Tiedätkö varmaksi yhtään parisuhdetta joka on oikeasti hyvä?

En.

Useimmissa nainen tekee ensin täyden työpäivän naurettavalla palkalla ja hoitaa seuraavaksi kodin ja lapset ilmaiseksi.

Mies tekee mitälie, saa useimmiten hyvää palkkaa ja vetää illat lonkkaa sohvalla tai tapaa kavereitaan kalliin harrastuksen parissa. Haukkuu naista laiskaksi ja pettää minkä ehtii.

Kaikki kulut maksetaan puoliksi ja mies inisee siitä, että nainen ei tienaa YHTEISTEN lasten äitiysloman aikana. 

Ei kiitos.

Miehesi jättää sinut ap, se tapahtuu vielä tämän vuoden aikana. Sori siitä.

Olisin vielä viime vuonna vastannut, että ystäväni parisuhde on varmasti hyvä, mutta mies jätti hänet jouluna. Oma parisuhteeni oli hyvä edesmenneen mieheni kanssa, onneksi oli eikä jäänyt sopimattomia riitoja tms. Tuskin löydän koskaan yhtä hyvää miestä.

Siskoni ja hänen miesystävänsä. He ovat melko erilaisia luonteeltaan ja varmasti heidän kohdalla juuri tuo toistensa tasapainottaminen on se juttu. Muistan kun tapasin siskon miesystävän ensimmäisen kerran, minulle tuli vahvasti sellainen fiilis, että heidän yhteen päätyminen oli maailman luonnollisin asia.

Sama fiilis tulee vieläkin heitä katsoessaan. Olemme siskoni kanssa todella läheisiä, joten hän kertoisi kyllä vaikeuksista rehellisesti minulle. Jos siskoni valittaa jostain suhteessa, niin sekin on jotain siitä kuinka mies on jahkaillut jotain asiaa tuskastuttavan pitkään. Tyyliin tehdäänkö illalliseksi lasagnea vai uunikalaa. He ovat välillä jopa ärsyttävän täydellinen pari :D

Mun ympärillä ihmisillä on lähes kaikilla hyvät parisuhteet. Ja siis puhutaan tosi paljon keskenämme asioista, henkilökohtaisistakin, joten olen ihan hyvin kartalla siitä, mitä kavereiden elämään kuuluu.

Ainoastaan kahdella on aina ongelmia ja vaihtuukin kumppani tiheään: aina tämä on ensin täydellinen ja niin paljon parempi kuin kukaan edellä, ja sitten viimeistään kahden vuoden päästä se onkin ihan paska tyyppi eikä osaa tehdä mitään oikein. Mutta ongelmahan ei ole parisuhteissa sinänsä vaan noilla kahdella ihmisellä itsellään.

Mulla voisi olla.

Mieheni on upea, ymmärtäväinen, empaattinen, aina tsemppaa ja antaa mulle omaa aikaa, hoitaa lapsia, siivoaa eikä koskaan valita, hauku tai arvostele minua. Hänen vanhempansa ovat edelleen yhdessä ja uskon sen johtuvan pitkälti siitä.

Minä sitten kriiseilen koko ajan, milloin ahdistun ja milloin mieheni ärsyttää mua. Välillä on ihanin tyyppi maailmassa ja välillä (muka) huonoin. Ei varmasti oltais enää yhdessä ellei mieheni olisi niin kärsivällinen. Hän vaan sanoo, että me ei mitään erota ja sillä siisti. Ollaan oltu jo 15 vuotta yhdessä. Omat vanhempani ovat eronneet useita kertoja, elin kaaoksen keskellä, uusia sisarpuolia, eroja, alkoholismia jne. Sitoutumisvaikeudet ovat alkaneet varmasti jo sieltä.

Kiitos siis rakkaalle miehelleni, koska hän ei anna meidän luovuttaa. Ja kannattaa myös jokaisen miettiä tarkkaan sitä eroa ja miten pitkät vaikutukset sillä on lapsiin ja sama kaava toistuu helposti sitten omien lasten perheessä.

Tiedän. Ei se silti tarkoita Täydellisyyttä ja sellaista, ettei ikinä olisi vaikeaa tai ikävää. Usein parisuhteen syyksi laitetaan asioita, joihin itse pystyisi vaikuttamaan, mutta kun ei viitsi. Sitten vain valitetaan.

Nykyajan parisuhdekuva vain on kiiltokuva, jota ei ole oikeasti olemassa. Sen takia ollaan paljon sinkkuina, koska elämä ei vain ikinä ole täydellistä. Joka suhteessa tulee ristiriitoja, mutta ne ketkä osaavat ratkoa niitä, kasvavat parina ja osaavat ovat armollisia ja pitkäjännitteisiä, pystyvät pitkiin suhteisiin.

Exäni olisi varmaan vastannut tällaiseen aikanaan, että meillä on huippu parisuhde. Vaikka se oli pelkkää paskaa. Mutta kun haluaa uskoa valheisiin, sitä uskoo. Ei ihme, että oli niin yllättynyt kun jätin hänet.

Enemmän niitä ns huonoja parisuhteita näkyy olevan, mutta se on jokaisen oma asia millaisessa suhteessa haluaa elää.

Mutta tiedän muutaman hyvån suhteen. Toisaalta kaikki ne suhteet jotka ei itseä mielyttäisi eivät välttämättä ole huonoja suhteita niiden mielestä, jotka niissä elävät.

Ja hyvissäkin suhteissa tulee riitoja.

Mutta esim perhe jossa ollaan niin onnellisia, mutta jatkuvasti riidellään mustasukkaisuuden takia ja jopa petetään, niin en näkisi hyvänä suhteena.

Itse joskus kuvittelin eläväni hyvässä suhteessa, mutta kun ongelmia alkoi tulla, niin mies ei osannut niitä hoitaa fiksusti eikä omassakaan käytöksessä ollut aina kehumista. Tuo suhde vaikka menikin lopulta täydeksi helvetiksi opetti minulle paljon, enkä osaa olla exälle siitä katkera vaan olen jopa kiitollinen. Opin itsestänikin todella paljon

En minä muiden parisuhteita osaa arvioida, omaani kuitenkin sanoisin hyväksi, en tiedä, enkä välitä mitä joku ulkopuolinen siitä ajattelee.

Hassua kuinka moni palstalainen uskoo osaavansa määritellä muiden suhteita.

Vanhemmillani taisi olla sellainen. En muista, että he olisivat koskaan riidelleet, kertaakaan mistään.

Se on lapsillensa ollut jopa ongelma: kotoa opittu malli on sellainen, ettei sitä ole kovin helppo toistaa.

Vierailija kirjoitti:

En minä muiden parisuhteita osaa arvioida, omaani kuitenkin sanoisin hyväksi, en tiedä, enkä välitä mitä joku ulkopuolinen siitä ajattelee.

Hassua kuinka moni palstalainen uskoo osaavansa määritellä muiden suhteita.

Ettekö ystävien kesken koskaan pura sydäntänne? Kyllä minä tiedän ihan kerrottuna, miten mun kavereilla suhteissaan menee. Ja hyvin menee. Jos ei menisi, olisin ekana soittolistalla.

No omani ainakin, 8v yhdessä ja asutaan omissa kodeissamme (asuttu aina erillään). Ei perheenperustamishaluja kummallakaan, ja tämä erikseen asuminen on tuntunut hyvältä kummallekin. Olen tyytyväinen ja voin hyvin.

Varmasti tiedän yhden: omani. Ja uskonkyllä monella muullakin olevan. Parhaimmalla kaverillani on myös, tosin heillä oli suhteen ensimmäiset 10 vuotta vaikeita. Seuraavat 10 vuotta oikein hyviä.