Millaisen miehen voin löytää/sopisi minulle? Kartoitan tasoani.
En laita tätä av:een koska sieltä varmasti poistettaisiin.
Olen pitkässä parisuhteessa, joka on ollut periaatteessa seksitön viimeiset vuodet (seksiä on ainoastaan minun aloitteestani ja mies on sen aikana hajottavan passiivinen). Olemme huomanneet mieheni kanssa, ettemme halua elämältä enää samoja asioita eikä mm. seksi ole miehelleni tärkeää (edes mahdollisuus harrastaa seksiä muiden kanssa ei kiinnosta häntä yksipuolisesti, kaksipuolisesti, ei mitenkään). En osaa tiivistää kaikkea aloitukseen, mutta haluan erota. En usko, että meillä on mitään mahdollisuuksia olla onnellisia tai edes voida hyvin yhdessä.
Olisi kiinnostavaa tietää miten pisteydyn parisuhdemarkkinoilla (kestän rehellisyyttä ja ilkeilyäkin, antakaa palaa) koska parisuhteesta todella haaveilen. Käytännössä olen elänyt kämppissuhteessa useamman vuoden enkä halua kääntää samoja kortteja uudestaan.
Millaisen vastaparin löytäminen olisi realistista näillä ominaisuuksilla?:
-naisella lapsia, eron jälkeen n. vuoroviikoin ja olen varautunut, että oireilevat vaikka muuten fiksuja eikä ollut ongelmia, eksä samassa kaupungissa
-ikää n. 30, mitat n. 160/50 sopusuhtainen ja aika kiinteä kroppa, jonkun mielestä luiseva (totta) ja toisen mielestä siro, itse olen tyytyväinen.
-nätit kasvot, ainakaan suoraan ei ole sanottu koskaan mitään ikävää kasvoistani, joidenkin mukaan kaunis, joidenkin mukaan nätti, omasta mielestäni nätti, ei-kaunotar
-aika mitätön cv, opiskelee yliopistolla unelma-alaa (vihdoin)
-ei paljon varallisuutta eikä sijoituksia, muttei velkaakaan, ymmärrystä ja kokemusta sivutoimisesta yrittämisestä jonkin verran, myin yritykseni kun aloitin opiskelut
-kohtalaisen raskas elämänhistoria (perheen taholta, ei päihdetaustaa itsellä tms, mt-ongelmia nuorempana muttei itsetuhoisuutta tms erittäin, erittäin vakavaa)
-pari ystävää, jotka asuvat valitettavan kaukana, hyvänpäiväntuttuja jonkin verran
-harrastuksia: vaihtelevat liikuntaharrastukset aina joku (ryhmäliikunta, tanssi tms, nyt tanssi) sekä vaihtelevat kulttuuriharrastukset, ei lue paljon opiskelun lisäksi, keskustelee mielellään
-hyvin ekstrovertti
-seksissä rajat menevät suunnilleen: pissa-kakka, täysin avoin suhde, uskottava väkivalta, maksullinen seksi, pornon katsominen yhdessä ja itse naiseen koskeminen, ei siis niitä, muut ok ja mielellään
-seksiltä toivon ainakin: molemminpuolisia aloitteita, eri asentoja, eri paikkoja, eri tunnelmia, suuseksiä, kemiaa, avoimuutta ja molempien toiveiden huomioimista.
-ei ehdottomasti halua muuttaa yhteen eikä enempää lapsia
Ennen eron olemista virallinen en aio tapailla ketään ja käytän harkinta-ajan oman ja lasten elämän järjestelyihin. Kiinnostaa kuitenkin pohtia näitä, miettiä jääkö eron jälkeen yksin ja millaisesta rakkaudesta on realistista haaveilla.
Kiitos!
Kommentit (26)
Kujuu kirjoitti:
Maksan 200€ hyvästä persepanosta.
En ole p.a.
ap.
Ilman kuvia sun tasosta on mahdotonta sanoa mitään.
Vierailija kirjoitti:
Kujuu kirjoitti:
Maksan 200€ hyvästä persepanosta.
En ole p.a.
ap.
Mutta maksullinen olet.
Kuvia en haluaisi laittaa vaikka aika oleellisia ne olisivat. Ulkonäkö on ok, olen aina ollut luokan kauneimpia tyttöjä, mutta en ole läheskään täydellinen. En etsi myöskään täydellistä miestä eikä miehen statuksellakaan ole väliä kun en haluaisi muuttaa yhteen. Mieluummin mies, jolla olisi aikaa kuin mies, joka on aina töissä. Nuo mitat ovat tuossa antamassa jotain käsitystä eli en ole epäsuosituimman kokoinen, mutta en myöskään aivan upein, muodot erottuvat, mutta ei niitä paljon ole, siro ja nätti ainakin. Ei arpia eikä roiku.
ap.
Esim harrastusten kautta löytyy perustaso, jossa voi katsella ympärilleen tarkemmin. Siellä tasosi löytyy...
En epäile, etteikö joku mies löytyisi, mutta mietin kyllä paljonko elämäntilanteeni vaikuttaa koska se varmasti rajaa aika monta miestä laskuista. Onkohan siis paljonkaan miehiä, joita ei haittaisi naisen lapset tai haluttomuus asua yhdessä/perustaa perhettä jne? Tässä iässä moni haaveilee nimenomaan itse perheen perustamisesta ja ydinperheestä tai sitten täysin lapsettomasta parisuhteesta. Sellaiset sosiaaliset ja luonteeltaan hyvät miehet ovat varmaan aika kysyttyjä jo muutenkin. Eniten toivoisin siis löytäväni suhteellisen viehättävän miehen, hyvältä tuoksuvan ja hauskan. Joka tosiaan haluaisi noita samoja asioita. Kannattaako siis katsella vain reippaasti vanhempia hopiksia vai millaiseen minulla olisi mahkuja yleisen mielipiteen mukaan?
ap.
Suurissa yleisötilaisuuksissa on mahdollisuus yhteydenottoihin. "Avutonta" naista neuvotaan mielellään... ravit, jääkiekko-ottelut, keikat ovat sellaisia, missä pääsee miesten kanssa kosketuksiin.
Kiitos vinkeistä. :) Kyselen koska en ole ollut hetkeäkään sinkku aikuisiällä, joten oikeastaan mitään kokemusta ja käsitystä ei ole siitä mikä se oma vienti sitten on. Minulla on kokemusta vain kevyestä flirtistä, joka ei ole tietenkään johtanut mihinkään. Varmaan vapaan ja sopivan, suunnilleen samaa haluavan miehen etsiminen tulee viemäänkin aikansa, haluaisin olla suhteellisen realistisella asenteella liikenteessä.
ap.
Vaikutat mielenkiintoiselta ja analyyttiselta persoonalta. Toivottavasti et pahastu, jos kysyn muutaman jutun ulkonäöstäsi.
Millaiset hiukset sinulla on? Tykkäätkö pitää pitkiä hiuksia? Entä oletko sillä viehättävällä tapaa turhamainen, että tykkäät laittaa ja lakkailla kynsiäsi?
Kiitos. :) Minulla on pitkät ja hyväkuntoiset, brunetet hiukset, kesäisin otan niihin vähän raitoja, mutta aika luonnolliset. Lakkailen kynsiä itse. Arkisin en juuri meikkaa eli pidän vain kulmat siistinä ja käytän ripsaria ja vähän sävyttäviä kosteusvoiteita. Juhliin laitan hiuksia enemmän ja meikkaan vähän tilanteen mukaan eli useimmiten kevyesti, mutta jos meno on iltaisin niin enemmän.
ap.
Hämmästyttävän yleistä tuo, että halut eivät kohtaa. Itse haluaisin vaikka joka päivä seksiä, mutta vaimoni ei. Tahti on nykyään noin kerran viikossa joskus harvemmin. Rakastan vaimoani yli kaiken ja muuten me ollaan perfect match, mutta tuo seksi... M.36v
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vinkeistä. :) Kyselen koska en ole ollut hetkeäkään sinkku aikuisiällä, joten oikeastaan mitään kokemusta ja käsitystä ei ole siitä mikä se oma vienti sitten on. Minulla on kokemusta vain kevyestä flirtistä, joka ei ole tietenkään johtanut mihinkään. Varmaan vapaan ja sopivan, suunnilleen samaa haluavan miehen etsiminen tulee viemäänkin aikansa, haluaisin olla suhteellisen realistisella asenteella liikenteessä.
ap.
Kyllä sulle vientiä on!
Miten sitten kemiat toimii ja millaisista ihmisistä itse viehätyt on toinen tarina.
Varo vaan sitten niitä kokeneita pyörittäjiä, älä ole hyväuskoinen. Tarinat on tarinoita.

Ja piti vielä mainita, että varmasti seksi on sulle tärkeää, joten toivottavasti saat haluamasi. Tai haluamaasi, whatever. :)
typ
Saitko nuorena haluamasi miehet? Siinä jotain osviittaa tasostasi. Olet vieläkin nuori ja jos olet nätti, niin vikaa on korkeintaan itsetunnossasi. Pienet lapset vaikeuttavat toki pariutumista, mutta toisaalta voit löytää jonkun samassa tilanteessa olevan miehen, jolloin sekään ei ole ongelma.
Jos et halua muuttaa yhteen etkä lisää lapsia, niin varaudu näihin nykyaikaisiin tapailusuhteisiin. Niissä tosin sitten on muitakin mukana. Itse en ainakaan voisi edes harkita parisuhdetta henkilön kanssa joka sanoo heti ettei halua muuttaa yhteen lainkaan. Kiirettä ei olisi, mutta kyllähän se mielestäni tavoite on jos parisuhteessa ollaan. Lapset ovat sitten tapauskohtainen juttu.
Hieman haiskahtaa tämä avaus.
Sitä paitsi, mitä AP haluaa vastaukseksi? Jotain luokkaa "skaalalla 0-10, sinä saat miehen joka on 6.4", vai?
Vierailija kirjoitti:
Kuvia en haluaisi laittaa vaikka aika oleellisia ne olisivat. Ulkonäkö on ok, olen aina ollut luokan kauneimpia tyttöjä, mutta en ole läheskään täydellinen. En etsi myöskään täydellistä miestä eikä miehen statuksellakaan ole väliä kun en haluaisi muuttaa yhteen. Mieluummin mies, jolla olisi aikaa kuin mies, joka on aina töissä. Nuo mitat ovat tuossa antamassa jotain käsitystä eli en ole epäsuosituimman kokoinen, mutta en myöskään aivan upein, muodot erottuvat, mutta ei niitä paljon ole, siro ja nätti ainakin. Ei arpia eikä roiku.
ap.
Olet siis vielä koululainen
Kaiken lukemani perusteella olet ainakin pinnallinen. Elämä on muutakin kuin "taso". Opit sen aikanaan.
Maksan 200€ hyvästä persepanosta.