Vertaistukea nolojen verukkeiden keksijälle?
Taidan tarvita vertaistukea. Miten te olette selittäneet itsellenne muiden ihmisten tekosia tilanteissa, joissa ulkopuolinen näkisi tosiasiat heti mutta joissa te itse yritätte vielä vaientaa järkenne äänen ja nähdä tilanteen väkisin parhain päin?
Kerron yhden pienen esimerkin omasta kaikenkattavasta selittelystäni. Ihana tuttavamies alkoi lähentyä, minä rakastuin, mutta miestä ei sitten kiinnostanutkaan. Kun hän tuli istumaan iltaa kotiini ensimmäisen kerran käymättä suihkussa, harjaamatta hampaitaan ja käyttämättä deodoranttia, vakuuttelin itselleni, että hän näki kaveruutemme niin vakiintuneeksi, ettei hänen tarvinnut enää tehdä hyvää vaikutusta puunaamalla itseään.
Hävettää, mutta silti typerä toivo elää, vaikkei miestä ole näkynyt kuukausiin. Selittelen itselleni edelleen. Ehkä muiden samansuuntaiset kokemukset lieventäisivät kumpaakin tunnetta, kun omat voimat eivät riitä?