Miksi Etelä-Suomi on menettänyt talvi-vuodenajan?
Jaaha tätäkö on se ilmastonmuutos sitten. Missä ovat ne valtavat lumisateet ja paukkupakkaset. Nyt on vain plussakelejä ja heikko lumipeite joka aina sulaa pois..
Kommentit (30)
Vierailija kirjoitti:
Itse ihmettelen sitä, kun ihmiset sanovat ettei muka ole liukasta. Täällä ainakin ( pohjanmaa) on niin liukasta, vaikka lumi onkin jo sulanut. Todella kurjaa kävellä tai autolla ajaa. Täällä oli viikonloppuna pakkasta ja satoi lunta ja kaikki tiet ihan jäässä. Kun Suomessa on niitä väliseutujakin eli ei se mene niin, että maa on joko sula tai sitten on lunta. Täällä nyt ollut liukasta joulukuun lopusta lähtien ja ulkoilut jäävät aika vähiin.
Ei ole liukasta kun lämpötilat pysyneet plussan puolella. Tai no viime perjantaina aamulla töihin mennessä suojatien kohdat olivat vähän liukkaita. Kesälenkkareissa olen kulkenut työmatkat. Serkkuni Jyväskylän suunnalta taas on lähetellyt kuvia peilijäässä olevista teistä joilla ulkoillut koiransa kanssa. Näytti hengenvaaralliselta. Itse asun Kotkassa.
Liikenteestä päästöjä liikaa joka sulattaa lumen
Ei tule enää edes pohjoiseen kuulemma routaa, ei ole enää vuosiin tullut. Ei ole enää paukkupakkasia. Sää on kuin huhtikuussa.
Maailma ei pelastu sillä että yksi pentu juoksentelee ympäriinsä. Ilmastonmuutosta käytetään myös poliittisena lyömäaseena. Hävetkää. Sinä joka luet tämän, liity joukkooni. Olen kapinallinen.
En matkusta. En osta mitään, vain tarpeellisen. Lihaa en syö, mutten voinut syödä sitä lapsenakaan ja se oli minun oma päätökseni jolla en lyö toisia ihmisiä. Ryhdy kapinalliseksi ja tee voitavasi.
Kapitalisimi on tuhonnut ilmaston.
En ole vas. enkä oikeistolainen, vaan ihan tavallinen ihminen. En osaa ottaa poliitikkoja vakavasti.
Kun kaikki ryhdymme kapinaan, emmekä osta, poliitikkojen on pakko alkaa toimiin.
EI sähköautoja. Kaivokset pahentavat ilmastonmuutosta.
70-luvulla oli täällä pohjoisemmassakin monta hyvin leutoa talvea. Yksi joulu oli aivan lumeton, mitä nyt taas ei ollut.
Hyvä sää on, räntää tulee taivaan täydeltä. Kyllä talvi on talvi ilman luntakin. Ei ole ilmastonmuutos vielä näkyvissä, pari edellistä talvea olivat poikkeuksellisen lumisia, joutaakin vähän tasoittamaan keskiarvoa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvä sää on, räntää tulee taivaan täydeltä. Kyllä talvi on talvi ilman luntakin. Ei ole ilmastonmuutos vielä näkyvissä, pari edellistä talvea olivat poikkeuksellisen lumisia, joutaakin vähän tasoittamaan keskiarvoa.
Eihän lumen tuloon tarvita kovia pakkasia, vain 0 tai vähän alle riittää. Lapissakin on runsaasti lunta mutta silti normaalia leudompi talvi. Sademäärän lisäys eli ne runsaat lumisateet on myös osa ilmastonmuutosta.
Ei tämä Lapua nyt ihan Etelä-Suomea ole :D
Meillähän on ollut todella lumisia talvia viime vuosina. Ihmisillä vain on lyhyt muisti.
Ongelma on siinä, että ilmaston muuttuessa Suomessa keskilämpötilat nousee erityisesti talvella.
Saisi lämpötila nousta kesällä. Mutta kun kesää on vain 3 kuukautta vuodesta niin vaikka kesä kylmenisi pilalle mutta talvi lämpenisi enemmän kuin kesä kylmenee niin vuoden keskilämpö pysyisi samana.
Inhoan lunta ja pakkasta joten tämä sää kelpaa oikein hyvin.
En siis todellakaan valita.
Tulisi vaan lämmintä mahdollisimman pian ja ihanat helteet koko kesäksi.