Voiko mies oikeasti ihastua vaikka ei tee aloitetta?
Aidosti, tunne puolella. Vai onko se kuin väitetään että mies on vain sen yhden asian perässä, oli naisesta kiinnostunut tai ei.
Kommentit (44)
Turha se on ihastua kehenkään. Kuitenkin tulee pakit ja ilkkumista. Pakko on ollut kovettaa itsensä ja elää yksin poissa muiden tieltä.
M47
Tarkoitin että kun mies on selvästi ihastunut pitkän, yli vuoden ajan mutta ei tee aloitetta. Tekemiini aloittesiin hän on suhtautunut myönteisesti mutta ei ole mitenkään niihin vastannut. Ap
Minä ihastun todella helposti ja tiedostan sen. Tämä ominaisuuteni pilaa elämäni jos alan tehdä aloitteita ihastumisen perusteella. Onneksi nykyään on jo elämänkokemusta, että tietää erityisesti harkita tekemisiään kun on ihastunut. Teen aloitteen kyllä, mutta siihen vaaditaan jo vähän enemmän tutustumista ja tietoa toisen arvomaailmasta ja kiinnostuksenkohteista. Lisäksi varovaisuuttani lisää se tieto, että moni nainen on esimerkiksi kertonut pitävänsä esim samasta harrastuksesta mitä minä harrastan. Sitten suhteessa ei pidäkkään, ja jopa paheksuu tästä minua. Miksi ei voi puhua totta? Minulla on ihan kiitettävästi vientiä naisten keskuudessa, mutta keneenkään sanaan ei tunnu voivan luottaa. Tottakai itsestään pyritään antaa tutustuessa paras mahdollinen kuva, mutta olisi kiva kun se vastaisi todellisuutta. Ne huonoimmat jutut voi jättää kertomatta, mutta ihan uusia juttuja ei tulisi keksiä. Ap, kyllä voi ja se on usein suotavaakin.
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitin että kun mies on selvästi ihastunut pitkän, yli vuoden ajan mutta ei tee aloitetta. Tekemiini aloittesiin hän on suhtautunut myönteisesti mutta ei ole mitenkään niihin vastannut. Ap
Onko aloitteesi olleet selkeitä vai vihjailuja?
Ehkä vihjaillen. Mutta pelottaa tehdä mitään. Me ollaan tässä vähitellen tutustuttu enemmän toisiimme ja suhde muuttunut siitä hullusta ihastumisesta seesteisemäksi. Mutta asiaa ei ole sanottu ääneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä 15% miesten ihastuksista johtaa johonkin näkyvään käyttäytymiseen. "Aloitteen" tekemisessä on aikamoiset riskit: ahdistelihan maine työpaikan menetyksineen, suoranainen syyte käräjillä, kohteen miesystävän (josta ei tiennyt mitään) kova nyrkki...
Tästä varmaan johtuu, että niin paljon suhteita on alkanut kapakoissa. Kännipäissä tulee otettua riskejä.
"Mitä vi**uu sä tuut MUN muijaa lääppimään, v*tun h*mo!?", tuollaisiin tyyppeihin ei todellakaan huvita törmätä. Yleensä oletan että mahdollinen ihastukseni on varattu ja en tee asialle mitään.
Itsekin törmännyt samaan, kun baaritiskillä naapuripaikkakunnalla joku outo kaljaeino tuli tiedustelemaan, että pitääkö minun sinne asti lähteä toisten naisia iskemään. Eikä ollut kyllä hajuakaan, kenen naista nyt olin muka iskenyt. Olen saattanut joskus jollekin jotain jutella, mutta eipä sitä tosiaan tiedä minkä hullun saa kimppuunsa. Sitä ennen huomasin, että joku outo nainen viittelöi sen ukon minun suuntaani. Varmaan jotkut naiset siitäkin syttyy, kun saavat äijät tappelemaan keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nainen tekee aloituksen niin on todennäköistä että suhteesta tulee pelkkä seksisuhde. Nainen ei saa koskaan tietää olisiko mies ihastunut häneen ja tehnyt itse aloitteen. Seksisuhde sopii kaikille miehille ja sitä ei paljasteta. Samalla voi katsella sitä oikeaa.
En ymmärrä tätä logiikkaa (onko sitä?). Mitä nainen tekee eri tavalla siten, että suhteesta tulee pelkkä seksisuhde, jos ei tiedä oliko mies alunperin ihastunut ja tehnyt aloitteen vai ei?
Se, että miehet harvemmin kieltäytyvät naisseurasta vaikkei niin kiinnostaisikaan. Otetaan itsensä tarjonnut tyttö siihen sänkyä lämmittämään siis paremman puutteessa ja vaihdetaan se parempaan heti kun/jos pystyy. Palstahan on täynnä näitä aloituksia.
Harva nainen tekee saman miehelle. Niitä pakkejahan tällä palstalla itketään myös.
Ja sori, unohtui laittaa että olin eri kuin edellä. Mutta siis samaa mieltä. Ihan suoraan elämänkokemuksen perusteella.
T. 27
Vierailija kirjoitti:
Ehkä vihjaillen. Mutta pelottaa tehdä mitään. Me ollaan tässä vähitellen tutustuttu enemmän toisiimme ja suhde muuttunut siitä hullusta ihastumisesta seesteisemäksi. Mutta asiaa ei ole sanottu ääneen.
Voihan sen sanoa ääneenkin, varsinkin kun tunnette toisia paremmin. Naisena tuon sanominen on EHKÄ sinänsä helpompaa, koska perusoletuksena ei ole pelkkä, seksinhimoinen moukka.
Jos kaikki ymmärtäisivät, että ei sille omalle ihastumiselleen mahda yhtään mitään, eikä se automaattisesti tarkoita yhtään sen enempää, silloin ihmisen teot ovat ne jotka ratkaisevat. Ihastus menee todella usein myös ohi, eikä se ole mikään rakkaudenjulistus, vaan ennemminkin luottamuksen osoitus, että luottaa toiseen ja uskaltaa kertoa hänelle tuntemuksistaan. Kuten tässäkin ketjussa on jo kerrottu, ei se ihastuminen edes tarkoita että haluaa parisuhteen tai seksiä, vaan se on tunne, vaikkakin voimakas sellainen. Minä ainakin olen ihastunut myös naispuoleiseen ystävääni, mutta se ei tarkoita mitään sen enempää, se kuuluu elämään ja se menee yleensä ohi. En tiedä minkälainen suhde teillä on, onko se kaverillinen vai intiimimpi, mutta kehottaisin puhumaan asiasta järkiperäisesti perustelleen, niin ehkä se ei säikytä toista pakomoodiin jos ei vastakaikua tulekkaan. Voihan se tietysti ihan mönkäänkin mennä, kun tämä ihmiskunnan asukit ovat kuitenkin melko ajattelematonta porukkaa. M
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nainen tekee aloituksen niin on todennäköistä että suhteesta tulee pelkkä seksisuhde. Nainen ei saa koskaan tietää olisiko mies ihastunut häneen ja tehnyt itse aloitteen. Seksisuhde sopii kaikille miehille ja sitä ei paljasteta. Samalla voi katsella sitä oikeaa.
En ymmärrä tätä logiikkaa (onko sitä?). Mitä nainen tekee eri tavalla siten, että suhteesta tulee pelkkä seksisuhde, jos ei tiedä oliko mies alunperin ihastunut ja tehnyt aloitteen vai ei?
Se, että miehet harvemmin kieltäytyvät naisseurasta vaikkei niin kiinnostaisikaan. Otetaan itsensä tarjonnut tyttö siihen sänkyä lämmittämään siis paremman puutteessa ja vaihdetaan se parempaan heti kun/jos pystyy. Palstahan on täynnä näitä aloituksia.
Harva nainen tekee saman miehelle. Niitä pakkejahan tällä palstalla itketään myös.
Minä olen kieltäytynyt vaikka kuinka monta kertaa, ja naispuolisia ystäviäkin on monta. Ja onhan noita naisiakin jotka noin toimii, en lähtisi yleistämään. Lopulta tuo on kuitenkin itseltä pois jos heivaa sen "harvinaisen" miehen vain siksi että muut toimivat toisin. Samahan se on miehilläkin, että ei voi tietää naisen motiiveja, silti on vain uskottava siihen kyseiseen yksilöön, eikä yleistää esim rahan tai statuksen perässä juoksiaksi, vaan että tämä on aidosti kiinnostunut sinusta. Elämässä tulee kuitenkin ottaa sellaisia riskejä joiden mahdollisen häviön on valmis maksamaan, tämä on tietenkin jokaisen henkilökohtainen asia. Jos on edellisessä suhteessa loukattu pahasti, siinä menee ymmärrettävästi aikaa ennen kuin uskaltaa avautua jollekkin muulle, vaikka ihastunut olisikin, eikä tämä ole mitenkään sukupuolisidonnainen asia. M
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitin että kun mies on selvästi ihastunut pitkän, yli vuoden ajan mutta ei tee aloitetta. Tekemiini aloittesiin hän on suhtautunut myönteisesti mutta ei ole mitenkään niihin vastannut. Ap
Etkö sinä tässä vastaa omaan kysymykseesi? Mies on selvästi ihastunut, mutta ei tee aloitetta. Ilmeisesti kuitenkin epäröit onko hän ihastunut, vaikka sinusta itsestäsi se näyttää selvältä? Jos minä olen johonkin ihastunut, niin olen todella onneni kukkuloilla jos toinen tunnustaa ihastumisensa minuun, tätä harvemmin saa miehenä tosin ihan näin konkreettisesti kokea, se on yleensä sitä vihjailua, jätetään ikäänkuin takaportti auki että voidaan paeta kiusallisesta tilanteesta, siksi se vihjailukin on niin epämääräistä. Itsekkin olen tähän sortunut. M

Vaikka juuri sinä olisitkin kieltäytynyt niin ymmärrä, että miehet harvemmin kieltäytyvät. Se on se logiikka tuon ajatuksen taustalla, sitä kysyttiin.
Tietenkin voi. Ja usein onkin juuri näin, omalla kohdalla ole usein itse tehnyt aloitteen.

Eli kun naisia viehättää ihan tutkitusti status ja raha, niin samalla logiikalla miehen ei kannata valita huonompituloista puolisoa? Ei varmasti niin kannata, mutta absurdia on tasapäistää kaikki toisen sukupuolen ihmiset ja näin evätä itseltään mahdollisuus tavata se ketä etsii. Mikä estää sitten miestä kertomasta ihastuksestaan seksin toivossa? M

Pysy asiassa. Voit valita naisesi millä perusteella haluat, mutta nyt puhuttiin aloitteellisuudesta.
Kuten sanottu, tälläkin palstalla saa lukea joka päivä siitä, että nainen on tavoitellut miestä joka on jahkaillut, ghostannut, alkanutkin jonkun toisen kanssa. Olit siitä mitä tahansa mieltä niin sitä tapahtuu. ”Miksi naiset lähettelette viestejä miehille joita ei kiinnosta?” tjsp oli yhden ketjun nimi.
En nyt kerkeä avata enempää ja suotta mulle edes paasaat, olen suhteessa jo tukevasti. Selitin sulle vain ton logiikan kun ihmettelit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitin että kun mies on selvästi ihastunut pitkän, yli vuoden ajan mutta ei tee aloitetta. Tekemiini aloittesiin hän on suhtautunut myönteisesti mutta ei ole mitenkään niihin vastannut. Ap
Etkö sinä tässä vastaa omaan kysymykseesi? Mies on selvästi ihastunut, mutta ei tee aloitetta. Ilmeisesti kuitenkin epäröit onko hän ihastunut, vaikka sinusta itsestäsi se näyttää selvältä? Jos minä olen johonkin ihastunut, niin olen todella onneni kukkuloilla jos toinen tunnustaa ihastumisensa minuun, tätä harvemmin saa miehenä tosin ihan näin konkreettisesti kokea, se on yleensä sitä vihjailua, jätetään ikäänkuin takaportti auki että voidaan paeta kiusallisesta tilanteesta, siksi se vihjailukin on niin epämääräistä. Itsekkin olen tähän sortunut. M
Kysyinkin onko hän aidosti ihastunut. Ihastunut hän on mutta miksi olla ihastunut näinkin kauan jos ei koskaan tekisi aloitetta?

Tyhmä kysymys: miten voi suhtautua myönteisesti niin, että olet sen huomannut, mutta kuitenkin olla vastaamatta?
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitin että kun mies on selvästi ihastunut pitkän, yli vuoden ajan mutta ei tee aloitetta. Tekemiini aloittesiin hän on suhtautunut myönteisesti mutta ei ole mitenkään niihin vastannut. Ap
Mistä olet päätellyt, että mies on ihastunut? Yhtä hyvin nainenkin voi ihastuessaan kuvitella normaalia kohteliaisuutta ihastukseksi. Juuri sellaisessa tilanteessa mies yrittää olla kohtelias, mutta ei vastaa aloitteisiin.
Kyllä ujokin mies vastaa aloitteisiin, jos on kiinnostunut, mutta sinun täytyy kertoa vähän tarkemmin, jos haluat ennusteita ja tulkintoja :) Ihastunut mies kyllä ujostelee usein, mutta pienet lahjat, kohteliaisuudet ja sellainen kunnioittaminen näkyvät myös. Pyrkii antamaan itsestään hyvän kuvan monin tavoin. Sitten taas flirtti ja kohteliaisuuksien lateleminen ei mun mielestä tarkoita muuta kuin sitä, että on seksistä kiinnostunut tai muuten flirtti luonteeltaan tarkoittamatta sillä mitään.
Vielä on sekin mahdollisuus, että jos mies on varattu, niin ei ole pettämässä puolisoaan missään tilanteessa. Tällaiset miehet myös eivät juuri kunnioita jalkavaimoksi pyrkijöitä, joten tekemällä aloitteita olet antanut huonon kuvan itsestäsi, vaikka mies onkin kohtelias.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitin että kun mies on selvästi ihastunut pitkän, yli vuoden ajan mutta ei tee aloitetta. Tekemiini aloittesiin hän on suhtautunut myönteisesti mutta ei ole mitenkään niihin vastannut. Ap
Etkö sinä tässä vastaa omaan kysymykseesi? Mies on selvästi ihastunut, mutta ei tee aloitetta. Ilmeisesti kuitenkin epäröit onko hän ihastunut, vaikka sinusta itsestäsi se näyttää selvältä? Jos minä olen johonkin ihastunut, niin olen todella onneni kukkuloilla jos toinen tunnustaa ihastumisensa minuun, tätä harvemmin saa miehenä tosin ihan näin konkreettisesti kokea, se on yleensä sitä vihjailua, jätetään ikäänkuin takaportti auki että voidaan paeta kiusallisesta tilanteesta, siksi se vihjailukin on niin epämääräistä. Itsekkin olen tähän sortunut. M
Kysyinkin onko hän aidosti ihastunut. Ihastunut hän on mutta miksi olla ihastunut näinkin kauan jos ei koskaan tekisi aloitetta?
Olet varmaan tulkinnut väärin eli ei ole ihastunut.