Mitä leikkejä teillä oli lapsena, joiden vaarallisuuden olet tajunnut vasta myöhemmin?

Junaradalla. Ihan nykypäivänäkin vielä kovasti liikennöivä. Muutama huolestunut autoilija siihen pysähtyi kyselemään ja juttelemaan, muttei sen enempää. Poliisiasemakin oli siitä radalta ihan muutaman kilometrin päässä, muttei ikinä sattunut kohdalle. Olisi varmaan tullut ihan oikeutetusti korvia myöden jos äiti olisi saanut tietää. Tämä siis joskus - 90 luvun alussa.

Kerron isästäni: hän vietti lapsuutensa varuskunta-alueella. Lapset oli saaneet vihiä, että sotilaat olivat upottaneet ase- ja ammuslaatikon järveen (asekätkentäjutun jälkipyykkiä kenties?) No lapset hinasivat sen laatikon ylös ja alkoivat kuivata ammuksia nuotiolla. Ja arvaatte varmaan miten käy, kun ruutia polttaa nuotiolla.

Hämmästyttävää kyllä, kukaan ei loukkaantunut. Melkoiset huudot oli kuitenkin tullut aikuisilta.

Vierailija kirjoitti:

Kauhea hinku oli kiivetä katoille, korkein ei kai ollut kuin nelikerroksinen, mutta johan siinäkin olisi varmaankin hengestään päässyt jos sieltä olisi pudonnut.

Kerran löysimme rakenteilla olevan talon, johon oli alakertaan kasattu iso läjä lasivillalevyjä. Porukalla hypittiin ylemmästä kerroksesta siihen läjään. Onneksi ei ollut seassa törröttämässä mitään rautatankoja tai vastaavia. Sen jälkeen iho kutisi niin hitosti, kun sitä lasihilettä oli joka paikassa.

Kuulostaa niin tutulta, että vois luulla meidän olleen kavereita. Tosin meillä oli vain kolmikerroksisia taloja, eikä kerrostalotyömaata tarvinnu löytää, kun sitä rakennettiin naapuritontille.

Hypittiin hiekkamontulla ylhäältä vauhdilla alas sinne rinteeseen.

Kiipeiltiin kalliolla tiettyä reittiä, jonka alla äkkijyrkkä monen metrin pudotus kivikkoon; piti kiivetä puiden oksista tukien ja pientä kapeaa kielekettä pitkin jne.

Vaarallisinta taisi ola leikit ratapihalla. Seikkailtiin junien seassa, kiipeiltiin vaunuihin ja mentiin niiden ali.

Jostain syystä siellä oli usein kuljetusta odottavia traktoreita ja siihen aikaan tekniikka oli sitä lajia, että ne sai rautanaulasta väännetyllä tiirikalla käyntiin. Nillä sitten ajeltiin, kunnes yksi porukasta ajoi tynnyrikasaan, ei saanut traktoria pysähtymään ja koko härveli kaatui. Poika selvisi mustelmilla.

Samassa yhteydessä oli pitkänlinjan rekkojen huolintaliike, jossa seisovien rekkojen hyttejä ratsattiin ja vietiin tupakat ja raha mitä löytyi. Useimmiten pikkuhiluja ulkomaista valuuttaa.

Taisi olla puunatta, eli leikittiin hippaa, mutta puussa. Pihassa kasvoi iso tarkoitukseen sopiva puu. Kyllä sieltä usein joku tippui, mutta ei sen vakavampaa sattunut siinä leikissä kenellekkään.

Kiipeiltiin kerrostalojen katoilla. Korkein oli 7-kerroksinen. Nykyään huimaa jo ajatuskin.

Vierailija kirjoitti:

Hypittiin hiekkamontulla ylhäältä vauhdilla alas sinne rinteeseen.

Kiipeiltiin kalliolla tiettyä reittiä, jonka alla äkkijyrkkä monen metrin pudotus kivikkoon; piti kiivetä puiden oksista tukien ja pientä kapeaa kielekettä pitkin jne.

Tuota kalliokiipeilyä harrastettiin mekin Lapin reissulla. Matkustettiin asuntovaunun kanssa ja kun vanhemmat tekivät ruokaa ja huoltojuttuja me lapset juoksenneltiin siellä kallioilla ja kiipeiltiin niitä ylös. Muistan vieläkin yhden ehkä 10m korkean kallion, johon jäin puoliväliin jumiin kun ei ollut enää mitään paikkaa ottaa kiinni. Piti sitten peruuttaa takaisin alas. Hieman kammottaa näin jälkikäteen, mitä jos olisi jalka livennyt.

Meillä oli tapana kilpailla, kuka juoksee viimeiseksi tien yli, kun auto on tulossa.

Minun sisko voitti, jäi kuorma-auton alle, mutta onneksi pyörien väliin eli ei käynyt kuinkaan.

Vierailija kirjoitti:

Fillarin ajaminen ilman käsiä.

Tätä tein paljon minäkin, siinä 90-luvun puolivälistä loppuun eli n. 10-15 -vuotiaana. Pitkiä matkoja ajamista ilman käsiä, kaikenlaisia temppuja ym. Lastasin myös lehtiä ohjaustangolle ja lueskelin niitä pyöräillessä.

En loukannut itseäni koskaan enkä kaatunut kertaakaan. Nykyään hirvittää silti koko ajatuskin moisesta pyöräilystä.

Toisaalta olen joskus miettinyt että kyllä tuo ja muu vastaavanlainen uhkarohkea toiminta on vaikuttanut fyysisten kykyjen, mm. notkeuden ja tasapainon, kehittymiseen positiivisesti. Mutta eihän se tietenkään ole potentiaalisen vaaran arvoista.

Mielenkiintoista on se, että kyse ei ollut kohdallani kenellekään "näyttämisestä", vaan temppuilin pyörällä lähinnä itsekseni. Ehkä halusin sitten todistaa itselleni jotain.

Laskettiin patjalla kivilaattapäällystettyjä portaita alas, se patjahan lähes aina takertui portaiden reunaan ja loppumatka alas hypittiinkin takalisto ruvella.

Metsissä haahuilu ilman kännykkää.

Alettiin käpysotaa, joka saattoi sitten yltyä totiseksi kivisodaksi. Sitten yht sattui vähän pahemmin ja sodat loppuivat siihen.

Mentiin potkurilla jäisiäkin mäkiä alas (toinen kyydissä, toinen "ohjasi") kummemmin jarruttelematta. Tämä ei ollut sinänsä leikki, vaan usein koulumatkat mentiin näin. Joskus lunta tuiskutti suoraan kasvoihin, mutta ei menoa haitannut :)

Minäkin rakensin lumimajoja, tein isoon lumipenkkaan sisäänkäyntiaukon ja sisältä kaiversin sitten isomman tilan, jossa mahtui istumaan. Olisihan se voinut sortua päälle ja vanhemmatkin siitä aina varoittelivat.

Koulussa sitten tuli jostain villitys, että otettiin "happikännejä". Ensin joku hengitti syvään ja voimakkaasti ulos niin kauan että hengästyi, sitten pidätti hengitystä kun kaveri painoi kovasti rinnan kohdalta seinää vasten. Tämä johti jonkinlaiseen happikatoon niin, että tuli todella sekava olo ja hetkeksi jopa pimeni ihan täysin. Siitä sitten monesti heräili nauravan lapsijoukon keskeltä maasta. Siinä olisi voinut kaatua vaikka suoraan päälleen tai sitten saada hapenpuutteesta jonkun aivovaurion, en tiedä vaikka olisi sellainen tullutkin :D

Mentiin toisten kaivamiin tunneleihin aurojen jättämiin lumivuoriin... Oli niin ahdasta että piti peruuttaa ryömien pois kun tunneli loppuikin. Siinä jos olisi jäänyt jostain haalarin hupusta kiinni tai koko vuori olisi sortunut niin eipä kukaan edes tiennyt missä me oltiin.

Ei leikki, mutta jo ala-asteikäisinä ylitettiin 8-tie juoksemalla siitä tien yli 80km/h alueella. Oli ihan yleinen ylityspaikka, siitä pääsi kauppakeskuksen puolelle. Välillä piti kytätä kauankin, että päästiin yli. Kun olin yläasteella, yksi tyttö jäi siinä auton alle ja kuoli. Tuon jälkeen paikalle alettiin rakentaa alikulkua.

Pyöräily ilman kypärää ja ilman käsiä. Mopon kyydissä oleminen ilman kypärää.

9-vuotiaana yksin hiihtäminen illalla pimeässä pururadalla. En varmaan enää uskaltaisi mennä sinne yksin illalla, pelottaisi liikaa vieraat ihmiset :D mutta oli mukavaa ja tunnelmallista hiihdellä hiljaisuudessa metsän keskellä. Harmittaa, että näin aikuisena pelkää vähän kaikkea.

Eräässä äkkisyvässä rannassa oli kiva sukellella pohjaa pitkin syvälle. Paitsi että pari kertaa meinasi happi loppua kun pintaan oli niin pitkä matka.

Vierailija kirjoitti:

Ennen lumiröykkiöihin kaivettiin lapiolla labyrinttejä. Siis niin että oli monta aukkoa.

Siellä sit ryömittiin ja piileskeltiin.

Jos lumikasa olisi romahtanut, niin henkihän siinä olisi mennyt.

Jotkut isät jopa auttoivat kaivamisessa ja vielä jäädyttivät tekeleen kuumalla vedellä.

Jep me tehtiin tätä koulun pihalla. Eipä paljoa opettajat miettineet vaaroja.

Kiivettiin ala-asteen koulun katolle. Seikkailtiin junaradalla ja hypättiin ojaan piiloon kun juna tuli. Hyppiminen katolta alas lumeen. Laskeminen patjalla portaita alas..hui, toivottavasti mun lapset ei saa mitään noin tyhmää päähänsä :o

Jyrkkää lumista kalliota  pulkalla alas laskeminen. Lumilinnojen rakentaminen.  Kerrostalon toisen kerroksen parvekkeelta korkeaan lumikasaan hyppiminen.