Lue keskustelun säännöt.
Onko tässä ystävyydessä enää järkeä?
04.01.2020 |
Nyt oikeasti kaipaan ulkopuolisten mielipiteitä, asiallisia sellaisia. Mulla on eräs pitkä ystävyyssuhde, ihan lapsesta asti kestänyt, joka on ollut tärkeä osa mun elämää. On koettu ja jaettu paljon.
Mulla on pieni lapsi, ja tämä ystävä on kärsinyt lapsettomuudesta jo vuosia. Tuskin tulee lapsia saamaan enää. Aikoinaan aloitettiin yrittää lasta samoihin aikoihin, ja jaettiin tiiviisti sitäkin elämänvaihetta. Kun meillä tärppäsi, niin se oli tosi kova paikka ystävälle. Yhteydenpito väheni ja alkoi tuntua hiukan pakotetulta. Koin välillä saavani osakseni piikitteleviäkin kommentteja ja ikäviä sanoja, joita en olisi ansainnut. Ystävä kyllä kertoi tietävänsä ettei oo pystynyt olemaan sellainen ystävä kuin haluaisi ja oli siitä pahoillaan. No, lapsi syntyi ja tilanne jatkui tuollaisena viilenneenä. Oon mielestäni ottanut huomioon ystävän tunteita niin hyvin kuin osaan, en oo ikinä hehkuttanut raskauttani, vauvaani, tai vaikka äitiyslomaa. En oo juuri edes ottanut niitä puheeksi, jos ei ystävä ensin. Silti oon itse monesti pahoittanut mieleni siitä tavasta, millä ystävä on mulle kommunikoinut. Ihan yksi konkreettinen esimerkki, että minkä tyyppistä tuo on, mitä koen piikittelyksi. Oli puhe, että olen mukana muutaman äidin whatsapp-ryhmässä, niin ystävä kommentoi että hänellä ei oo kyllä aavistustakaan että mikä tarkoitus sellaisella ryhmällä on. Tai kun mainitsin että oon löytänyt pari äitikaveria facen kautta, niin ihmetteli että kylläpä kaikki pyörii pelkän äitiyden ympärillä (kun olin etsinyt nimenomaan äitejä alueeltani). En tiedä oonko vaan yliherkkä vai mitä. En reagoinut noihin muuten kuin asiallisesti vastaamalla, että halusin tutustua äiteihin koska he ovat yleensä myös päivisin kotona ja samalla lapselle ehkä löytyy kavereita. Tämäntapaisia esimerkkejä siis löytyy paljon, todellakaan kyse ei ole noista kahdesta pienestä sanomisesta.
Tällä hetkellä mulla on todettu tuulimunaraskaus ja odotan vain vuodon alkamista. Menin kertomaan tästä ystävälle ja sain takaisin ryöpyn surua ja kiukkua. Ystävä kertoi mm itkevänsä tämän takia ja että olisi vain halunnut aloittaa uuden vuoden ilman mitään ”vauvauutisia”. Kuulemma hänen täytyy nyt jotenkin koota taas itsensä ja yrittää nauttia loppulomastaan. Taustalla oli siis järkytys siitä että mä olin (taas) saanut plussan raskaustestiin. Ei pahoittelua, vaan pikemminkin hän hoki että mä oon yksi onnekkaista ja kuitenkin oon heti seuraavasta kierrosta taas raskaana. Mainittakoon, että meilläkin kesti esikoinen tärpätä yli vuoden. Pyysin anteeksi että edes kerroin ja keskustelu loppui siihen.
Nyt oon tätä asiaa pyöritellyt ja musta oikeasti alkaa tuntua että tuo keskenmenokeskustelu oli liikaa mulle. Ja kaikki sitä edeltänyt. Ja samaan aikaan ystävä tietää että hän ei oo pystynyt olemaan hyvä ystävä, ja sanonut surevansa sitäkin. Hänellä on kriisi ja vaikeita vuosia useampia jo takana. Surettaa hänen puolesta enkä mäkään haluisi tätä ystävyyttä menettää, mutta nyt tuntuu että en vain jaksa. Tehdään nyt vielä selväksi ettei nämä vuodet mun raskaudesta alkaen toki oo olleet pelkkää ikävää, vaan välillä on hengattu hyvässäkin hengessä toki. Mutta kyllä tää on silti mua kuormittanut jossain määrin jo pidempään.
En tiedä onko tämä nyt paras foorumi kysellä näkemyksiä ja muiden kokemuksia, ei varmasti, mutta uskallan tänne ystävästäni kirjoittaa. Tiedän varmasti että hän ei täältä tule kirjoitusta lukemaan ja tunnistamaan itseään.
Kommentit (9)
No, itselläni meni pari vuotta aivan sumussa lapsettomuuden vuoksi. Olin suorastaan hullu, millään muulla ei ollut merkitystä. En ole kysynyt mitä mieltä mun ytävät oli, mutta ei varmasti kovin hauskaa. Ota etäisyyttä ja älä puhu raskaus/lapsiasioita. Ystäväsi järkiintyy vielä ja voitte lähentyä uudestaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Oli puhe, että olen mukana muutaman äidin whatsapp-ryhmässä, niin ystävä kommentoi että hänellä ei oo kyllä aavistustakaan että mikä tarkoitus sellaisella ryhmällä on. "
En pitäisi tätä piikittelynä, vaan vain rehellisenä tokaisuna, jos ei vaan ole tullut miettineeksi sitä vertaistuen näkökulmasta. Jos vaihtaa "muutaman äidin" tilalle mitä tahansa muuta, ehkä ymmärtää "piikittömyyden".
Minusta sinun kannattaisi nyt harventaa yhteydenpitoa hänen kanssaan. Välejä ei kannata kokonaan katkaista, vaan ottaa jonkin verran etäisyyttä. Kun sinun lapsesi kasvavat, ja alat taas kiinnostua muustakin kuin siitä, mitä oman kotisi ja perheesi piirissä tapahtuu, voi teillä taas löytyä yhteisiä keskustelunaiheita, joista molemmat ymmärtävät saman verran.
Ystäväsi tuntema suru omaa lapsettomuuttaan kohtaan on ihan normaalia. On myös ihan normaalia, että sinun raskautesi ja lapsesi aiheuttavat hänessä kaipausta omaan lapseen ja kenties jonkin verran kateuttakin. Normaalia ei kuitenkaan ole se, että ystävyyssuhteessanne sinä et saisi iloita sinulle tärkeistä asioista. Jos ystävän seurassa joutuu piilottelemaan omaa onneaan, kyseessä ei ole enää ystävyys. Tilannetajua toki pitää olla, mutta ystäväsi seurassa sinun on voitava kuitenkin sellainen ihminen kuin olet eikä vain osa itsestäsi.
Sinällään itsekin lapsettomuudesta kärsivänä ymmärrän ystäväsi ajatuksia. Raskausuutisten kuuleminen on aina hankalaa, vaikka kuinka yrittää ajatella, ettei toisten raskaus ole itseltä pois.
Silti olen kuitenkin sitä mieltä, että ystäväsi käytös ei ole asiallista. Hänellä on selkeästi kova kriisi asiasta. Itse varmaan sinun tilanteessasi ottaisin etäisyyttä ystävään, kun selkeästi hän kokee elämäntilanteesi raskaaksi muttei ehkä osaa itse etäisyyttä ottaa. Hän (toivottavasti) vielä vuosien saatossa pääsee asiasta yli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Oli puhe, että olen mukana muutaman äidin whatsapp-ryhmässä, niin ystävä kommentoi että hänellä ei oo kyllä aavistustakaan että mikä tarkoitus sellaisella ryhmällä on. "
En pitäisi tätä piikittelynä, vaan vain rehellisenä tokaisuna, jos ei vaan ole tullut miettineeksi sitä vertaistuen näkökulmasta. Jos vaihtaa "muutaman äidin" tilalle mitä tahansa muuta, ehkä ymmärtää "piikittömyyden".
Voi hyvin olla noinkin, oon varmaan herkkä tulkitsemaan asioita liian negatiivisesti.
Vierailija kirjoitti:
Minusta sinun kannattaisi nyt harventaa yhteydenpitoa hänen kanssaan. Välejä ei kannata kokonaan katkaista, vaan ottaa jonkin verran etäisyyttä. Kun sinun lapsesi kasvavat, ja alat taas kiinnostua muustakin kuin siitä, mitä oman kotisi ja perheesi piirissä tapahtuu, voi teillä taas löytyä yhteisiä keskustelunaiheita, joista molemmat ymmärtävät saman verran.
Olen kiinnostunut paljostakin muusta, kuin lapsestani. Ja tosiaan en ole missään vaiheessa hänen kanssa oikein edes ottanut vauvajuttuja puheeksi. Hän kyllä yrittää ja on niistäkin kysellyt ja silloin toki juttelen. Mutta yhdessä vaiheessa hänen mielestä sekin oli sitten teeskentelyä kun me jutellaan vaikka matkailusta ja ignoorataan se tosiasia, että mulla on vauva kainalossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koska ystävyys on ollut tärkeä ja kestänyt pitkän ajan, en ehkä ottaisi etäisyyttä yrittämättä korjata välejä ja puhdistaa ilmaa. Voisitko siis puhua ystävällesi siitä, että hänen piikittelynsä ja kommenttinsa pahoittavat sinun mielesi ja mietit, onko sinulla voimavaroja ylläpitää ystävyyttänne. Älä syyttele häntä, vaan kerro omista tunteistasi. Ole mahdollisimman konkreettinen ja mieti etukäteen, mitä sanot.
Hän saattaa välittömästi reagoida puolustellen ja olla hyvinkin hyökkäävä, mikä voi johtaa ikävään konfliktiin. Kuitenkin, jos ystäväsi arvostaa ihmissuhdettanne, hän saattaa hetken mietintätauon jälkeen olla valmis pyytämään anteeksi, keskustelemaan lisää ja parantaa välejänne.
Jos asioista suoraan puhuminen ei auta tai ystävä ei halua ottaa huomioon sinun tunteitasi, etäisyyden ottaminen on paikallaan.
Ystävyytesi taitaa olla tuulinen muna