Miksi muiden ihmisten mielestä elämä ei ole sietämättömän tyhjä ja turha?

Vierailija kirjoitti:

Jumala loi ihmisen ja puhalsi häneen elämän hengen ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.  Tämä ihmisen henki on tyytyväinen vasta sitten kun hän saa yhteyden jumalaan.  Kun ilmisen maanpäällinen elämä aikoinaan päättyy hänen henkensä menee paratiisiin Jeesuksen luokse (on Jumalan luo) tai tuonelaan ja sieltä vaivan paikkaan.  Ota Uusi Testamentti esiin ja lue sieltä ja löydä elämän tarkoitus.

Itse olen siinä kurjassa tilanteessa, että minusta on aina tuntunut juuri siltä, että se mitä kaipaan on Jumala. Kurjaa se on siksi, että en ole 30 vuoden etsinnän aikana löytänyt. Joo, olen minä tullut uskoon jo hyvin nuorena. Mutta tämä älyllinen oppien omaksuminen ei mitenkään täyttänyt kaipuutani, ei se että omaksun joitain uskomuksia koskien Jumalaa ja Jeesusta ja sitä, miten minulle käy kuoleman jälkeen. 

Kaipasin ja kaipaan jotain elävämpää yhteytät. Kun en sitä löytänyt kristinuskon piiristä, vähän päälle kolmikymppisenä aloin etsiä muista uskonnoista ja perinteistä. En löytänyt sieltäkään. Lopulta palasin kristinuskon mystisempiin ja esoteerisempiin suuntauksiin ja sillä tiellä kai vieläkin olen. Mutta en vaan löydä, en koe mitenkään Jumalan tai Pyhän Hengen läsnä- tai olemassaoloa, ja en saa sisäistä rauhaa ennen kuin oikeasti koen ne sydämessäni, eikä vain niin että älyllisesti uskon.

Minä ymmärrän kyllä miksi noita mainittuja asioita halutaan, vaikka itsekin olen esimerkiksi sen sosiaalisuuden suhteen erakko. En sillä tavalla kaipaa päivittäistä jutusteluseuraa, vaikka välillä nautinkin niiden läheisimpien kanssa olemisesta ja naisen kanssa suhteessa ollessa voi parhaimmillaan olla ihan upeaakin.

Rahaa tarvitaan tosiaan jo ihan siihen että saa katon pään päälle ja ruokaa pöytään, lisäksi sitten kaikenlaista ekstraa joista ihmiset saavat viihdykettä tai nautintoa mieltymystensä mukaan. Siinäkin minulle riittää hyvin pieni ympyrä, esimerkiksi matkustaminen ei kiinnosta ollenkaan. En ymmärrä mitä ihmeellistä siinä on, että jossain toisessa maassa on vähän erilaista se arki tai maisemat, tietenkin on. Mutta sama maapallo ja elämä se kuitenkin loppujen lopuksi on, laajemmin katsoen.

On minullakin pitkälti sellainen olo että hyvin harva asia elämässä tekee oikeasti vaikutusta. Olen varmaankin toisessa ääripäässä verrattuna siihen, että joku viitsii jonottaa kauppakeskuksen avajaisissa, että saa sen ilmaisen ämpärin.

En silti koe olevani masentunut, kaiken kaikkiaan on kuitenkin hienoa olla elossa sen sijaan ettei koskaan olisi ollut olemassa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä yksinkertaisempi ihminen, sitä vähempään on tyytyväinen ja ei mieti mitään sen kummempia asioita kuin seuraavaa ateriaa tai salkkareiden jaksoa.

Itse olen omaishoitaja kehitysvammaiselle tytölle ja hän on yksi maailman iloisimmista ja positiivisimmista ihmisistä, ainakin joita olen elämäni aikana nähnyt. Ei tietoakaan että stressaisi mistään tai miettisi tulevaisuutta, elää aivan puhtaasti tässä hetkessä ja on myös mukava muita ihmisiä kohtaan.

Ei tämä masennus ole. Ihmisen täytyy olla totaalisen pihalla jos kuvittelee että yli 30 vuoden mittainen elämän merkityksentunteen puuttuminen on masennus.

Joku ehdotti ulkomaille lähtöä. Tjaa, tulihan sitä jo kokeiltua. Kaipa sitä voi joskus taas kokeilla. Mitäs tässä elämässä muutakaan.

Keskimääräisten ihmisten kanssa minun on aivan turha viettää aikaa. Heillä on keskimääräiset asiat mielessä. Siis työt, harrastukset, parisuhteet, jne. He ottavat ne asiat omituisen vakavasti. Vaikuttavat siinä mielessä kamalilta "tärkeili'jöiltä" ja suorastaan suuttuvat kun samat asiat eivät ole minulle tärkeitä.

Ehkä minulle tekisi hyvää jos löytäisin tuollaisen kuvailemasi ihmisen. Olisi mulle vähän niinkuin "keha'rikaveri". Joku puhtaasti elämäniloinen ihminen. Keha'reiden joukossa heitä on varmaan enemmän kuin "terveiden" ihmisten joukossa. Terveet ihmiset ovat siis sairaampia kuin keha'rit.

Tosiaan, en usko että minusta löytyy elämäniloa. Mutta saattaisi tuntua hyvältä olla elämäniloisessa seurassa. Ehkä tästä syystä jotkut hankkivat lemmikkejä tai lapsia. Mutta lapsissa on se vika että monista tulee jo 2-3 vuoden iässä tärkeili'jöitä. Keha'rit ovat siis parempia kuin lapset. Mun pitää etsiä keha'rikavereita.

-ap

Omituiset asiat on ihmisille tärkeitä. Turhantärkeitä. Sellaisten ihmisten kanssa on vaikea tulla toimeen jotka eivät ymmärrä että samat asiat eivät välttämättä ole muille tärkeitä. "Etkö pidä kahvipöytäjutustelusta? Olet masentunut! Mene lääkärille! Olet ilmiselvästi sairas, sinulta vain puuttuu sairaudentunto!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, hanki käsiisi Anthony DeMellon kirjoittama Havahtuminen. (Alkuperäisenä kai Awakening.) Lue se.

En ole ap mutta olen lukenut tämän, ahdistavassa elämänvaiheessa. Ko. kirja näytti opettavan kiinnittymättömyyttä mihinkään tunteisiin ja ajatuksiin, koska ne ovat ohimeneviä. Hän käytti metaforaa pilvistä ja taivaasta, eli että ihminen on kuin taivas, ja kaikki tunteet ja ajatukset pilviä. Pilviä tulee ja menee, ne ei koskaan pysy samana, mutta ne ei koskaan "tahraa" taivasta, taivas pilvien yläpuolella on aina kirkas ja puhdas. 

Ja olen samaa mieltä tuosta ajatuksista, ja tiedostin itsekin takertuneeni liikaa omiin tilapäisiin olotiloihini ja niin pitkittänyt niitä. Mutta se mystisempi puoli jäi minulta ymmärtämättä. Nimittäin de Mello on kuitenkin spirituaalisen valaistumisen opettaja, ja hänen mielestä tuo puhdas minuus, tuo "taivas" metaforassa, on Tietoisuus isolla, ja että se on kaikelle olevaiselle yksi. Käytännössä se on Jumala (Mello oli paitsi psykologi, myös jesuiittapappi). Mitään sellaista en ole koskaan kokenut, minulle se mikä tarkkailee tunteita ja ajatuksia on vain aivojen toiminnoista nouseva itsetietoisuus, jolla ei tunnu olevan mitään olemuksellista yhteyttä muuhun maailmaan, vaan vain aistit välittää sille informaatiota ulkoa.

Kylläpäs täällä nyt puhutaan paljon tuosta yhdestä kirjasta. Onko muka moni ihminen lukenut saman kirjan vai kirjoittiko yksi henkilö nuo kaikki viestit? Tekikö ap tämän avauksen ihan vain että pääsisi mainostamaan tuota kirjaa? Koska kyllä sellaistakin tällä palstalla näkyy - ilmiselviä mainosavauksia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, hanki käsiisi Anthony DeMellon kirjoittama Havahtuminen. (Alkuperäisenä kai Awakening.) Lue se.

En ole ap mutta olen lukenut tämän, ahdistavassa elämänvaiheessa. Ko. kirja näytti opettavan kiinnittymättömyyttä mihinkään tunteisiin ja ajatuksiin, koska ne ovat ohimeneviä. Hän käytti metaforaa pilvistä ja taivaasta, eli että ihminen on kuin taivas, ja kaikki tunteet ja ajatukset pilviä. Pilviä tulee ja menee, ne ei koskaan pysy samana, mutta ne ei koskaan "tahraa" taivasta, taivas pilvien yläpuolella on aina kirkas ja puhdas. 

Ja olen samaa mieltä tuosta ajatuksista, ja tiedostin itsekin takertuneeni liikaa omiin tilapäisiin olotiloihini ja niin pitkittänyt niitä. Mutta se mystisempi puoli jäi minulta ymmärtämättä. Nimittäin de Mello on kuitenkin spirituaalisen valaistumisen opettaja, ja hänen mielestä tuo puhdas minuus, tuo "taivas" metaforassa, on Tietoisuus isolla, ja että se on kaikelle olevaiselle yksi. Käytännössä se on Jumala (Mello oli paitsi psykologi, myös jesuiittapappi). Mitään sellaista en ole koskaan kokenut, minulle se mikä tarkkailee tunteita ja ajatuksia on vain aivojen toiminnoista nouseva itsetietoisuus, jolla ei tunnu olevan mitään olemuksellista yhteyttä muuhun maailmaan, vaan vain aistit välittää sille informaatiota ulkoa.

Olen myös ammentanut DeMellon ajatuksista ja pidän niitä hyvinä. (Tyypin teokset on muuten julistettu kerettiläisiksi by paavi, vaikka sai pappisoikeudet pitääkin)

Olen myös Jumalaan uskova, oman kokemuksen kautta. Jumala on selkeästi ilmaissut itsensä minulle, nostamalla yllättäin ja äkillisesti minut syvästä kuopasta sinne pilvien päälle. Ilman tietoisuutta ja varmuutta Jumala-Tietoisuudesta, elämä(ni) olisi turhuuksien turhuus. Nyt asiat ovat toisin, vaikka maailma ympärilläni on sama.

Elän omaa Jumala-tietoista elämääni, en puutu muiden tekemisiin; esim. nyt jouluhypeen. ;-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, hanki käsiisi Anthony DeMellon kirjoittama Havahtuminen. (Alkuperäisenä kai Awakening.) Lue se.

En ole ap mutta olen lukenut tämän, ahdistavassa elämänvaiheessa. Ko. kirja näytti opettavan kiinnittymättömyyttä mihinkään tunteisiin ja ajatuksiin, koska ne ovat ohimeneviä. Hän käytti metaforaa pilvistä ja taivaasta, eli että ihminen on kuin taivas, ja kaikki tunteet ja ajatukset pilviä. Pilviä tulee ja menee, ne ei koskaan pysy samana, mutta ne ei koskaan "tahraa" taivasta, taivas pilvien yläpuolella on aina kirkas ja puhdas. 

Ja olen samaa mieltä tuosta ajatuksista, ja tiedostin itsekin takertuneeni liikaa omiin tilapäisiin olotiloihini ja niin pitkittänyt niitä. Mutta se mystisempi puoli jäi minulta ymmärtämättä. Nimittäin de Mello on kuitenkin spirituaalisen valaistumisen opettaja, ja hänen mielestä tuo puhdas minuus, tuo "taivas" metaforassa, on Tietoisuus isolla, ja että se on kaikelle olevaiselle yksi. Käytännössä se on Jumala (Mello oli paitsi psykologi, myös jesuiittapappi). Mitään sellaista en ole koskaan kokenut, minulle se mikä tarkkailee tunteita ja ajatuksia on vain aivojen toiminnoista nouseva itsetietoisuus, jolla ei tunnu olevan mitään olemuksellista yhteyttä muuhun maailmaan, vaan vain aistit välittää sille informaatiota ulkoa.

Kylläpäs täällä nyt puhutaan paljon tuosta yhdestä kirjasta. Onko muka moni ihminen lukenut saman kirjan vai kirjoittiko yksi henkilö nuo kaikki viestit? Tekikö ap tämän avauksen ihan vain että pääsisi mainostamaan tuota kirjaa? Koska kyllä sellaistakin tällä palstalla näkyy - ilmiselviä mainosavauksia.

Missä kivenkolossa olet elänyt? DeMellon kirja on ollut käänteentekevä lähes jokaiselle sen lukeneelle. Jopa oma aikuinen poikani puhui siitä, suositteli nuoremmalle veljelleen, jolla on henkisiä ongelmia.

Kirjahan ei ole uusi, tekijäkin kuoli jo aikaa sitten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, hanki käsiisi Anthony DeMellon kirjoittama Havahtuminen. (Alkuperäisenä kai Awakening.) Lue se.

En ole ap mutta olen lukenut tämän, ahdistavassa elämänvaiheessa. Ko. kirja näytti opettavan kiinnittymättömyyttä mihinkään tunteisiin ja ajatuksiin, koska ne ovat ohimeneviä. Hän käytti metaforaa pilvistä ja taivaasta, eli että ihminen on kuin taivas, ja kaikki tunteet ja ajatukset pilviä. Pilviä tulee ja menee, ne ei koskaan pysy samana, mutta ne ei koskaan "tahraa" taivasta, taivas pilvien yläpuolella on aina kirkas ja puhdas. 

Ja olen samaa mieltä tuosta ajatuksista, ja tiedostin itsekin takertuneeni liikaa omiin tilapäisiin olotiloihini ja niin pitkittänyt niitä. Mutta se mystisempi puoli jäi minulta ymmärtämättä. Nimittäin de Mello on kuitenkin spirituaalisen valaistumisen opettaja, ja hänen mielestä tuo puhdas minuus, tuo "taivas" metaforassa, on Tietoisuus isolla, ja että se on kaikelle olevaiselle yksi. Käytännössä se on Jumala (Mello oli paitsi psykologi, myös jesuiittapappi). Mitään sellaista en ole koskaan kokenut, minulle se mikä tarkkailee tunteita ja ajatuksia on vain aivojen toiminnoista nouseva itsetietoisuus, jolla ei tunnu olevan mitään olemuksellista yhteyttä muuhun maailmaan, vaan vain aistit välittää sille informaatiota ulkoa.

Kylläpäs täällä nyt puhutaan paljon tuosta yhdestä kirjasta. Onko muka moni ihminen lukenut saman kirjan vai kirjoittiko yksi henkilö nuo kaikki viestit? Tekikö ap tämän avauksen ihan vain että pääsisi mainostamaan tuota kirjaa? Koska kyllä sellaistakin tällä palstalla näkyy - ilmiselviä mainosavauksia.

Missä kivenkolossa olet elänyt? DeMellon kirja on ollut käänteentekevä lähes jokaiselle sen lukeneelle. Jopa oma aikuinen poikani puhui siitä, suositteli nuoremmalle veljelleen, jolla on henkisiä ongelmia.

Kirjahan ei ole uusi, tekijäkin kuoli jo aikaa sitten.

Mä en ole koskaan edes kuullut tuosta kirjasta.

-ohis tynnyristä

Vierailija kirjoitti:

Mitä yksinkertaisempi ihminen, sitä vähempään on tyytyväinen ja ei mieti mitään sen kummempia asioita kuin seuraavaa ateriaa tai salkkareiden jaksoa.

Itse olen omaishoitaja kehitysvammaiselle tytölle ja hän on yksi maailman iloisimmista ja positiivisimmista ihmisistä, ainakin joita olen elämäni aikana nähnyt. Ei tietoakaan että stressaisi mistään tai miettisi tulevaisuutta, elää aivan puhtaasti tässä hetkessä ja on myös mukava muita ihmisiä kohtaan.

Valitettavasti näin ei ole kaikkien kehitysvammaisten kohdalla. Laitoksissa hyvinkin onnettomia ihmisiä. Monille näistä hymy on vain refleksi. Osaavat myös kiusata muita ja ovat ihan hirveitä ihmisinä, että eläpä yleistä. Voi tietenkin olla että oikeasti kotona vanhempien luona olevat, ovat onnellisempia. Mutta hoitajien karu käytös näkyy valitettavan usein myös hoidokeissa.

Kun herään aamulla, ensimmäinen ajatus on "haluan kuolla."

En näe elämälläni muuta tarkoitusta, kuin auttaa niitä muutamaa ihmistä joita ympärillä on jäljellä.

Luultavasti en ole löytänyt elämäni oikeaa tarkoitusta, eli kai olisi nyt korkea aika ensin muokata olemukseni parhaaksi versioksi itsestäni ja sitten kokeilla kaikkea mahdollista. Ei minulla ole enää tässä tilanteessa mitään hävittävääkään, jos jokainen aamu on yhtä ankea.

Mulla oli 30-40 välillä paha ikäkriisi ja muutenkin kamalin, stressaavin ikävaihe. Kamalaa vertailua muihin ja olo että ihan kaikessa on epäonnistunut, rupsahtanut. Pienikin arvostelu sai raivoihin ja kaivertamaan. 

Viiskymppisenä alkoi arvostamaan itseään sellaisena kuin on ja nauttimaan taas arjen pienistä asioista, ei vertaile enään eikä välitä muista ihmisistä osaten ohittaa huonot suhteet ja nauttii niistä hyvistä vain. Koko elämä on oppimista ja kasvamista. Minä luulin että se loppuu johonkin ikään niin että olisi niin kuin valmis mutta sitä ei ole koskaan. Kyllä sitä henkistä kasvua käy loppuun asti näköjään. 

Ihmettelin kans aikoinaan näitä elämänsä suunnittelijoita sillä itse en ole suunnittelua harrastanut. Sain vain puolison jonka kanssa ollaan yhdessä käyty kummankin ikäkriisit läpi ja siten kasvettu yhteen kun kaikki muut ovat kasvaneet erilleen. 

Turhaa ja tylsää elämä todella on. Synnytään ja kuollaan. Siinä välissä jotain pölhöillään. 

1. Kaikki haluavat ostella kuin miljonääri.

2. Sitä kutsutaan suunnitteluksi. Kaikki järkevät ihmiset suunnittelevat elämäänsä eteenpäin. Ainakin huomiseen, fiksummat hiuman pitempään.

3. Pariutuminen on ihmisen vahvimpia viestejä, vain kateus voittaa kiiman.

Ilman sitä kukaan meistä ei olisi olemassa.

Elämä on mielenkiintoista. Kohta sireenit kukkii. Nurmi vihertyy, valo lisääntyy. Ja sitten tulee syksy , lehdet värittyy.   Miksi pitäisi olla muuta??

Vierailija kirjoitti:

Mitä yksinkertaisempi ihminen, sitä vähempään on tyytyväinen ja ei mieti mitään sen kummempia asioita kuin seuraavaa ateriaa tai salkkareiden jaksoa.

Itse olen omaishoitaja kehitysvammaiselle tytölle ja hän on yksi maailman iloisimmista ja positiivisimmista ihmisistä, ainakin joita olen elämäni aikana nähnyt. Ei tietoakaan että stressaisi mistään tai miettisi tulevaisuutta, elää aivan puhtaasti tässä hetkessä ja on myös mukava muita ihmisiä kohtaan.

"Autuaita ovat hengellisesti köyhät"

"joka tietoa lisää se tuskaa lisää"

-raamattu- 

"Tietämättömyys on voimaa."

-G. Orwell-

Vajaalla kognitiolla varustetut vammaiset on oma lukunsa. He voivat olla hyvinkin tyytymättömiä typeristä asioista. Pääsääntöisesti varmaan ymmärtämättömyys mistään enemmästä on hyvän mielensä pelastus isolle joukolle heistä.

Ylläolevat lainaukset sen sijaan perustuu ulkopuoliseen vallankäyttöön ja mielten manipulointiin, kohdistuen niihin, jotka ovat täysivaltaisia, tai edes lähelle sitä.

Kun ei tiedä, ei kyseenalaista. Tottelee ja myötäilee. On "hyödyllinen idiootti" niille, jotka hyötyään hakee eri tavoin.

Propagandakoneistot jauhaa kaikkialla, ja siihen ei syyllisty harvat. "Sota on rauhaa." Ajankohtainen ollut sekin jo pitkään, kun EU perusti Ukrainan puolussotaa tukevan rauhanrahaston.

Kieli muokkaa ajattelua. Se ei ole mielipide- eikä haluamis-kysymys. Ja siihen perustuu uusiokielellä koko ajan korvattavat alkuperäismerkitykset politiikassakin. Eli ihmisten elämään jokapäiväisesti vaikuttavalla tavalla, koska yhteiskunnan kaikille osa-alueille levittyvää nopealla aikajanalla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, hanki käsiisi Anthony DeMellon kirjoittama Havahtuminen. (Alkuperäisenä kai Awakening.) Lue se.

 

En ole ap mutta olen lukenut tämän, ahdistavassa elämänvaiheessa. Ko. kirja näytti opettavan kiinnittymättömyyttä mihinkään tunteisiin ja ajatuksiin, koska ne ovat ohimeneviä. Hän käytti metaforaa pilvistä ja taivaasta, eli että ihminen on kuin taivas, ja kaikki tunteet ja ajatukset pilviä. Pilviä tulee ja menee, ne ei koskaan pysy samana, mutta ne ei koskaan "tahraa" taivasta, taivas pilvien yläpuolella on aina kirkas ja puhdas. 

Ja olen samaa mieltä tuosta ajatuksista, ja tiedostin itsekin takertuneeni liikaa omiin tilapäisiin olotiloihini ja niin pitkittänyt niitä. Mutta se mystisempi puoli jäi minulta ymmärtämättä. Nimittäin de Mello on kuitenkin spirituaalisen valaistumisen opettaja, ja hänen mielestä tuo puhdas minuus, tuo "taivas" metaforassa, on Tie

Minä luin tuon kirjan parikolme vuotta sitten. En ollut ennakkoluuloinen, vaikka itse en ole uskonnollinen. En ottanut sitä edes uskonnolliselta kannalta kirjoittajan omasta kontekstista huolimatta. Jaan ajatuksesi tuosta itsehavainnoinnista, ja tunnistin itsenikin takertuneeni toisarvoisiin olotiloihin toisinaan.

En huomannut, että itse olisin mitään "mystistä" omaksunut. Mutta ehkä tiedostamaton otti koppia, tai jotain oppia, joista johti omia johtopäätöksiään. Olen valvonut lukemattomia öitä seuranani vain "tajunnanvirta" (tai miksi joku haluaakin sitä kutsua), mutta oleellista on se, että niistä ajatuksista "minä" ja "minun subjektiivinen tunne" puuttuu. Ei ole "minua", vaan on vain se virta, jota seuraan "sivullisena". Ja opin. Ja olen kiitollinen. 

En kuulu mihinkään koulukuntaan tai ideologiseen tms. yhteyteen, enkä osaa millään tietyllä ja määritellyllä sanastolla kertoa, mitä on tiedostaa ja samalla "olla olematta".

Yhdellä jo lopetetulla palstalla, jossa toinen tätä kirjaa suosittelikin aikanaan, niin toiselle esitin retorisen kysymyksen ihan muussa asiayhteydessä  siitä, voiko olla vahingollista eristää joku osa tietoisen ajattelun ulkopuolelle. Kun sen tekee itse, niin sinne "ajattelun ulkopuolelle" pääsee harjoittelulla myöhemminkin halutessaan. Ja siis tämä kysymys siksi, että olen tiedeorientoitunut, mutta en ole koskaan neurotieteen julkaisuissa ainakaan itse törmännyt ajatukseen siitä, että "itse" voisi motiivipohjalta eristää tavallaan jonkun alueen kokonaisuudesta. Ja/tai että se olisi kokonaisuudelle vahingollista.

Jos kävelee pois autoista vähän sivuuun, niin on paratiisin ovella.

Hippi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, hanki käsiisi Anthony DeMellon kirjoittama Havahtuminen. (Alkuperäisenä kai Awakening.) Lue se.

 

En ole ap mutta olen lukenut tämän, ahdistavassa elämänvaiheessa. Ko. kirja näytti opettavan kiinnittymättömyyttä mihinkään tunteisiin ja ajatuksiin, koska ne ovat ohimeneviä. Hän käytti metaforaa pilvistä ja taivaasta, eli että ihminen on kuin taivas, ja kaikki tunteet ja ajatukset pilviä. Pilviä tulee ja menee, ne ei koskaan pysy samana, mutta ne ei koskaan "tahraa" taivasta, taivas pilvien yläpuolella on aina kirkas ja puhdas. 

Ja olen samaa mieltä tuosta ajatuksista, ja tiedostin itsekin takertuneeni liikaa omiin tilapäisiin olotiloihini ja niin pitkittänyt niitä. Mutta se mystisempi puoli jäi minulta ymmärtämättä. Nimittäin de Mello on kuitenkin spirituaalisen valaistumisen opettaja, ja hänen mielestä

Älä ole huolissasi, että uutta kirjailijaa lobataan. Tämä on tullut julkisuuteen jo viime vuosituhannella. Ja ko. henkilökin on ollut kuolleena jo vuosikymmeniä.

 

Raha antaa turvaa. Onneksi saa asua itsellisenä introverttina ja hakeutua ihmisten pariin vain silloin kun haluaa.