Kysymys työpaikkakiusauksen uhriksi joutuneille

Just.

Omalta kohdallani kiusaajia oli kymmeniä. Lopulta totesin, että en enää pysty työhön. Kiusaaminen ei lopu ikinä ja arvostan kuitenkin mielenterveyttäni.

Ei kenenkään terveys kestä sellaista myllyä. Joten yhtenä päivänä päätin vain lopettaa. Ei sota yhtä miestä kaipaa.

Nyt olen hyväksynyt tämän asian ja en kaipaa töihin. Oikeastaan en enää pystykään normityöhön. Olen ollut työttömänä kolmetoista vuotta. Tähän on mahtunut toiminimellä yrittämistä, kolme yrittäjäkurssia, erilaisia työvoimatoimiston kursseja ja yritystä olla töissä erilaisissa matalankynnyksen työpaikoissa. Olen opiskellut kolme tutkintoa tänä aikana.

Viimeiset kymmenen vuotta minulla on ollut oma työhuone, jossa teen käsitöitä.

Minua ei kiinnosta mikään status tai ylipäänsä enää se, mitä muut ihmiset ajattalevat elämästäni. Olen mennyt sen yli. Sen verran olen vuodattanut kyyneitä ja maannut sängyssä tuijottaen kattoon, että tämän asian olen käsitellyt.

Kiinnostava tulokulma, kun sivistyneet ja hyvien olojen kasvatit osaavat käyttäytyä.

Hyvä kysymys. Kaltaisesi ap ovat painaneet meitä heikompia alas jo päiväkodissa. Ja jatkaneet siitä eteenpäin aina työelämään asti samalla meiningillä.

Ällöttävintä kiusaajissa on se loputon teeskentely pomojen aikana. Surullista, miten monilla esimiehillä ei ole ollenkaan ihmistuntemutsta vaan kaikki lässytys menee läpi.

Yleensä kiusatuksi joutuvat ovat niitä herkempiä. Muut ikäänkuin haistavat avonaisen kävelevän haavan. Toivottavasti asiat muuttuvat ja lapset tulevat suvaitsevammiksi. Säästyisi yhteiskunnaltakin pitkä penni.