Muita jotka ryhmässä passivoituu ja jää taka-alalle

Vierailija kirjoitti:

Lue introverttiudesta, niin opit ymmärtämään itseäsi etkä pidä ominaisuuksiasi enää vikana, vaan lahjana. 

Jos itse pitää introverttiyttä lahjana, niin eihän se vielä riitä? Jos muut eivät arvosta eivätkä välitä, niin onko silloin mitään tehtävissä? Toivoisin, että asiat eivät olisi niin, vaan kaikenlaisia ihmisiä arvostettaisiin osana yhteiskuntaa kaikkialla, että kenenkään ei tarvitsisi tuntea kelpaamattomuutta ja ulkopuolisuutta.

En ole kyllä ollenkaan vakuuttunut siitä, että olen ok tällaisena :D

Olen tuntenut itsensä aina outolinnuksi ja jotenkin vialliseksi/lukossa olevaksi, sillä olen silti (hullu) opiskellut itselleni sosiaali-ja terveysalan ammatin ja tehnyt niitä töitä vielä yli 10 vuotta. Kaikesta huolimatta olen erittäin kiinnostunut ihmisistä, ja tulen periaatteessa kaikkien kanssa toimeen. T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ryhmässä tarkkailen ja ihmettelen, miten tyhmiä ihmiset ovat. Hirveä määrä häsläämistä, väärää tietoa, kaikenlaista venkoilua. En viitsi lähteä mukaan, koska tavoite saavutettaisiin huomattavasti helpommin 5 minuutin miettimisellä kuin ryntäämisellä tekemään väärin.

Minulla taas ei ole tätä ongelmaa ryhmätyön tai jonkin projektin kanssa. Silloin sanon ihan luontevasti mielipiteeni ja ajatukseni, saatan joskus jopa ottaa ikään "työnjohtajan" roolia jos muut ovat kovin passiivisia eivätkä vastuut muuten jakaudu tasaisesti.

Mutta jos ollaan vaikkapa porukalla baarissa niin minun on vaikeaa osallistua keskusteluun. Vaikka mieleen tulisikin vitsi, jokin aiheeseen liittyvä kommentti tai hauska juttu niin en yleensä saa sanotuksi sitä. Joko mietin liikaa niin että aihe ehtii jo vaihtua, tai sitten en vain uskalla. Kadehdin ihmisiä jotka eivät ennalta mieti sanomisiaan liikaa, ottavat nopeasti puheenvuoron ja pystyvät pitämään luontevaa flowta keskustelussa.

Tunnistan tämän, itse pysyn kyllä kärryillä keskustelussa kun pelkästään kuuntelen sitä, mutta itselleni ei tule mieleen mitään sanottavaa, tai sitä ei ainakaan tule tarpeeksi nopeasti. Ehkä olen vaan jotenkin hidas? T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Minäkin jään aina ulkopuoliseksi ryhmässä. Siksi en enää edes yritä olla osa mitään porukkaa ja oikeastaan mitään ryhmää koskaan missään ikinä. Olen luovuttanut. Ei tälle mitään voi.

Mistä koet että tämä voisi johtua? Onko kyse luonteesta, kasvatuksesta vai mistä? Ikävää on, jos kärsit siitä.

Vierailija kirjoitti:

Minä. Vihasin koko AMK- ajan loputoomia ryhmätöitä ja projekteja! "valmistavat työelämään", just joo eli ope pääsee helpolla näissä itse ja 1-2 ihmistä tekee kaiken työn ja muut tulevat pummilla saamaan saman arvosanan, eli parempi oppilas voi daada numeronsa alaspäin ja nuo sluibaajat ylöspäin, tekemättä mitään. Lisäksi yleensä vain kovaäänisintä tai kahta päällepäsmäriä kuunnellaan ideoinnissa ja hiljaisempien ehdotikset ohitetaan täysin tai lytätään huonoina. Sitten kun tuota lyttäämsitä ja ohittamista on tarpeeksi kauan kuunnellut, ei tosiaan enää edes yritä ehdottaa mitään. En kellä vapaa-ajalllakaan tykkää tomia ryhmissä, jotkut liikuntajutu tok, jos ei tarvitsisi puhua mitään(esim. liikuntajutu)mut niissäki nyeritetään monesti pakottaa "ryhmäytymään"eli avautumaan mahdollisille kiusaajille ja tutustumaan heihin. en halua tutustua heihin enkä kertoa yhtään mitään itsestäni ja elämästäni. ja joo, olen todellakin introvertti.

Nuo AMK:n jatkuvat ryhmätyöt, keskustelut ja esitelmät olivat kyllä painajaista kieltämättä! Mutta ainakin omassa ryhmässäni vaikutti siltä, että olin ainoa joka oli sitä mieltä. Sosiaali- ja terveysalalla hakeutuvat ovat varmasti suurimmaksi osaksi ekstrovertteja ja ulospäinsuuntautuneita, kenelle tuollaiset tunnit ja tehtävänannot sopivat erinomaisesti ja he jopa nauttivat niistä. Näistä kokemuksista muun muassa on jäänyt sellainen olo, että olen jotenkin outo ja kyllä olen huomannut että moni on suhtautunutkin niin että olisin jotenkin vähempiarvoinen. T. Ap

Vierailija kirjoitti:

Pahinta on kun muut jakelevat ryhmässä puhelinnumeroita ja sopivat tapaavansa toisiaan lähitulevaisuudessa. Siinä viimeistään tajuaa olevansa yksinäinen ihminen porukassa.

Tai kun porukassa joku esittelee jotain kuvaa kännykältään ja sut jätetään väliin.

Vierailija kirjoitti:

Kovin optimistisia monet kommentoijat. Olen itsekin hiljainen ryhmässä, ja vaikka en pidä itseäni ongelmana tai viallisena, niin let's face it: yhteiskunnalla on tiettyjä asenteita ja ennakkoluuloja kohdistuen hiljaisempiin. Eli en ihan purematta niele sitä väitettä, että tässä tällaisena kelpaisi.

Mutta miksi muuttaisit itseäsi muitten takia kun ei ne muutkaan muuta itseään sinun takia?

Ikää jo sen verran että olen sinut asian kanssa tai jopa ylpee siitä että olen se mikä olen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kovin optimistisia monet kommentoijat. Olen itsekin hiljainen ryhmässä, ja vaikka en pidä itseäni ongelmana tai viallisena, niin let's face it: yhteiskunnalla on tiettyjä asenteita ja ennakkoluuloja kohdistuen hiljaisempiin. Eli en ihan purematta niele sitä väitettä, että tässä tällaisena kelpaisi.

Mutta miksi muuttaisit itseäsi muitten takia kun ei ne muutkaan muuta itseään sinun takia?

En minä muuttaisikaan, enkä suosittele sitä muillekaan :)

Vierailija kirjoitti:

Ikää jo sen verran että olen sinut asian kanssa tai jopa ylpee siitä että olen se mikä olen.

Ihana

Onko teille tullut tutuksi "hiljainen hissukka"? Vihaan niin tuota nimitystä...

Vierailija kirjoitti:

Onko teille tullut tutuksi "hiljainen hissukka"? Vihaan niin tuota nimitystä...

Mikäs tuossa, mutta älä anna määritellä itseäsi siten että hyväksyt suoraan kohdistetun kuvailun tyyliin 'sinä olet semmoinen hiljainen hissukka', koska se on oikeastaan piilotettu hyökkäys eikä sanoja ole sisimmässään ystävällismielinen.

Sama ongelma. Ja aina odotan liian kauan kun tulee hetken hiljaisuus ja sitten puhun jonkun kanssa samaan aikaan. Toisaalta en myöskään halua jakaa itsestäni liikaa kaikille ihmisille, enkä halua laukoa itsestäänselvyyksiä.

Haastavaa joo. Onneksi on samanlaisia työkavereita ja välillä ollaan ruokatauolla vartti puhumatta. Läheisiä ystäviä ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä. Vihasin koko AMK- ajan loputoomia ryhmätöitä ja projekteja! "valmistavat työelämään", just joo eli ope pääsee helpolla näissä itse ja 1-2 ihmistä tekee kaiken työn ja muut tulevat pummilla saamaan saman arvosanan, eli parempi oppilas voi daada numeronsa alaspäin ja nuo sluibaajat ylöspäin, tekemättä mitään. Lisäksi yleensä vain kovaäänisintä tai kahta päällepäsmäriä kuunnellaan ideoinnissa ja hiljaisempien ehdotikset ohitetaan täysin tai lytätään huonoina. Sitten kun tuota lyttäämsitä ja ohittamista on tarpeeksi kauan kuunnellut, ei tosiaan enää edes yritä ehdottaa mitään. En kellä vapaa-ajalllakaan tykkää tomia ryhmissä, jotkut liikuntajutu tok, jos ei tarvitsisi puhua mitään(esim. liikuntajutu)mut niissäki nyeritetään monesti pakottaa "ryhmäytymään"eli avautumaan mahdollisille kiusaajille ja tutustumaan heihin. en halua tutustua heihin enkä kertoa yhtään mitään itsestäni ja elämästäni. ja joo, olen todellakin introvertti.

Nuo AMK:n jatkuvat ryhmätyöt, keskustelut ja esitelmät olivat kyllä painajaista kieltämättä! Mutta ainakin omassa ryhmässäni vaikutti siltä, että olin ainoa joka oli sitä mieltä. Sosiaali- ja terveysalalla hakeutuvat ovat varmasti suurimmaksi osaksi ekstrovertteja ja ulospäinsuuntautuneita, kenelle tuollaiset tunnit ja tehtävänannot sopivat erinomaisesti ja he jopa nauttivat niistä. Näistä kokemuksista muun muassa on jäänyt sellainen olo, että olen jotenkin outo ja kyllä olen huomannut että moni on suhtautunutkin niin että olisin jotenkin vähempiarvoinen. T. Ap

Jotenkin kauhistuttaa, jos ja kun hoitoalalla ei olisi enää yhtäkään introvertimpää... Kansalaisissa kun on aina kaikenlaisia (toivottavasti myös tulevaisuudessakin!) ihmisiä, niin kovin turvaton olo tulee silloin, jos ei tule muiden taholta ymmärretyksi ja huomioonotetuksi haavoittuvassa asemassa... ihan yhtä arvokkaita kun tässä pitäisi kaikkien olla ja kyllä kaikenlaisia ihmisiä voisi ottaa huomioon.

On haukuttu hissukaksi, hiirulaiseksi ym."kivaa",sama kuin itse laukoisi "räpätäti, moottoriturpa, huomiohu**a"jne. näille, no kyllä varmasti suuttuisivat. Ja todellakin vaikka suomea väitetään syrjäänvetäytyvien, ujojen ym. maaksi niin ainakin itseäni on yritetty "karaista"lapsesta saakka "oikeanlaiseksi"eli just tätä hiljaisuudesta ym.syyllistämistä:( Ja just kaikkea ryhmätyö- kulttuuria jne.väkisin sosialistamista (piirileikit ym.työpaikkojen koulutuksissa/työkkärin kursseilla jne.)Mitenhän maailma toimisi kun kaikki olisivat kovaäänisiä, tilansa ottavia, itsevarmuuden huipentumia suoeregoisia keskipisteitä, kukaan ei kuuntele toisiaan jne. no, kärjistettyä toki, mutta miettimsien arvoista, varsinkin niille hiljaisempien lyttääjille ja into piukeana "muokkaaville"

K

Itse en ole introvertti vaan on paha ihispelko. Pelkään jatkuvasti arvostelua ja sitä, että teen jotain harkitsematonta..

Mä olen myös hiljainen ryhmässä. Osittain varmaan luonteenpiirre ja osittain johtuu hiljaisesta puheäänestä. Mua ei kuulla ja kovaa puhuminen on raskasta ja tuntuu oudolta eli keskustelu ei lähde luontaisesti tulemaan samalla tavalla kuin kahden kesken.

Nautin silti ryhmässä olemisesta ja on kiva kuunnella muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minäkin jään aina ulkopuoliseksi ryhmässä. Siksi en enää edes yritä olla osa mitään porukkaa ja oikeastaan mitään ryhmää koskaan missään ikinä. Olen luovuttanut. Ei tälle mitään voi.

Mistä koet että tämä voisi johtua? Onko kyse luonteesta, kasvatuksesta vai mistä? Ikävää on, jos kärsit siitä.

Luulen, että sekä kasvatuksesta että luonteesta. Olen saanut ankaran ja lyttäävän kasvatuksen. Toisinaan kärsin tilanteestani, kun näen, että muut löytävät porukasta juttukavereita/uusia ystäviä ja heillä on hauskaa ja minä olen aina vain yksin. Mutta toisaalta viihdyn myös itsekseni erittäin hyvin, joten en todellakaan koko aikaa kärsi.

Oletko niitä jotka käyvät yhdistyksen tai asunto-osakeyhtiön kokouksissa, eivät puhu tai osallistu mitenkään ja jupisevat jälkeenpäin tehdyistä päätöksistä?