Vaimoni rohkaistuminen
Hei!
Olen niin onnellinen pitkien vuosien jälkeen, kun vaimoni on vihdoin herännyt unestaan ja tekemään aloitteita. Meillä on kaksi alle 10v poikaa ja arki meinasi tuhota seksin jasuhteemme kokonaan. Olen ollut turhautunut, mutta nyt ollaan jo muutama kuukausi onnistuttu!
Hän on nyt 43- vuotias kuten itsekin ja seksi on parasta, mitä olen koskaan saanut! Häntä saa taas kosketella pitkin päivää ja hän koskettelee minuakin! Ennen ei onnistunut.. Jouluna anoppilassa oltiin joka ilta ja sain saunassa suihinkin.. Eilen hän alkoi poikien ollessa suihkussa pyytämättä runkata minua saunassa! Oli menkat alkaneet niin kuulemma saisin suihinoton herkkukullilleni kun lapset nukkuu. Hän ei ole koskaan ennen puhunut noin tuhmia sitten; laukee suuhuni, anna tulla, haluun kuumat mällisi.. tuijotin vain hölmönä ja huusin, että nyt tulee, ime lujaa! Katsoin kun laukeen suuhun ja hän nieli ja hymyili.
Johtuuko tämä lämpiäminen ikään ja itsevarmuuden kasvamiseen? Hänellä on hieman ylipainoa, mutta kurvit mielestäni edelleen oikeilla paikoilla.. Ennen hän häpesi masuaan jne. Toki olen alkanut huomioida häntä ja huolehtia itsestänikin. Painoa on enää itselöä se ihannepaino ja vatsalihaksiakin on.. Ajelen karvat lyhyeksi, että kulli näyttäisi isommalta.. Hän ei ajele, kun en haluakaan sitä. Joka kerta kun kosken yllättäenkin hänen haaroväliinsä, se on ihan märkä.. Upeaa joka tapauksessa, toivottavasti tämä autuus ei lopu.. Pian ammun ilmaa enää, pallit niin tyhjät aina.. Nyt salille, saan kuulemma illalla naida tissien väliin..
Pitäkää miehet vaimoistanne huolta!
Kommentit (39)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä 10 vuotta takana. Minä haluaisin monilla eri tavoilla ja pakon sanelemanakin tarvitsisin kunnon esileikin että pääsen hommaan mukaan ja olisi mitenkään mahdollsita saada orgasmia. Meillä on mennyt siihen että seksiä on aina kun mies haluaa. Ja silloin se on suoraan sisään pano ja mies laukeaa ja seksi loppuu siihen. Vaikka millä eri tavoilla vinkkaan mitä haluaisin ei mene perille. Epäilenkin että mies tajuaa vinkin mutta ei halua minua enää. Puhelimella katsoo naisten alastonkuvia mutta meidän seksiin ei jaksa panostaa yhtään. Heti kun on jotain erilaista se on se että minä otan suihin jossain automatkalla ym. Alan olemaan todella turhautunut ja onneton. Kunpa mieheni haluaisi minua. Olen onnellinen teidän puolestanne.
No oisko suora puhe mitään, kaiken maailman "vinkkailujen" sijasta? Kokeile lausetta "rakas, kiva kun nautit seksistämme joka kerta, mutta minäkin haluaisin laueta kanssasi, voitaisiinko yhdessä keskittyä välillä minun nautintooni?". Voisi auttaa enemmän kuin vinkkailut.
No vinkkailuilla tarkoitin sitä että olen jättänyt pöydälle yhteisiä leluja joita toivoin käytettävän. Ei käytetty. Olen kertonut että tarvitsen esileikkiä enenmän jotta pääsen mukaan nautintoon. Silti mennään suoraan yhdyntään. Olen seksin jälkeen sanonut että haluaisin että tuntuisi minusta ihanalta jos hän antaisi minulle suuhoitoa . En saanut silloin enkä sen jälkeen. Olen pukeutunut miehen toiveesta asuihin ja ajatellut että saan esileikkiä niin suoraan taas suihinotosta sisään. Olen jopa kertonut että lauetakseni tarvitsen klitoria stimulaatiota mutta en sitä saa ja seksi asennot ovat aina lähäri ja takaapäin miehen halusta. Jos pyydän että saisin ratsastaa ei halua. Joten jos näillä vinkeillä ei mene toiveet perille niin en tiedä millä. Siksi epäilenkin ettei toista vain jaksa kiinnostaa.
Karu Todellisuus kirjoitti:
Ihanaa AP! Nauttikaa toisistanne! Ja huomioikaa toisenne myös muuten arjessa, se on näin keski-ikäisenä naisena todella tärkeää. Olla muutakin kuin äiti ja kodinhoitaja. Olla nainen. Miehen halut ja himot ovat valitettavasti omalla kohdallani karanneet käsistä, emme ole samalla levelillä enää.
Ihan samaa huomiota se mieskin kaipaisi. Olla muutakin kuin isä ja elättäjä. Pahimmillaan tilanne ajautuu siihen, että molemmat loukkaantuneena odottaa toisen ottavan sen ensimmäisen askeleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koita nautta ap. Valitettavasti oman lähipiirin kokemuksella rohkaistumisen taustalla on todennäköisesti kiihkeä vieras mies, joka sai herätteyä vaimosi unestaan. Voi olla yhden illan juttu tai lyhehkö jo päättynyt suhde.
Tai sitten vaan ihan viaton ihastuminen johonkin kolmanteen. Itselleni kävi näin. Aikani haaveilin toisesta, tekemättä asialle mitään konkreettista. Sitten päätin kokeilla, miltä tuntuisi antaa omalle parisuhteelle vielä mahdollisuus, ikään kuin ajatella miestäni ”uutena”. Toimii! Ollaan taas kiihkeitä kuin suhteen alkuaikoina.
Kertoo aika karusti mitkä on miehen mahdollisuudet saada oma vaimo syttymään. Taitaa rajoittua siihen, että toivoo kypsymisen tai ihastumisen aiheuttavan haluja, jotka suunnataan kotiin eikä muualle. Aika riskialtista ja masentavaa.
Olen AP:n puolesta vilpittömän onnellinen ja pahoillani.
Vaimosi on käynyt tai käy vieraissa, merkit ovat aivan liian selvät.
Jos se on sinulle ok, niin sitten ei muuta kuin hyvää jatkoa ja nautinnollisia hetkiä.
Mä sekosin kun tulin mummoikään. Nyt 50 v ukkoni on hätää kärsimässä kynsissäni. Panettaa ja olen peräti ruvennut katselemaan kalsarimainoksia. Katselen myös mielelläni gaypornoa. Vieraissa en ole käynyt. Myönnän että suunnilleen pari ensimmäistä mummovuotta oli miehelläni aavikonvaellusta, mulla ei ollut yhtään haluja. Seksiä sillon kerran kuussa. Nyt munahaukkana käytän tilaisuuksia hyväksi. Mieheni on saanut ottaa avuksi ne pienet siniset.
Minä juuri samanikäinen nainen kuin ap:n vaimo. Olen innostunut tosi paljon, en itsekään tiedä miksi. Olen koko ajan märkä ja siksi tekee mieli. Luulen, että vaihdevuodet tai jotain hormoneissa muuttunut! ?Aiemmin kärsin kuivuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Karu Todellisuus kirjoitti:
Ihanaa AP! Nauttikaa toisistanne! Ja huomioikaa toisenne myös muuten arjessa, se on näin keski-ikäisenä naisena todella tärkeää. Olla muutakin kuin äiti ja kodinhoitaja. Olla nainen. Miehen halut ja himot ovat valitettavasti omalla kohdallani karanneet käsistä, emme ole samalla levelillä enää.
Ihan samaa huomiota se mieskin kaipaisi. Olla muutakin kuin isä ja elättäjä. Pahimmillaan tilanne ajautuu siihen, että molemmat loukkaantuneena odottaa toisen ottavan sen ensimmäisen askeleen.
Isä ja elättäjä? Mikä ihmeen elättäjä?
vai kattelee mies kännykästä illlikissan kuvia eikä monityydyttämätön rasvahapo siellä sohvalla kiinnosta?
miksiet ryhdy itse villikissaksi= mikä estää ,,,,muutokseen menee noin vuosi kun oikein sparraat
ja hei älä unhda tulla kertomaan laihdutuksestasi täällä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Karu Todellisuus kirjoitti:
Ihanaa AP! Nauttikaa toisistanne! Ja huomioikaa toisenne myös muuten arjessa, se on näin keski-ikäisenä naisena todella tärkeää. Olla muutakin kuin äiti ja kodinhoitaja. Olla nainen. Miehen halut ja himot ovat valitettavasti omalla kohdallani karanneet käsistä, emme ole samalla levelillä enää.
Ihan samaa huomiota se mieskin kaipaisi. Olla muutakin kuin isä ja elättäjä. Pahimmillaan tilanne ajautuu siihen, että molemmat loukkaantuneena odottaa toisen ottavan sen ensimmäisen askeleen.
Isä ja elättäjä? Mikä ihmeen elättäjä?
Ihan niinkuin kodinhoitaja.
Aivan mahtava asia ap! Itselläkin himot nousi vasta nyt myöhemmin kattoon ja oma aviomies on se joka pääsee tästä nauttimaan. Nauttikaa toisistanne! Ihana lukea välillä onnellisia juttuja
N38

Mitä hienoa on että nainen pettää ja morkkiksessa käy oman miehen kimppuun?
tuhlaajapoika kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan mahtava asia ap! Itselläkin himot nousi vasta nyt myöhemmin kattoon ja oma aviomies on se joka pääsee tästä nauttimaan. Nauttikaa toisistanne! Ihana lukea välillä onnellisia juttuja
N38Mitä hienoa on että nainen pettää ja morkkiksessa käy oman miehen kimppuun?
Mistä ihmeestä revit tuon pettämis asian? Puhuiko ap sellaisesta? Ei. Vaan muut jotka eivät voi uskoa että asiat voisivat mennä joskus hyvinkin. Meillä samantapainen tilanne ja en todellakaan ole pettänyt saati edes ihastunut keneenkään muuhun.
N38
Meillä sama tilanne ap:n kanssa. Reilu nelikymppisiä ja seksi on meilläkin saanut ihan uskomattoman käänteen. Vaimosta tullut nyt lasten vähän kasvettua oikea villikko. Seksi on saanut uusia muotoja, suuseksiä, toistemme runkkausta leluilla, yhteisiä seksiviikonloppuja hotellissa ym ym. Elämä on taas pahimpien ruuhkavuosien jälkeen oikein mukavaa seksinkin osaltakin. Tähän varmasti vaikuttaa että iän myötä toiveista ja haluista on helpompi jo puhua ja tuoda asioita esille. Pidetään ap vaimoistamme huolta ja hellitään heitä aina kun on mahdollista.
Moikkelis AP,
Joko jätit sen petturi vaimosi?
Sinusta saattaa olla kiinnostunut tyttö Tampereelta.
Vierailija kirjoitti:
tuhlaajapoika kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aivan mahtava asia ap! Itselläkin himot nousi vasta nyt myöhemmin kattoon ja oma aviomies on se joka pääsee tästä nauttimaan. Nauttikaa toisistanne! Ihana lukea välillä onnellisia juttuja
N38Mitä hienoa on että nainen pettää ja morkkiksessa käy oman miehen kimppuun?
Mistä ihmeestä revit tuon pettämis asian? Puhuiko ap sellaisesta? Ei. Vaan muut jotka eivät voi uskoa että asiat voisivat mennä joskus hyvinkin. Meillä samantapainen tilanne ja en todellakaan ole pettänyt saati edes ihastunut keneenkään muuhun.
N38
Niinhän sinä sanot, mutta syvällä sydämmessäsi tiedät totuuden ja se totuus on raskas kantaa.
Epäilyksen siemen on myös kylvetty miehesi ajatuksiin ja ennenpitkää se myrkyttää koko parisuhteenne.
Nyt on sika tunnustaa ja pyytää anteeksiantoa.
Vierailija kirjoitti:
Aivan mahtava asia ap! Itselläkin himot nousi vasta nyt myöhemmin kattoon ja oma aviomies on se joka pääsee tästä nauttimaan. Nauttikaa toisistanne! Ihana lukea välillä onnellisia juttuja
N38
Aviomies ei nauti jos epäilee.
Miten AP:lla on tilanne edennyt?
Meillä exäni rohkaistumisesta nauttivat ne muut miehet, jotka sen saivat aikaiseksikin. Minulla hajosi pää siihen, että vuosien pihtaamisen jälkeen haki seksiä muualta. Onneksi olen itse löytänyt uuden naisen, jonka kanssa on rohkaistuttu toinen toisistamme. Niin monipuolista ja paikoin kinkiäkin seksiä, etten olisi voinut kuvitellakaan.
Itselläni sama mies ollut jo 28 vuotta ja seksielämä on ollut vaihtelevaa, mutta pikkusen 40 ikävuoden jälkeen minussa tapahtui muutos ja nykyään tekisi mieli aina. Nytkin 😁 Eikä taustalla ole pettämistä eikä ihastumista. Omaan mieheeni katsominen saa perhosia vatsaan. Reissataan kaksisteen mökeillä ja hotellissakin ja ihan panolomina niitä pidän. Viime hotellireissulla oli vähän lelujakin mukana ja minua jännitti niin penteleesti ja ujostutti, mutta ihanaa oli.