Naistenklinikan osasto 42?

olin siellä 5 päivää helmikuussa raskausmyrkytyksen epäilyn vuoksi. Minulla oli ylävatsakipuja ja korkea verenpaine.



Kovin oli levoton osasto eli juuri tuo ongelma, että samassa huoneessa yksi huutaa supistusten takia ja toinen yrittää levätä verenpaineen vuoksi. En nukkunut kuin yhtenä yönä useamman tunnin ja se johtui siitä, että viimeinen huonekaveri lähti huoneesta puolen yön aikaan synnyttämään ja sain olla rauhassa aamuun saakka.



Hoitajat olivat asiallisia, mutta tietoa tuloksista ei tuntunut millään saavan, vaikka kysyi. Hirveä määrä tutkimuksia ja verikokeita, mutta kukaan ei kertonut tuloksista. Lääkärit näin kerran ja olivat kyllä tylyjä, kaikki palvelualttius ja sosiaalisuus puuttui. Myös ohjeet kotiinpaluuta varten olivat sekavia. Poikkeuksena päivystyksen mieslääkäri, joka oli todella mukava. En ymmärrä tuota järjestelmää, jossa lääkäriä ei näe millään, vaan asiat hoidetaan papereiden kautta.



Ja sitten vielä tuo sairaaloiden omituisuus, että kun potilaan pitäisi levätä hänet herätetään levottoman yön jälkeen klo 7 verikokeilla ja verenpaineenmittauksilla. Ja se, että lääkkeitä tarjotaan tosi hanakasti, vaikka kyse on raskaana olevasta (es. unilääkkeet, valitsin korvatulpat ja päänsärkylääkkeet, käytin kylmää käärettä)



Mutta kaikesta ylläolevasta huolimatta hoito oli asiallista, joskin parannettavaaa löytyisi, erityisesti lääkäreiden toiminnassa. En kyllä olisi halunnut viettää siellä yhtään pidempää aikaa...



Kamu

Sillä vietin parisen viikkoa parissa erässä. Todellakin, lääkärit tulevat paikalle kun kokevat sen tarpeelliseksi. Muun ajan sitten voi vaellella ympäriinsä ja syödä kun sen aika on ja odotella verenpaineen mittausta ja vauvan sydänkäyrää. " Elinkautisosasto" ksihan sitä taisimme siellä kutsua :) pari erityisen mukavaa kätilöä osastolla kuitenkin on. Kiitos heille.



Yksi suurimpia epäkohtia osastolla oli kuitenkin mielestäni asia, joka voitaisiin hyvinkin pienellä vaivalla kohentaa.

Suurin osa osasto 42:lla olevista kärsii raskausmyrkytyksestä tms. ja sikäli kun myrkytys tms. ei vielä vie synnytyssaliin, on sen hoitona lepo. Verenpaine on tarkoitus saada alas siis tai pysymään edes kurissa.

Kuitenkin samaisella osastolle tehdään käynnistykset.

Neljän hengen huoneessa saattaa olla joku joka on ollut osastolla jo kaksi viikkoa ja tulee olemaan vielä seuraavat kuusi ja sitten siinä samassa huoneessa käynnistetään synnytyksiä. Itselläni oli mm tietty verenpainearvo, jonka alitettuani pääsisin kotiin. Siis täyttä lepoahan se vaatisi, varsinkin vieraassa (sairaala)ympäristössä ja yksin.

Ja sitten samaan huoneeseen tulee joku jonka synnytystä käynnistetään ja lopulta hän suorastaan huutaa tuskissaan, tai huohottaa yöllä polvillaan lattialla kun odottaa lupaa siirtyä synnytysosastolle. Lepää siinä sitten.

Olisiko se oikeasti ihan niin hirveän vaikeaa siirtää nämä pitkäaikaiset samaan huoneeseen tai varata käynnistyksiä varten jokin oma huone tai edes jotenkin niputtaa potilaita sen mukaan mitä kukin on siellä potemassa? Johan se edistäisi kaikkien (mielenkin)terveyttä.

Eikä mielestäni muutenkaan kuulu kenenkään synnytykseen se, että joutuu toisen tuskia katselemaan tai kuulemaan. Itse olin ensisynnyttäjänä ainakin aika paniikissa niitä kuunneltuani.



Ja samaan tilanteeseen päädyin minäkin. Synnytykseni käynnistettiin ja juuri tuolla osastolla.



Tässä on toinen ehdoton epäkohta. Käynnistyksessä miehet eivät nimittäin saa viettää yötä osastolla.

Toki ymmärrän sen, että juuri koska huoneet ovat täynnä kaikenlaisia potilaita ei käynnistetyn mies voi olla siellä yön aikana. Mutta sanonpa vain, että kun synnytykseni oli aamulla kypsytellen käynnistelty ja illansuussa supistukset alkoivat olla jo kovin kipeitä, olimme miehen kanssa aika neuvottomia kun vierailuaika oli päätymässä. Minä olin säännöllisten ja kivuliaiden supistusteni kanssa ja miehen piti lähteä siitä sitten kotiin...

Juuri tuona yönä olisin tarvinnut miestäni, sitä, että selkääni olisi hierottu tms, enkä sitä, että yritin pysytellä suhteellisen hissukseen kahden muun huonekaverini vuoksi (ja eipä miehenikään liioin nukkunut tuona yönä vaan odotti, että soitan hänet takaisin sairaalaan). Sinä yönä en liioin nukkunut kun supistuksia tuli 3-5 minuutin välein ja yritin siinä sitten torkahdella ja vaeltelin pitkin käytäviä. Jos tilanne tulisi uudestaan istuttaisin miestäni vaikka koko yön siinä sohvalla minusta huolta pitämässä sanoivat mitä sanoivat.



Onneksi mieheni tuli aikaisin seuraavana aamuna (paljon ennen sallittua vierailuaikaa kun ei enää kyennyt kotona olemaan) takaisin osastolle ja sitten pääsimmekin jo lähes heti synnytsosatolle ja seuraavan iltana oli pikkuinen jo sylissämme :-D

Synnytyssalista ja sen kätilöistä ei ole kuin hyvää sanottavaa.

Jouduin viettämään ko. osastolla aikaa melkein kolme viikkoa ennen kuin lapsi leikattiin maailmaan. Eka viikko meni ihan ok, jaksoivat jopa kertoilla mulle labratuloksia. Olin siis raskausmyrkytystarkkailussa, ja multa vain mitattiin verenpaine, otettiin käyrät ja labrat. Pari vikaa viikkoa en sitten oikein saanut tilanteestani tietoa. Jatkossa jos sinne joudun, aion pyytää kaiken informaation tilanteestani kirjallisena. Osastonlääkäri on aika mielenkiintoinen tapaus, ei välttämättä mitenkään asiakaspalvelusuuntautunut. Mutta tää on siis vain minun oma kokemukseni. Olennaista on varmaankin vaatia itse tietoa ja olla aktiivinen. Osa kätilöistä on ihan mukavia ja asiallisia ja osa taas ei niin mukavia.

Hei



Itselläni on hieman saman suuntaisia kokemuksia, siitä että vastauksia ja tietoa saa niiden suusta nyhtää. Labrat tuli todella nihkeästi ja sanottiin vain, että hieman koholla tai ihan hyvät on. Mutta kun niitä todellisia arvoja halusi tietää niin, niistä sai tapella ja lopulta kysyttiin haluaako rouva laittaa itse tippansakin. Mutta muuten hoitoon ja tutkimuksiin oli hyvin tyytyväinen.





Myös äidin tunteet olivat jotenkin heille yhdentekeviä, sillä minä ainakin olin hyvin peloissani tilanteessani.



Täytyy tietenkin muistaa, että heillä vaihtuu potilaat todella tiuhaan tahtiin, ja he ovat kyllä alansa ammattilaisia.... Mutta empatiaa toivoisin heille lisää ja heidän tulisi muistaa myös se että terv. huolto alan ihminen on siellä potilaana samanlainen potilas kuin kukatahaansa.

Olin 42:lla tänä vuonna yhteensä reilun viikon, kahteen otteeseen, raskausmyrkytyksen vuoksi. Mun kokemukset oli ihan hyviä, sattui hyvät kätilöt. Labroista kerrottiin, tosin ihan tarkkoja arvoja en kysynytkään. Mulle riitti tieto valkuaisen määrästä virtsassa ja verenpaineeni. Muutama kätilö oli niinkin kiva, että kävin myöhemmin näyttämässä vauvaanikin siellä. Kätilöillä oli jopa hieman aikaa jutellakin mun kanssani ja kysellä vointia, oloa ja ennen kaikkea fiiliksiä. Lekurit (niitä on parikin, tiedoksi edelliselle kirjoittajalle) taas ovat tyypillisiä lekureita, joita kiinnostaa diagnoosit enemmän kuin ihmiset. Ihan ok silti. Tylsäähän tuolla osastolla oli makoilla, niin kuin kaikkialla sairaalassa.



Sen sijaan synnytyksen jälkeen osastolla 52 oli ihan eri meno. Mun raskausmyrkytys jatkui myös synnytyksen jälkeen ja siellä en kysymälläkäänsaanut mitään tietoa labratuloksista. Lääkäriä en edes nähnyt ja hoitajilla oli aivan tajuton kiire. Pari kivaa hoitajaa oli, mutta myös muutama suorastaan helvetillinen - Anna-Leena Härkösen Heikosti Positiivisessa kuvailema Tiina oli lähellä niitä. Mun mielestäni 42 oli noin 200% parempi paikka kuin 52.

-tp:

Lekurit (niitä on parikin, tiedoksi edelliselle kirjoittajalle) taas ovat tyypillisiä lekureita, joita kiinnostaa diagnoosit enemmän kuin ihmiset. Ihan ok silti.

Joo. Tiedetään kyllä, että siellä on muutama lekuri. Niitä on osastonlekuri, sisätautilekuri sekä sairaalalekuri (ja se kuka niistä sairaalalekureista siellä ko. osastolla on vaihtelee viikoittain). Kyllä se nyt niiden lukumäärä siellä kolmessa viikossa tuli tutuksi. Kaikki tyypillisiä suomalaisen lekurikoulutuksen saaneita eli täysin ihmissuhdetaidottomia turhakkeita. Nykyäänhän siellä ei lekureita edes juurikaan näe, kun lääkärinkierto tapahtuu jossain kopissa, jossa ne tuijottavat ruudulta tietoja. On tämä niin jumalattoman näppärä sähköinen potilaskertomus käytössä.

En kyllä hirveetä hurraata huuda 52:llekaan. Jos siis kyseessä on alan paras sairaala Suomessa, millaisia ovat muut? Mulla ei ole muista kokemuksia.

osa äideistä tuntui olevan niin paniikissa vaan vähän kohonneista arvoista, että ehkä osastolla eivät ihan kaikkea ole heti kertomassa. olen ollut myös 62 ja 51 -osastoilla ja molemmissa oli erittäin ammattitaitoista väkeä. ei mitään turhaan lässyttäviä ja päätä silitteleviä tapauksia.

... ennen sitä olin kättärin 4:lla ja mulle tuli tosi yllätyksenä, ettei lääkärit vaivaudu edes kiertämään potilaitansa... katsovat vain paperit. Mielestäni Kättärillä oli paljon mukavampaa kun lääkäri tuli ainakin näyttäytymään ja tervehtimään oli sitten kuinka kiire tahansa. Siinä sai sitten suoraan lääkäriltä kysellä suunnitelmista tms. Lääkärinkierto oli aina päivän koho kohta.



42:lla tuntui kuin olisin ollut unohduksissa.. tulivat vain käyrää ottamaan ja soittassa sai tarvittavat lääkkeet. Tietoa kyllä sai omasta tilastaan kysymällä, mutta sekin tuli yleensä viiveellä sitten kun hoitaja sai lääkärin kiinni.



Naistenklinikalla näin siis viikon aikana vain kaksi kertaa lääkärin: silloin kun tulin päivystykseen ja sitten kotiin lähtöpäivänä tutkimushuoneessa, jolloin lääkäri vain tylysti tutki ja sanoi että pääsen kotiin.