Suomesta on tullut maa, jota ei kannata puolustaa
Esikoinen menossa pian armeijan harmaisiin ja toivoin mielessäni vuosien ajan, ettei poika menisi armeijaan vaan vaan valitsisi sivarissa notkumisen. Ääneen en ole sanonut mitään, koska poika tekee itse päätöksensä ja tuen häntä, niin kuin aina olen ennenkin tukenut.
Suomesta on tullut viimeisten vuosien sisällä paikka, jota en toivo hänen hengellään puolustavan. Se ei ole sen arvoista nyt ja vielä vähemmän tulevaisuudessa. Olen surullinen ajatuksistani, tämä maa on joskus ollut minulle arvokas ja tärkeä.
Kommentit (48)
Useimmissa maissa kansalaisilla ei ole maanpuolustustahtoa. Valmius taistella on harvinaista. Suomessa aiemmin nähty maanpuolustustahto oli seurausta kaikkien kansalaisten hyvinvoinnin parantamiseen tähdänneestä kansallisvaltiohankkeesta. Kansallisvaltion mennessä menee myös maanpuolustustahto.
EU:n sekä meneillään olevan väestönvaih*don puitteissa palataan Venäjän- ja Ruotsinvallan aikaiseen tilanteeseen. Valtaosa asevelvollisista ei tule taistelemaan sodan sattuessa.
Meneillään oleva kehitys on se mitä eliitti haluaa. Sotilaskoulutuksen saaneesta väestöstä ja yksityisestä aseenomistuksesta halutaan eroon. Tilalle tulee eliitille uskollinen pieni palkka-armeija. Tämä on tilanne jo useimmissa länsimaissa ja tähän myös Suomessa pyritään. Paisuvasta köyhälistöstä ei näin muodostu uhkaa ylikansalliselle eliitille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomesta on tullut pahoinvoiva sosiaalitoimisto. Viro on mennyt heittämällä ohi, kun ajatellaan millainen se oli ennen itsenäistymistään. Hurja kehitys ja Suomessa taantumus.
Viro on niin paljon parempi maa kuin suomi koska EKRE ja kristilliset arvot!
Kristilliset arvot? Virossa? Olen tehnyt 30 vuotta töitä virolaisten kanssa ja tavannut yhden (1) uskovaisen. Ja noin 500 välinpitämätöntä tai ateistia.
Ahaa. Neuvostoliittolaisen aloitus. Hoida omat ongelmasi, teillä on niitä ihan tarpeeksi.
Olen armeijan + kertaukset käynyt mies, isoisät olivat aseissa sota-aikana, mutta ei mun mielestä kannata itseään tapattaa tämän maan ja nykyisen asenneilmapiirin puolustamiseksi.
Asia olisi eri jos suomalaiset asetettaisiin muualta tulleiden edelle, rajat kiinni ja maahan kuulumattomat heitettäisiin pihalle tai valvottuihin leireihin.
Nyt kansaa vain riistetään, syyllistetään, väheksytään.
Työstä saadulla palkalla ei elä, kaikessa nähdään rasismia, vihapuhetta ym.
Ylin määräysvalta on annettu eeuulle, emme ole enää puolueettomia tai itsenäisiä vaan osavaltio.
En itse ymmärrä sitä, jos ei ole maanpuolustustahtoa. Täällä on koti ja kaikki läheiset, täällä voin elää äidinkielelläni ja Suomella menee objektiivisestikin katsottuna todella hyvin. Ei siinä paljon joku maahammuutto, aktiivimalli ja ulkomaiset suursijoittajat paina, vaikka niistä ei niin pitäisikään.
Vierailija kirjoitti:
Minä puollustan Suomea viimeiseen patruunaan saakka.
Teitäkin vätyksiä puollustan.
Sissikoulutus/laskuvarjokoulutus
Luulisi että jos on Puolustusvoimissa noin intopinkeänä ollut, niin osaisi kirjoittaa sanan puolustus oikein 🙄
On se kyllä käsittämätöntä millaista pullamössöä porukka on nykyään, ja juuri kyseiset ihmiset jotka ovat kovia haukkumaan muita pullamössöiksi ja ovat olevinaan niin kansallismielistä, hah. Ennen vanhaan taisteltiin yhdessä ylivoimaista vihollista vastaan vaikka oli käyty läpi 1918 ja siihen liittyvä terrori puoleen ja toiseen, mäntsälän kapinat, kielisodat etc. Suomi oli käytännössä ihan muuta kuin rauhallinen ja yhtenäinen kansankunta ensimmäiset vuosikymmenet 1900-luvulla, ja silti taistelivat yhdessä tämän maan puolesta.
Nykyinen pullamössö niin olevinaan kansallismielistä porukkaa itkee heti kun Suomessa on omasta mielestä väärä hallitus, pari orpolasta haetaan Syyriasta, bensavero korotetaan tai muu typerän syyn nojalla valitetaan miten Suomi on pilalla ja tuhottu. Ihme vässyköitä.
Turhaa sinun ap on sanoa että "en koe Suomea puolustamisen arvoiseksi enää", tuskin olisit ennenkään taistellut sen puolesta kun. Jos et arvosta tätä maata niin voi kyllä ihan muuttaa poiskin. Se on yksi oikeus mitä niin harva piipittäjä jostain syystä jättää käyttämättä.
Satayks, satakaks, satakol. Et kerkii edes tuohon asti.