta en omalla kohdalla ainakaan silloin kokenut niitä millään lailla hyödyllisiksi. Jos tunnet edelleen vihaa, niin oletkohan silloin antanut anteeksi? Entä jos anteeksi antamisen vaatimus itsellesi aiheuttaa se, että joudut edelleen kokemaan vihaa, vaikka vain hetkellisestikin?
Oman kokemuksen perusteella sanoisin, että vihaaminen riittävän kauan on avain siihen, että pystyy hyväksymään tapahtuneen ja jättämään sen taakseen. Silloin vihaa ei enää tunne. En tunne ollenkaan vihaa, mutta anteeksi en ole antanut. Tietysti riippuu asioistakin, mitä on tapahtunut, koska kaikkia asioita ei voi sovittaa koskaan. Ainoa mitä voi tehdä on hyväksyä tapahtuneet tosiasiat. Se ei ole anteeksi antamista eikä myöskään vihaamista, vaan se on prosessin päätepiste. Jokainen tietysti ajattelee näistä asioista omalla tavallaan, mutta kerron sen, mikä itselleni toimi.
Minulle anteeksiantaminen juuri tuottaa hyväksymisen tunteen, eli asian voi jättää taakse. Siinä tulee juuri se tunne, että asiat ovat niin kuin ovat, ja se siitä. Olen myös koittanut tuota hyväksymistä, mutta siitä tulee olo ”entä sitten.”
Ehkä vain toisen pää taipuu toiseen, ja toinen toiseen. Lopputulos on kuitenkin sama.
Tarkoitin aikaisemmin, että omilla ajatuksilla voi myös ylläpitää vihaa. Jos nostan menneet ajatuksiini, niin sen vihan saa kyllä kaivettua esiin. Mielestäni olen kyllä anteeksiantanut ja hyväksynyt kaiken.
Niin, ei anteeksianto ole sitä, että ajattelisim asioiden olevan hyväksyttyjä. Vaan se on sitä, että päästän irti menneestä.
Minulle on auttanut eniten se ”anna anteeksi heille, sillä he eivät mitä tekevät”. En tarkoita tätä uskonnollisessa merkityksessä vaan tiedostamattomuutena. Ei itseään kannta vihata sen vuoski, ettei ole jossain tapauksessa osannut toimia paremmin, vaan itselle kannattaa antaa anteeksi.
Niin, sama asia taitaa olla lopputuloksena, vaikka käytimme eri sanoja. Tapahtuneiden näkeminen monipuolisesti poistaa vihaan juuttumista ja ehkä anteeksi antaminenkin on helpompaa, jos tapahtumat ovat olleet sellaisia, että toinen on tehnyt ne keskeneräisyyttään tms. eikä silkasta pahan teosta nauttiakseen.
Olen joskus painiskellut vastaavien ajatuskelojen kanssa. Mua auttoi, kun tajusin etten oikeestaan rakasta itseäni ja hyväksy itseäni. Tajusin, että ainoa ihminen johon voin aina luottaa ja joka on aina minun kanssani, olen minä itse. Aloin siis olla itseni puolella. Aivot on plastinen elin, ja ajatusmallit ns. hermoyhteyksiä. Niitä voi muuttaa sitkeällä treenaamisella. Positiivinen ajattelu, hyväksyntä ja tietoisuustaidot auttaa ja toimii oikeasti! Englanniksi löytyy hyvää matskua netin syövereistä. Tsemppiä, oot itsesi paras ystävä!
Vihan juuret on usein syvällä. Kyllä vihaan kannattaa tutustua ja tutkia sitä: mitä sen taustalla on ja mistä se kumpuaa. Miksi toisilla (myös minulla) käy helposti niin, että viha kääntyy itseen ja siten estää, jarruttaa, tukahduttaa? Terapeuttini sanoi minulle, että omaa vihaa kannattaa kuunnella rakkaudella. Viha kumpuaa usein siitä, että omia rajoja ei ole kunnioitettu tai tarpeita kuunneltu. Viha voi myös peittää alleen primääritunteita - pohjalla voi olla joku kaukaakin lapsuudesta kumpuava tunne, joka on itselle vaikea ja joka aktivoituu aina uudelleen (mutta johon ei ole suoraa kosketusta).
Mutta miten ymmärtää omaa vihaansa? Sitä minäkin haluaisin oppia lisää, vaikka olen jo kohta 10 vuotta työskennellyt omani ympärillä. Olen vielä 3-kymppisenä ollut kiltti tyttö, joka ei ole sallinut itselleen vihan ilmaisua, ollut suhteessa miehen kanssa jolla oli tunteidensäätelyongelmaa (suuttuessaan aggressiivinen ja väkivaltainen) ja lopulta oma vihani velloi massiivisen suurena ja vuosien kuluessa itsekin päädyin pätkimään ja pää punaisena huutamaan. Vihaa olen kyllä tuntenut, huh, piti lopulta hakea apua itselleni vihan ja masennuksen vuoksi. Ja pitkään olen saanut maistella vihan tunteitani, joka nousee juuri siitä että rajojani loukattiin ja ylitettiin, ettei tunteitani ja tarpeitani kuunneltu (välitetty) ja juuri siitä, etten itse välittänyt itsestäni ja rajoistani. Kun elämä ja sen ihmissuhteet ovat muuttuneet ja olen tutkinut+käsitellyt vihaani ja tunteitani, huomaan että vihani on vähentynyt. Edelleen se tuntuu ajoittain ja muistuttaa minua hyvin rajoistani ja siitä, miten minun itseni on oltava itselleni välittävä, kunnoittava, rajoja laittava - sen myötä myös ympärilläni olevat asiat ja ihmiset ovat minulle hyväksi ja tukevat hyvinvointiani.
Voisiko olla niin, että jos et tutustu vihaasi, et koskaan opi ymmärtämään mitkä asiat elämässäsi kaipaavat muutosta ja ovat sinua vastaan? Älä paina vihaasi pois tai yritä antaa anteeksi, vaan tunne ja tutustu/tutki/käsittele se mieluiten terapiassa. Uskon, että pääset vihasi juurille ja voit surra vaillejäämisen ja mahdollisen kaltoinkohtelun pois. Suremisen myötä myös viha sulaa, ymmärrät pikkuhiljaa itseäsi ja historiaasi, ja pystyt sen myötä paremmin itse vaikuttamaan elämääsi, sen ihmissuhteisiin ja onnellisuuteesi.
Rohkeutta vihan ja surun tuntemiseen, tunteita ei tarvitse pelätä! Niihin ei kuole, eikä niiden tarvitse antaa ohjata toimintaamme. Vaikka vihaisena tekisi mieli tehdä yhtä sun toista, fantasiat riittävät ja kun mieli rahoittuu, sitä kiittää tyytyväisenä ja ylpeänä) itseään ettei antanut tunteen viedä. Ja kun vihan tunnetta ei kiellä tai tukahduta, ei se niin kaiken räjäyttävänä kohta tunnukaan. Yleisvitutustakin oppii hahmottamaan, että miksi se nyt tuntuu, mikä elämässä hiertää jne. Kyllä tunteilla on meille keskeinen rooli ja merkitys, ne kertovat meille tärkeää tietoa ja mitä paremmin sitä tietoa ymmärtää, sitä tasapainoisempi on. Erityisesti, jos on ollut suorituskeskeinen ja "rationaalinen" ihminen, voi olla että yhteys omiin tunteisiin on jäänyt heikoksi. Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä alkaa tutustua tunteisiin ja niiden viesteihin. Sen myötä oppii ymmärtämään myös muita ihmisiä ja oleminen ihmissuhteissa helpottuu.
Ajattelemalla positiivisesti ja reippailemalla raittissa luonnossa.