Lue keskustelun säännöt.
Oletko koskaan kateellinen lapsellesi?
Kommentit (16)
Vierailija kirjoitti:
En kateellinen (?) kai mutta joskus mietin että hän on saanut kyllä kaiken mistä minä Lapsena vain haaveilin. Ja ihan tarkoituksella olen hänelle sen kaiken antanutkin.
Onko hän siitä kiitollinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen, taapero saa mieheltäni enemmän huomiota kuin minä.
Olen varmaan joskus sanonut, että lapsellamme on kadehdittavan hyvä kielipää. Lukee tai kuulee sanan kerran ja muistaa sen. Itse tankkasin koulussa sanoja tunti tolkukulla. Lapsi lukaisee sanaston läpi ja varmasti osaa kaiken.
Tuuheasta tukasta olen pikkasen kade.
Vierailija kirjoitti:
Olen, taapero saa mieheltäni enemmän huomiota kuin minä.
Voi pientä:(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Molemmat tyttäret ovat ”paranneltu versio” itsestäni. Niin ulkonäön kuin älynsä puolesta, lisäksi ovat saaneet kaikkea mihin minulla ei ollut koskaan mahdollisuuksia nuoruudessani, kuten matkoja, harrastuksia ym.
Tämän lisäksi osaavat ymmärtää näiden asioiden arvon elämässään.
Ei ole normaalia olla kateellinen lapsille. Silloin ei ole aikuistunut itse.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei ole normaalia olla kateellinen lapsille. Silloin ei ole aikuistunut itse.
Miten kadehtiminen on "parempaa" jos kohdistuu aikuisiin? Kaikki tuntee välillä kateutta toisia kohtaan. Eihän se tarkoita, että yrittäisi mitenkään sabotoida toista.
Yritin tässä miettiä, että olenko kateellinen, mutta enpä ole. Lähinnä tunnen ylpeyttä, kun lapsia miettii.
Oma äiti sen sijaan on kateellinen yhdestä ja toisesta asiasta. Jatkuvaa kiukuttelua ja kilpailua meidän lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole normaalia olla kateellinen lapsille. Silloin ei ole aikuistunut itse.
Miten kadehtiminen on "parempaa" jos kohdistuu aikuisiin? Kaikki tuntee välillä kateutta toisia kohtaan. Eihän se tarkoita, että yrittäisi mitenkään sabotoida toista.
Sanoinko viestissäni että parempi jos kohdistuu aikuisiin. Omien lasten kadehtiminen on hölmöä.
Olen, siitä ettei hänen tarvitse kasvaa rasistisesta perheessä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan ole. Itse hän on opiskelunsa hoitanut ja päässyt pidemmälle kuin kukaan muu lähisuvuissa. En ole kade, vaikka minun vanhempani eivät työläiskodeissa itsekin kasvaneina mitenkään kannustaneet opiskeluun. Vaikka olin yksinhuoltaja, yritin kuitenkin, ettei hänen elämänsä olisi lapsena ja nuorena kovin erilaista kuin kavereiden. Joissa ei muuten ollut montaakaan yksinhuoltajaa. Rahaa meillä ei tietenkään samalla tavalla ollut, ei autoa, mökkiä jne.
Vasta aika vanhana tajusin, että oma äitini oli oikeasti meille sisaruksille kateellinen, jo pelkästään siitä, että olimme nuoria. Kehtasi kehuskellä KOMEALLA aviomiehellään, meillä kun ei niin komeita ollut ollut. Vaikka he eivät mitään muuta tehneetkään kotona kuin riitelivät ja haukkuivat toisiaan. Isä vielä välivaltainenkin, mutta olihan se KOMEE!
Vierailija kirjoitti:
Ei ole normaalia olla kateellinen lapsille. Silloin ei ole aikuistunut itse.
Sinä ajattelet nyt "venäläistä kateutta", ei "amerkkalaista". Minun kateuteni on oikeastaan aina "vau, olisipa minullakin asiat noin" -kateutta. Voin siis aivan avoimesti sanoa, että kadehdin lapseni kielipäätä (kuten aiemmin ketjussa aimemmin kirjoitin). Se vaan tarkoittaa, että ihailen sitä ja toivon, että itselläni olisi sama kyky.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole normaalia olla kateellinen lapsille. Silloin ei ole aikuistunut itse.
Miten kadehtiminen on "parempaa" jos kohdistuu aikuisiin? Kaikki tuntee välillä kateutta toisia kohtaan. Eihän se tarkoita, että yrittäisi mitenkään sabotoida toista.
Vähän eri asia.
Vierailija kirjoitti:
En todellakaan ole. Itse hän on opiskelunsa hoitanut ja päässyt pidemmälle kuin kukaan muu lähisuvuissa. En ole kade, vaikka minun vanhempani eivät työläiskodeissa itsekin kasvaneina mitenkään kannustaneet opiskeluun. Vaikka olin yksinhuoltaja, yritin kuitenkin, ettei hänen elämänsä olisi lapsena ja nuorena kovin erilaista kuin kavereiden. Joissa ei muuten ollut montaakaan yksinhuoltajaa. Rahaa meillä ei tietenkään samalla tavalla ollut, ei autoa, mökkiä jne.
Vasta aika vanhana tajusin, että oma äitini oli oikeasti meille sisaruksille kateellinen, jo pelkästään siitä, että olimme nuoria. Kehtasi kehuskellä KOMEALLA aviomiehellään, meillä kun ei niin komeita ollut ollut. Vaikka he eivät mitään muuta tehneetkään kotona kuin riitelivät ja haukkuivat toisiaan. Isä vielä välivaltainenkin, mutta olihan se KOMEE!
Elämänmittainen saavutus tavisnaiselta jossain entisajan yhteisössä. Mahdollisuus saada vaikutusvaltaa ja hyvinmuodostuneita lapsia.
En kateellinen (?) kai mutta joskus mietin että hän on saanut kyllä kaiken mistä minä Lapsena vain haaveilin. Ja ihan tarkoituksella olen hänelle sen kaiken antanutkin.