jospa minäkin...

Ekku kertaa täällä. Kolme vuotta lapsettomuutta takana. Ensin clomeja, inseminaatio jne. Sitten onnistui ensimmäisellä IVF:llä! Yhdestätoista solusta selvisi yksi, joka siirrettiin. Viime viikolla oli ultra, syke näky ja kaikki OK! LA 30.1 eli nyt mennään 8+1. Mulla oli lievä hyperi ja kävin sairaalassakin. Siitä ei munasarjat oikein tahdo palautua. Heti, jos tekee jotain fyysisesti rasittavaa ne ilmoittaa itestään. Ei uskoisi, kuinka voi elää tunteiden vuoristoradassa, välillä kaikki tuntuu olevan kunnossa ja seuraavassa hetkessä pelkää kaiken olevan pielessä! Raskausoireita on monen moisia; rinnat kasvaneet jo kuppikoon, pahaa tekee suurimman osan päivästä(ei kuitenkaan tarvi oksentaa), syödä pitää useasti, vatsa jo kasvanut(sielä vihlomisia, nipistelyjä välillä miettii onko normaalia?), ummetusta. Olihan siinä lista :) Luget lopetin vkl:na, siitäkin pelko, että jatkuuko kaikki hyvin? Pitäis osata vaan nollata tilanne, siirtää pelkoja taustalle ja nauttia tästä ihanuudesta! Helpommin sanottu kuin tehty!