Miksi Suomessa ihmiset jätetään yksin ongelmiensa kanssa?

Jotkut voivat pelätä, että ongelmat tarttuvat itseen, jos on tekemisissä ongelmaisen kanssa.

Suomessa sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö ja byrokratia on niin monimutkainen vyyhti, että edes ne, jotka ovat apua tarvinneet, eivät yleensä tiedä, miten homma missäkin tilanteessa toimii. Vielä vähemmän siis tietävät ne, joiden ei ole koskaan tarvinnut hakea apua.

Mulla on kohtuullisen hyvä tietämys asioista, koska olen aikoinaan opiskellut edellisen ammattini vuoksi em asioita ja lisäksi mulla on vammainen lapsi. Silti on tosi paljon asioita, joista minäkään en tiedä ja vaatii kohtuullista harjaantumista esim lakipykälien lukemisessa, jotta osaa löytää ne kohdat, joista voi päätellä, onko henkilö A oikeutettu apuun X vai ei ,ja tietää, mikä viranomaistaho on se, josta apua haetaan sekä mikä on viranomaistaho, jolle valitetaan mahdollisesta kielteisestä päätöksestä. 

Tästä syystä Suomessa yhteisön apu on yhtä tyhjän kanssa, koska yhteisön jäsenillä on harvemmin tietoa edes siitä, minkä nimistä lakia lähtisi googlettamaan. 

Koska resurssit ja tietotaito eivät riitä. Raha pyörittää maailmaa. Kukaan ei halua muiden ongelmia riesakseen, meillä jokaisella on ihan tarpeeksi omia omgelmia ratkottavaksi.

Psykiatrinen hoito toimii Suomessa niin että sun pitää itse tietää mitä hoitoa tarvitset kun lähdet hakemaan apua. Muutoin joudut niin uskomattoman puoskaroinnin kohteeksi ettei mitään rajaa.

Siksi koska Suomi on ihan täydellinen hyvinvointivaltio ja muutenkin maailman paras maa josta kaikkien muiden pitäisi ymmärtää ottaa mallia.

Vaimitensenytmeni.

Luuletteko oikeasti, että muualla asiat on paremmin?

Vierailija kirjoitti:

Suomessa sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö ja byrokratia on niin monimutkainen vyyhti, että edes ne, jotka ovat apua tarvinneet, eivät yleensä tiedä, miten homma missäkin tilanteessa toimii. Vielä vähemmän siis tietävät ne, joiden ei ole koskaan tarvinnut hakea apua.

Mulla on kohtuullisen hyvä tietämys asioista, koska olen aikoinaan opiskellut edellisen ammattini vuoksi em asioita ja lisäksi mulla on vammainen lapsi. Silti on tosi paljon asioita, joista minäkään en tiedä ja vaatii kohtuullista harjaantumista esim lakipykälien lukemisessa, jotta osaa löytää ne kohdat, joista voi päätellä, onko henkilö A oikeutettu apuun X vai ei ,ja tietää, mikä viranomaistaho on se, josta apua haetaan sekä mikä on viranomaistaho, jolle valitetaan mahdollisesta kielteisestä päätöksestä. 

Tästä syystä Suomessa yhteisön apu on yhtä tyhjän kanssa, koska yhteisön jäsenillä on harvemmin tietoa edes siitä, minkä nimistä lakia lähtisi googlettamaan. 

Minusta on jotenkin inhottavaa, että täällä kyllä jeesustellaan kuinka hyvin kaikki yhteiskunnan turvaverkot on rakennettu ja kuinka veronmaksaja saa tarpeen vaatiessa apua sieltä, täältä ja vielä tuoltakin, koska on se tämä ja tuokin eikä kukaan jää yksin ja/tai pulaan. Paperilla siis kaikki näyttää varmaan ihan hyvältä, mutta sitten kukaan ei haluakaan vapaaehtoisesti kertoa mihin ihminen on oikeutettu ja mitä kaikkea tukea kannattaa ja saa hakea. Tuntuu, että kelassa virkailijat saa jotain bonareita siitä että asiakkaalle ei kerrota ihan kaikista oikeuksista ja näin säästetään rahaa.

SUomesssa yksi ongelma on siinä että suomi on alueellisesti niin jakautunut etttä jos ajatellaan että suuremmissa kaupungeissa on enemmän ihmisiä ja erilaisia ihmisiä, pikkkukunnissa ei välttämättä tule kohdanneeksi kaltaisiiaan samaan tapaan kuin suuremmillla paikkakunnilla ja kaupungeissa.

Vierailija kirjoitti:

SUomesssa yksi ongelma on siinä että suomi on alueellisesti niin jakautunut etttä jos ajatellaan että suuremmissa kaupungeissa on enemmän ihmisiä ja erilaisia ihmisiä, pikkkukunnissa ei välttämättä tule kohdanneeksi kaltaisiiaan samaan tapaan kuin suuremmillla paikkakunnilla ja kaupungeissa.

Itsellänikin kaikki ystävät olivat lapsuuden kavereita. Tavattu tyyliiin 5 vuotiaaan pelattu jalkapalloa.

Oon sitä mieltä että yksi syistä on että Suomessa ei ole kunnon perheyhteisöjä, lapset nähdään velvollisuutena kunnes täyttävät 18-vuotta ja sitten ne potkitaan pihalle välittämättä ja takaisin ei ole tulemista. Yksin asuminen on hyväksytympää ja siihen jopa kannustetaan. Vain sosiaaliturva auttaa koska ihmisiä ei muuten kiinnosta. Pitäisi panostaa enemmän omien läheisten auttamiseen eikä niin että apu on ulkoistettu että tuntemattomat auttaa maksamalla veroja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädäntö ja byrokratia on niin monimutkainen vyyhti, että edes ne, jotka ovat apua tarvinneet, eivät yleensä tiedä, miten homma missäkin tilanteessa toimii. Vielä vähemmän siis tietävät ne, joiden ei ole koskaan tarvinnut hakea apua.

Mulla on kohtuullisen hyvä tietämys asioista, koska olen aikoinaan opiskellut edellisen ammattini vuoksi em asioita ja lisäksi mulla on vammainen lapsi. Silti on tosi paljon asioita, joista minäkään en tiedä ja vaatii kohtuullista harjaantumista esim lakipykälien lukemisessa, jotta osaa löytää ne kohdat, joista voi päätellä, onko henkilö A oikeutettu apuun X vai ei ,ja tietää, mikä viranomaistaho on se, josta apua haetaan sekä mikä on viranomaistaho, jolle valitetaan mahdollisesta kielteisestä päätöksestä. 

Tästä syystä Suomessa yhteisön apu on yhtä tyhjän kanssa, koska yhteisön jäsenillä on harvemmin tietoa edes siitä, minkä nimistä lakia lähtisi googlettamaan. 

Minusta on jotenkin inhottavaa, että täällä kyllä jeesustellaan kuinka hyvin kaikki yhteiskunnan turvaverkot on rakennettu ja kuinka veronmaksaja saa tarpeen vaatiessa apua sieltä, täältä ja vielä tuoltakin, koska on se tämä ja tuokin eikä kukaan jää yksin ja/tai pulaan. Paperilla siis kaikki näyttää varmaan ihan hyvältä, mutta sitten kukaan ei haluakaan vapaaehtoisesti kertoa mihin ihminen on oikeutettu ja mitä kaikkea tukea kannattaa ja saa hakea. Tuntuu, että kelassa virkailijat saa jotain bonareita siitä että asiakkaalle ei kerrota ihan kaikista oikeuksista ja näin säästetään rahaa.

Olet aivan oikeassa. Suomessa pitäisi olla asiakaspalvelijoita, jotka tuntevat koko sote-alueen kuin omat taskunsa. Nyt yhtä asiaa on kysyttävä paikasta A, toista paikasta B, kolmatta paikasta C jne. Valitettavasti paikasta A ei kuitenkaan kerrota, että toista asiaa pitää hakea paikasta B ja kolmatta paikasta C. Ei siltikään, vaikka meillä nimenomaan hallintomenettelylaissa lukee, että virkamiehen pitää tehdä niin. Tähän on kuitenkin olemassa syitä. Yksi merkittävin on, että kansalaisen kanssa asioiva virkamies ei yleensä tiedä lainsäädännöstä kovinkaan paljoa. Kun tulee jokin uusi laki tai vastaava, päättäjät tiedottavat siitä alemmalle portaalle. Alempi porras taas muokkaa saamaansa tietoa siten, että se on seuraavalle portaalle helpommin ymmärrettävissä. Ja seuraava porras tekee taas saman. Lopulta kansalaisen kanssa asioivalla virkamiehellä on ainostaan ohjeistus, jonka perusteella virkamies toimii. Ohjeistuksessa saattaa kuitenkin olla ihan suoranaisia virheitä, koska ennenkuin asia tulee virkamiehen tietoon, sitä on muokannut jo useampi taho oman näkemyksensä mukaan. 

Koska kansalaisella on vieläkin vähemmän tietoa kuin hänen kanssaan asioivalla virkamiehellä, kansalainen luottaa siihen, mitä virkamies sanoo. Luottaa siihen, että virkamies tietää ja on oikeassa. Ei ole yks eikä kaks kerta, kun olen saanut Kelan asiakasneuvojalta useampaan kertaan ihan puuta heinää olevaa tietoa. Ja joutunut itse etsimään ko asiaan liittyvästä laista oikeat kohdat ja sen jälkeen soittamaan suoraan Kelan lakimiehelle, joka taas on ihmetellyt, kuka on mulle sanonut moista puuta heinää. Noh, ihan heidän omat asiakasneuvojansa.  Olen myös joutunut viemään asioita kaupungin hierarkiassa aina apulaiskaupunginjohtajalle asti ennenkuin on toimittu kuten laissa sanotaan. 

Vierailija kirjoitti:

Oon sitä mieltä että yksi syistä on että Suomessa ei ole kunnon perheyhteisöjä, lapset nähdään velvollisuutena kunnes täyttävät 18-vuotta ja sitten ne potkitaan pihalle välittämättä ja takaisin ei ole tulemista. Yksin asuminen on hyväksytympää ja siihen jopa kannustetaan. Vain sosiaaliturva auttaa koska ihmisiä ei muuten kiinnosta. Pitäisi panostaa enemmän omien läheisten auttamiseen eikä niin että apu on ulkoistettu että tuntemattomat auttaa maksamalla veroja.

Muuten samaa mieltä, mutta läheskään kaikilla ei ole yksinkertaisesti resursseja auttaa sen paremmin taloudellisesti kuin esim terveydenhoidonkaan kanssa läheisiään. Läheisen on pakko hakea yhteiskunnalta tukia asumiseensa ja elämiseensä. Käytävä lääkärissä eikä oletettava, että läheisillä olisi riittävä osaaminen.

Parhain apu on, että osaa neuvoa läheistään, mistä hän voi hakea apua. Mutta kuten jo kommentissani nro 2 kirjoitan, harvalla suomalaisella on riittävästi tietoa voidakseen edes neuvoa. Mä olen vuosien varrella auttanut ystäviäni ja kavereitanikin kaivamalla heille lakipykälistä ne kohdat, joihin voivat apua hakiessaan vedota, sekä selvittänyt heille mahdollisen kielteisen päätökseen saatuaan, mihin ja miten heidän kuuluu valittaa asiasta. Vammainen lapseni on jo aikuinen, mutta hän on monta kertaa kysynyt multa neuvoa erilaisiin asioihin ja joitakin kertoja olen hoitanut asian hänen puolestaan, koska nuorena ihmisenä hänellä ei ole ollut riittävästi.... miten sen nyt sanoisi...äkäisyyttä vaatia virkamiehiä noudattamaan lakia. 

Muualla maailmassa on ihan tavallista, että perheellisenäkin joudut asumaan vielä vanhempiesi tai appivanhempiesi kanssa samassa taloudessa, koska yhteiskunta ei tue asumista. Kuinka moni suomalainen ihan oikeasti haluaisi asua anoppinsa kanssa? Tuskin se muuallakaan maailmassa aina kovin auvoista on. Jotkut suomalaiset tuntuvat kaipaavan kovastikin yhteisöllisyyttä, mutta unohtavat kokonaan yhteisöllisyyden huonot puolet. Kuten sen, että yhteisössä joudut elämään ja olemaan yhteisön määrittelemällä tavalla. 

Jos haluat toisen ihmisen tai yhteisön ottavan sinusta vastuun, samalla annat toiselle ihmiselle tai yhteisölle vallan päättää omista toimistasi. Ei muualla maailmassakaan yksi voi perseillä miten huvittaa ja sitten yhteisö rientää hätiin, kun asiat menevät huonosti. Yhteisöstä lentää pihalle kuin leppäkeihäs, jos ei noudata yhteisön sääntöjä eikä tee kuten on käsketty. 

Suomalaiset eivät oikeastaan halua edes sitä, että vanhemmat, appivanhemmat, naapurit tai kukaan muukaan puuttuu heidän asioihinsa. Saatika että muut alkaisivat neuvomaan tai määräämään, mitä pitää tehdä ja miten elää. Vapaus elää haluamallaan tavalla tarkoittaa, että myös vastuun kantaa itse. Vapautta ei voi olla ilman vastuuta.