Naapuriin muutti sekopäinen perhe
Otsikko kiteyttää.
Meidän talossa (kerrostalo) on ollut vuosikaudet ihanan rauhallista, kunnes tähän kuukausi sitten muutti lapsiperhe; äiti, isä ja kaksi poikaa. Jo ensimmäisten päivien jälkeen huomasin, että tällä perheellä ei ole kaikki hyvin. Niiden asunnosta kuuluu lähestulkoon kirjaimellisesti huutoa aamusta iltaan. Ne siis huutaa, raivoaa, karjuu, paukuttaa ovia, kiljuu, kiroilee yms. sillä äänenvoimakkuudella mitä ikinä ihminen saakaan suustaan huudettua...välillä kuulostaa kuin siellä asuisi jotain manattuja demoneita. :D Nyt tälläkin hetkellä kun kirjoitan tätä, siellä on taas huutoshow meneillään.
Isä vaikuttaa päällisin puolin normaalilta ja sen ääntä ei kuulu sieltä juuri koskaan, liekkö koskaan kotonakaan. Äiti on naamatatuoitu, lävistetty ja se tuolla yläkerrassa eniten huutokarjumista harrastaa, en ole oikeasti ikinä tavannut missään noin vihaista ihmistä kuin tämä äiti, silmistä oikein paistaa puhdas viha. Ei vastannut edes tervehdykseeni, kun häntä etupihalla kohteliaasti moikkasin, kuten naapureita yleensä kuuluu tervehtiä. Mulkaisi vain vihaisesti. Käy lapsia sääliksi, kun nämä kaksi eskari-ikäistä poikaa itkee siellä jatkuvasti kun äiti riehuu. Mietin, että uskallanko käydä ovella kysymässä onko kaikki hyvin, soitanko poliisit vai teenkö lastensuojeluilmoituksen? Se on selvää, että ei tuo tilanne voi noin jatkua.
Huuto ja riehuminen alkaa joka ikinen päivä klo 06:15 kun heräävät ja jatkuu siihen asti kunnes lähtevät viemään pojat eskariin ja äiti ja isä menevät töihin. Klo 16 huuto jatkuu taas kun palaavat töistä ja koulusta ja jatkuu aina puolen tunnin pätkissä ilta yhdeksään asti.
En olisi huolissani, jos se kuulostaisi vaan tavalliselta pikku tappelulta mitä nyt kaikissa perheissä joskus tulee. Homma käy oudoksi tämän perheen kohdalla, kun tuo riehuminen ja huutaminen on jokapäiväistä ja jatkuu aamusta iltaan. Tuntuu, etteivät osaa keskustella normaalilla äänellä ollenkaan, vaan aina vaan sitä huutamista ja tavaroiden paiskomista. Äsken kuulin, kun äiti huusi ''NYT S**TANA SE TURPA KIINNI JA PAINUT V*TTUUN SIITÄ'', ja lasten itku vaan yltyi. Toivon koko sydämeni pohjasta, että olisivat jouluaaton jossain muualla, en nimittäin haluaisi pilata meidän perheen jouluaattoa kuuntelemalla heidän riehumista...
Mitä te tekisitte tässä tilanteessa? Koen, että minulla on velvollisuus puuttua asiaan.
Kommentit (67)
Ja sinä istut päivät kuuntelemassa naapurista kantautuvia ääniä.
Poliisi kotikäynnille.
Varmasti menevät, kun paikalla on noin pieniä lapsia.
Videokuvaa asunnossasi. Saatko äänen taltioitua videokuvaan?
Asian hoitaminen tärkeysjärjestyksessä
1. Ilmoita poliisille.
2. Hanki elämä: työ/opiskelupaikka, harrastuksia
seuraavan iltakonsertin yhteydessä soitto hätäkeskukseen ja kerro äidin kovaäänisesta huudosta, kiroilusta ja lapsen hätääntynestä itkusta. Kerro, että tämä ei ole ensimmäinen kerta. Siitä se lähtee vyyhti aukeamaan ja lapset saa paremmat vanhemmat/paremman äidin
Perheitä on erilaisia. Toiset perheet keskustelevat kovempaa kuin toiset. Toisissa perheissä käytetään voimasanoja enemmän kuin toisessa. Tatuointi ei kerro ihmisestä mitään. Eivätkä kaikki tykkää tervehtiä vieraita ihmisiä.
Suosittelen hankkimaan sisältöä omaan elämään.
Vierailija kirjoitti:
Trollihan tämä on, jos ei niin soitto poliisille ja isännöitsijälle.
Miksi olisi trolli? Onnea sulle, jos et ole koskaan joutunut asumaan huutavien ja tappelevien ihmisten naapurissa
Hyvä yritys. Olet varmaan aika ovela mielestäsi. Odottele vaan et susta soitetaan!
Vierailija kirjoitti:
Ja sinä istut päivät kuuntelemassa naapurista kantautuvia ääniä.
Joissain taloissa sitä ei yksinkertaisesti voi olla kuulematta ellei laita tulppia korviin - ja siltikin voi kuulua läpi.
Kerrostalossa on tasan niin kauan mukava asua kun ei ole meluajia ja muuta p*skasakkia naapurissa, eli helvetin harvoin.
Kaksospojat ja naamatatuoitu mamma. Annoit niin hyvät tunnisteet, että turvaappa selustasi.
Lastensuojeluilmoitus ja soitto poliisille, varsinkin jos riehuvat aattonakin. Kyllä teilläkin on oikeus kotirauhaan.
Tunnistan tämän entisen huumehörhön tarinan ja sulla kun alaikäisiä lapsia, tulee terveisiä takaisin. Onnea matkallesi!
Sitä en usko, että lapset itkisivät peloissaan. Jos mamma oikeasti huutaa aamusta iltaan, lapset on tottuneet siihen vuosia sitten. Seuraavaa provoa kehitellessäsi kannattaa sanoa, että lapset huutavat vi**usaat*anaa ja paiskovat ovia, toisiaan ja tavaroita. Sitä voisi oikeasti tapahtuakin jos roolimallina on ikivihainen äiti.
Lasun paikka. Ei o normaalia huutaa lapsille noin. Itte tein naapurille saman. Kummasti hiljeni.
Kaksi ensimmäistä sanaa kiteyttää tilanteen. "Meidän talossa". Ellet omista koko kerrostaloa (ja jos omistaisit, et varmaan olisi ottanut tällaisia asukkaita), et voi kuin kärsiä. Sillä et omista kuin jonkin huoneiston hallintaan oikeuttavat osakkeet tai itse asiassa kun lukee tarkemmin, et varmaan sitäkään, vain vuokraoikeuden. Ja muut omistavat sitten niiden muiden huoneistojen hallinnan, joissa voivat tehdä mitä haluavat. Muuta omakotitaloon, niin voit kontrolloida, ketä "meidän talossa" asuu.
Vierailija kirjoitti:
Perheitä on erilaisia. Toiset perheet keskustelevat kovempaa kuin toiset. Toisissa perheissä käytetään voimasanoja enemmän kuin toisessa. Tatuointi ei kerro ihmisestä mitään. Eivätkä kaikki tykkää tervehtiä vieraita ihmisiä.
Suosittelen hankkimaan sisältöä omaan elämään.
Onko sinusta normaalia huutaa ja kirota joka päivä lapsille niin että kuuluu lohdutonta itkua? Luitko tuota ”pidä turpa kiinni” -osiota ollenkaan? Oletko kenties itse tatuoitu, lävistetty jolla on lapsia joille huudat ja kiroat joka päivä ja käytöksesi johdosta lapset itkevät?
Soittaisin viranomaisille ja kysyisin neuvoa.
Vierailija kirjoitti:
Perheitä on erilaisia. Toiset perheet keskustelevat kovempaa kuin toiset. Toisissa perheissä käytetään voimasanoja enemmän kuin toisessa. Tatuointi ei kerro ihmisestä mitään. Eivätkä kaikki tykkää tervehtiä vieraita ihmisiä.
Suosittelen hankkimaan sisältöä omaan elämään.
Olet ihan oikeassa, mutta jos kerrostalossa asuu, niin pitää ottaa myös muut huomioon.
Trollihan tämä on, jos ei niin soitto poliisille ja isännöitsijälle.