Miesystävä lähti maanantaina armeijaan, mulla on kamala ikävä ja työkaverit vain tirskuvat asialle
Mä oon siis vuonna 1988 syntynyt nainen ja miesystäväni on vuonna 2000 syntynyt, joka aloitti maanantaina armeijan. Mutta työkaverit ovat hihitelleet ja tirskuneet meidän suhteellemme siitä lähtien, kun he ovat siitä tienneet. Nytkin olen selvästi huomannut, kun he ovat nämä loppiaisen jälkeiset pari työpäivää yrittäneet selvästi peitellä tirskumistaan ja hihittelyään, kun tietävät miesystäväni olevan armeijassa ja minä olen maininnut mm. kotiväenpäivästä ja valapäivästä, joihin minun on muuten päästävä! Varsinkin muutama suunnilleen ikäiseni naistyökaveri on hihitellyt, kuinka he kokivat ne omien poikaystäviensä osalta jo reilusti yli 10 vuotta sitten, kun minun mieheni ei tiennyt silloin maailman menosta juuri mitään ja kuinka minä olen "elämässäni edennyt jo tälle levelille asti".
Oikeasti, mikä ihmisiä vaivaa? Koko seurustelumme ajan miesystäväni on ollut täysi-ikäinen. Tänä vuonna meillä tulee 2 vuotta täyteen, mies aloittaa opiskelut armeijan jälkeen ja meillä tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu oma koti, avioliitto ja lapset. Onko näillä arvostelijoilla jotain ongelmia tai tekemisen puutetta omassa elämässään, kun pitää noin ruotia toisten asioita?
TIRSK