Paukkuarat koirat ja tuoksuyliherkät ihmiset

Olen ollut kymmenisen vuotta pois Suomesta, ja sillä aikaa on näköjään tapahtunut huomattava tuoksuyliherkkien ihmisten ja paukkuarkojen koirien joukkosikiäminen. Ei tuoksut tai ilotulitteet olleet tällainen massahysterian aihe vielä 2010, saati sitä ennen. Eikä kyseiset asiat ole myöskään tämän laajuinen ongelma siellä päin maailmaa missä asuin. Mikä teitä ihmisiä vaivaa? Ilmeisesti Suomessa asiat ovat tällä hetkellä liian hyvin ja elämässä ei ole riittävästi ongelmia kun sellaisia pitää kehittää - paitsi itselleen, niin myös lemmikeille?

Villi veikkaukseni on, että nää nykyajan paukkuarat koirat ovat pääsääntöisesti tuoksuyliherkkien ihmisten omistuksessa. Mulla oli muinoin anoppi, joka oli luulosairas, ja tartutti saman sairauden koiraansakin. Koiralla oli jos mitä diagnoosia ja lääkitystä (kuten myös emännällään). Sitten anoppi kuoli, ja koira palautui kasvattajalle. Kaikki diagnoosit ja lääkitykset purettiin muutamassa kuukaudessa.

Kyllähän minäkin näin ja todistin ne koiran oireet silloin kun se oli anopilla, että periaatteessa ne olivat kyllä ihan todellisia. Mutta anopin läsnäolon aiheuttamia ja ylläpitämiä (ja mitäänhän hän ei tietenkään tunnustanut, kuten ei paukkuarkojen koirien omistajatkaan). Kun anopista päästiin, pääsi koira myös ongelmistaan.

Sekä tuoksuyliherkkyys että paukkuarkuus ovat lähinnä somen lietsomaa massahysteriaa. Vai kuinka moni muistaa tavanneensa laumoittain paukkuarkoja koiria tai tuoksuyliherkkiä ihmisiä 80- tai 90-luvuilla?