Lue keskustelun säännöt.
Paha ongelma vanhenemisessa jota en nuorena tajunnut ollenkaan
21.12.2019 |
Olen 55 v. En jaksa enkä halua enää ponnistella työssä. Voin tehdä hyvin osaamaani perustyötä mielelläni ja hyvin, mutta en jaksa enää kiinnostua uusista kehittymisalueista, koska koen ne liian erilaisiksi ja vaativiksi.
On alkanut tuntumaan että vaatimukset ovat liian suuret. Kaikkien pitäisi osata kehittää uusia juttuja työhön, ideoida ja olla luovia. Pelottaa kun en koe osaavani tämmöistä.
Olen pitänyt itseäni aina edistyksellisenä ja myönteisenä muutoksille jne mutta nyt jotakin on radikaalisti muuttunut. En tarvitse jatkuvaa muutosta ja uudistuksia. Olenko täysin väärässä?
Kommentit (33)
Työkokemus ja se, että pomot nuorenevat silmissä saattavat aiheuttaa sen miten puhutaan vähän eri kieltä työmotivaatiosta ja luovuudesta työssä. Usein se on sitä samaa vanhaa soopaa, jolle haetaan vuosien myötä eri tavat ilmaista sama asia miten työssä pitää olla oma-aloitteinen ja kehittävä. Loppujen lopuksi ideat ja käytäntöön vieminen vaativat oman projektinsa, johon ei sittenkään ole varaa.
Jos pomolla on painetta tai kokemusta vähän (tai on muuten pompoteltava luonne), niin pomon epävarmuus yhdistettynä innokkaaseen suorittamiseen voi kyllästyttää enemmän kuin oma työ. Muutenkin palaveriaikaa käytetään valmiiksi pureskeltuihin kliseisiin, joita sitten jokainen tulkitsee pitkän kaavan mukaan palavereissa kyllästymiseen asti. Jos mukaan ängetään kaikesta aivan pihalla oleva konsultti, niin siitäpä se riemu vasta syntyykin. Tilanne on hetken aikaa kuin uskonnollisella lahkolla, miten hoetaan konsultin nimeen ja sitten se usko häviääkin kun ihmettä ei tapahdukaan.
Muutoksista puhutaan syystä, että taustalla sanelevat talousnäkymien toivo tai lohduttomuus. Sille matemaattiselle totuudelle ei voi mitään, jos väkeä joudutaan vähentämään. Mitään ihmeitä eivät työntekijätkään keksi, että firma pelastuisi. Kyse on isommista päätöksistä ja ratkaisuista, joiden mukaan koetetaan mennä eteenpäin. Tottakai ne puheet on pakko kuunnella, vaikka tietää jo kokemuksesta miten kaikki olisi pitänyt jo ajat sitten miettiä ihan toisin.
Yhteiskuntamme ei muutenkaan tue saati arvosta työelämän kokemusta. Vain korkeissa johtotehtävissä olevat ovat ne, joita raahataan vielä eläkkeeltäkin pelastamaan ja ideoimaan.
Se, että osaa työnsä ja sen vuoksi ei tarvitse ponnistella ei tarkoita etteikö olisi hyvä työssään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen nuorempi, 47, mutta jotain samaa olen alkanut tuntea. Minusta tuntuu vaikealta se, että minun pitäisi muuttua toisenlaiseksi kuin olen, siksi koska työ muuttuu ja tulee uusia vaatimuksia.
Olen kirjastonhoitaja. Pitäisi keksiä ja kehittää uusia tapahtumia ja vetää niitä, uusia palveluja, tuottaa sisältöä nettiin ja suunnitella nettisivuja, opettaa digipalvelujen käyttöä jne jne.
Aivan kuin pitäisi oppia itsestään uusi ammatti tai jopa useampia.
Sinulla on alkanut henkinen rappeutuminen, siitä päivä päivältä kuljet kohti sitä kuolaavaa dementtistä olotilaa. Aivoille pitäisi olla jatkuvaa kehittämistä ja virikkeitä, että pysyvät kunnossa vanhalla iällä.
Olisipa joskus saanut työssä käyttää aivojaan ja luovuuttaan...Mutta ei, suoritan vaan koneellisesti duunarin työtä, koulutusta vastaamatonta.
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on alkanut henkinen rappeutuminen, siitä päivä päivältä kuljet kohti sitä kuolaavaa dementtistä olotilaa. Aivoille pitäisi olla jatkuvaa kehittämistä ja virikkeitä, että pysyvät kunnossa vanhalla iällä.
Kuolaavaa? Tuntemani muistisairaat eivät kuolaa. Ovat tuntevia ja kokevia ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen niin onnellinen, että valitsin nuorena ja työtä vieroksuvana ammatin, jossa voi tehdä osa-aikaa. Ja siis rahastakaan ei ole pulaa, mulla on 5 sijoitusasuntoa (perityä), jotka jatkavat siitä, kun mä aloitan oman ajan.
Jatkuva muutos ja uudistuminen on yritysten kasvun ideologiaa, hyvin voisi kuvitella etteivät yli viisikymppiset työntekijät tue tätä imagollisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työelämän vaatimusten ja ihmisen perusluonnon ero on valtava. Ihminen ei halua muuttua, pelkää suorastaan sitä. Mutta työelämä vaatii sitä.
Yksi syy siihen, että työpaikoilla voidaan huonosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on alkanut henkinen rappeutuminen, siitä päivä päivältä kuljet kohti sitä kuolaavaa dementtistä olotilaa. Aivoille pitäisi olla jatkuvaa kehittämistä ja virikkeitä, että pysyvät kunnossa vanhalla iällä.
Kuolaavaa? Tuntemani muistisairaat eivät kuolaa. Ovat tuntevia ja kokevia ihmisiä.
Lopulta hekin kyllä kuolaavat, kun ovat siinä pisteessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä siinä innostus on kaukana, kun uusi pomo selittää innoissaan uudesta tavasta toimia. Hän ei vaan tiedä, että se oli käytössä jo vuosia sitten, mutta siitä siirryttiin pois, kun se ei toiminut.
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on alkanut henkinen rappeutuminen, siitä päivä päivältä kuljet kohti sitä kuolaavaa dementtistä olotilaa. Aivoille pitäisi olla jatkuvaa kehittämistä ja virikkeitä, että pysyvät kunnossa vanhalla iällä.
Alapeukuttamalla ei katoa se fakta, että aivojen käyttämättömyys johtaa henkiseen rappeutumiseen ja mahdollisesti edistää muistisairauksien yms. syntymistä. Joten ei ehkä kannattaisi aina mennä helpoimman kautta, ettei tarvitsisi ajatella tai pitää aivojaan vireessä, vaikka sitä moni pitääkin iän tuomana ominaisuutena. Aletaan laittamaan kaikki muistiin johonkin paperille, ettei tarvitsisi jaksaa muistaa yms. ja siitäkös se muisti vaan jatkaa huononemistaan, kun sitä ei edes viitsi yrittää pitää yllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap ei puhunut mitään muistiongelmista mutta keskustelu kääntyi jostain syystä pian niihin.
Mitä Instrun johtaja kehottikin punaisia tekemään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jatkuva muutos ja uudistuminen on yritysten kasvun ideologiaa, hyvin voisi kuvitella etteivät yli viisikymppiset työntekijät tue tätä imagollisesti.
Ovatko yli viisikymppiset lähinnä imago-ongelma vai suurempikin rasite yrityksille?
Sama, ikää 48. Olen it-alalla jolla pitäisi jatkuvasti ja nopeasti projektityön ohessa oppia uusia tekniikoita. Niihin ei anneta koulutusta eikä aikaa opiskella, joten ihmiset opiskelee ne ilmaisena ylityönä kotonaan. Ammattitaidon ylläpidoksi sanotaan. Mutta minä en enää jaksa normaalin työpäivän päälle toista työpäivää itseopiskelua. Yritän kyllä, mutta en pysty, aivot kieltäytyy. Lisäksi koko uuden oppiminen ahdistaa ja pelottaa valtavasti, siinä missä nuorena oli ylpeyteni että olen supernopea omaksumaan uusia juttuja ja nautein haasteista. Ei ole vaan oppimiskyky ennallaan enää.
Sitten on vielä nämä jatkuvasti vaihtuvat projektityön menetelmät. Joista jokainen tuntuu olevan edellistä pahempi, ja aina huonontuvat avokonttorit. En enää oikein töissä pysty keskittymään kun ei ole edes sermejä työpisteiden välissä ja keskellä tilaa on lounge alue jossa säkkituoleja yms ja siellä aina nuoria miehiä hölöttämässä muita kuin työasiaa.
Lisäksi pitäisi olla koodarin lisäksi myyjä, esim henkilökohtaisessa vuositavoitteessani tärkein kohta on lisämyynnin saaminen asiakkaille. Minä taas ole ääri introvertti ja huono puhumaan ja ideoimaan, eli ei onnistu. En tiedä miten eläkeikään pystyisin jatkamaan mutta kun ei enää oikein voi vaihtaakaan.
Eikö teillä ole rikkaita vanhempia sukulaisia, jotka peritte ja saatte armahduksen päästä pois työelämästä tai ainakin vähentää? Voi voi sentään.
No minä valmistuin 90-luvun laman aikana ja olen tehnyt ties mitä pätkätöitä yli nelikymppiseksi. Kun vihdoin sain vakitöitä, paikat ovat olleet sellaisia joissa vielä minua vanhemmat ovat päättäneet monista toimintatavoista. Nyt he ovat jääneet eläkkeelle, ja minä "nuorena" viisikymppisenä pääsen vihdoin tekemään niitä kaipaamiani muutoksia ja nautin siitä. Ainoa mitä en enää haluaisi on kokonaan uusi vaativa työpaikka, jossa pitäisi taas aloittaa alusta.
Olen alle 40 eikä mikään tuollainen kiinnosta minuakaan yhtään. Käyn töissä vain rahan takia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinulla on alkanut henkinen rappeutuminen, siitä päivä päivältä kuljet kohti sitä kuolaavaa dementtistä olotilaa. Aivoille pitäisi olla jatkuvaa kehittämistä ja virikkeitä, että pysyvät kunnossa vanhalla iällä.
Alapeukuttamalla ei katoa se fakta, että aivojen käyttämättömyys johtaa henkiseen rappeutumiseen ja mahdollisesti edistää muistisairauksien yms. syntymistä. Joten ei ehkä kannattaisi aina mennä helpoimman kautta, ettei tarvitsisi ajatella tai pitää aivojaan vireessä, vaikka sitä moni pitääkin iän tuomana ominaisuutena. Aletaan laittamaan kaikki muistiin johonkin paperille, ettei tarvitsisi jaksaa muistaa yms. ja siitäkös se muisti vaan jatkaa huononemistaan, kun sitä ei edes viitsi yrittää pitää yllä.
Tyhmä kuormittaa aivojaan muistamalla kaiken sälän, kun asiat voi kirjoittaa muistiin ja keskittyä olennaiseen. Koskee kaiken ikäisiä.
Olen about sun ikäinen. Itse taas koen uuden oppimisen ja luovuuteni käytön työssäni virkistävänä. Fyysinen työ pitää myös fysiikan kunnossa. Mutta se täytyy myöntää, että huonoja muutoksia, siis huononnuksia, en tässä iässä enää niele mukisematta. Mutta eipä niele nykynuoretkaan.