Onko pakko sanoa että rakastaa miehen lasta

Olen kohta 6. kuulla raskaana. Ja tunnen tosi kovasti syyllisyyttä ja häpeääkin siitä, etten rakasta miehen lasta. Poika on kyllä ihan valloittava, energinen ja kiva poika. Ollaan tunnettu miehen kanssa reilu kaks vuotta, poika ollut siis viikonloppuvieraana siitä asti elämässäni. Alusta asti meillä miehen kanssa ollut selvää että haluamme lapsia ja iän takia emme voi odottaa enempää lastenhankintaa, varsinkin jos useamman haluaisimme. Tämä siis siihen liittyen jos joku kysyy et onko niitä lapsia heti pakko hankkia.

Ollaan pojan kanssa sillä tavalla lähennytty, et tehdään juttuja ihan kahestaankin ja minusta on ihan mukava sillon tällön viettääkin aikaa hänen kanssaan. Kuten sanoin, mukava poika. Jutellaan, halataan välillä kun poika tulee tai lähtee, ja on esim avautunut joistakin asioista minulle mitä ei isälleen.

Mutta ei minulla ole ikävä häntä koskaan tai en tunne mitään tunteenpaloa. Olen päiväkodissa töissäkin kiintynyt lyhyemmässä ajassa joihinkin hoidettaviin lapsiin kovemmin kuin miehen poikaan.

Nyt olen viimeisimmän neuvolan jälkeen itkeskellyt asiaa salaa. Poika on osoittanut pikkusisaruksen tuloon liittyen voimakkaita mielipiteitä ja neuvolassa täti kehotti meitä sanomaan pojalle usein että rakastetaan tätä ja pitämään sylissä yms jotta mustasukkaisuus sisaruksesta tasottuisi. Minä en vain pysty sanomaan että rakastan, pidän on minusta oikea sana. Onko sillä väliä jos sanon vaikka joskus mä tykkään susta, koska en todellakaan voi sanoa rakastavani. En ole kyllä tottunut sanomaan myöskään mä tykkään susta, se ei vaan ole mulle luontaista. Rakastan vain miestäni ja ihan lähimpiä sukulaisia. Veljenlapset jotka olleet lapsipuolta pidempään elämässäni heitäkin voin sanoa rakastavani.

Olen tehnyt tästä itselleni hirveän mörön ja soimaan itseäni et miksi en rakasta ja miksi sen sanominen tuntuisi niin luonnottomalta ja vaikealta. Samalla syyllistän itseäni jo valmiiksi et aiheutan rakkaudettomuudellani pojalle traumoja. Oisko neuvoja? :/ tämä on hirveää.