Lue keskustelun säännöt.
Miten joku ihminen voi tehdä niin "lähtemättömän vaikutuksen" ettei hänen menettämisestään tunnu selviävän mitenkään?
17.12.2019 |
Tapailin miestä joka oli aluksi lämmin ja ihana. Olin onnellinen hänen kanssaan mutta jotenkin koko ajan silti koin huonommuutta häntä kohtaan ja tunsin ettei tämä voi olla mahdollistakaan, että olemme nyt yhdessä. Mitä enemmän tutustuimme sitä enemmän hän alkoi kohdella minua epäkunnioittavasti. Kai se oma huonommuuden tunteeni sai hänetkin lopulta näkemään minut huonompana. Tein virheen kun näytin niin selvästi hänelle sen, miten paljon "ylempänä" häntä pidän. Nyt kaduttaa oma käyttäytymiseni.
Aiemmissa suhteissa olen aina itse ollut se vähättelijä-ilkeilijä ja nyt sitten halusin tässä suhteessa korjata sen. En enää halunnut olla k-pää, mutta nyt kun itse en enää ollutkaan,sain kokea k-päisyyden toiselta...
Järjellä ajateltuna en tiedä mitä hänessä "näin" mutta ei kai toiseen ihastumisessa mistään järjellisyydestä olekaan kyse.
Olen miettinyt olikohan miehellä jokin persoonallisuushäiriö, koska en saanut selvää onko hän lintu vai kala. Mielialat tuntui heittelevän tiheään. En edes tiedä pitikö hän minusta missään vaiheessa. Käytös oli niin erikoista. En ole ikinä tuntenut ketään yhtä persoonallista ihmistä. Tuntuu hullulta sanoa, mutta ihan kuin olisi ollut joltain planeetalta, niin poikkeava hän oli.
Nyt kun juttumme on ohi tunnen jatkuvaa ahdistusta ja jopa viiltävää kipua. Näen hänestä unia. Nukahtaminen on vaikeaa koska kaikki muistot hänestä pyörivät mielessä.
Pääsenkö tästä hel-vetistä ikinä?
Kommentit (16)
Vierailija kirjoitti:
Kauanko juttunne päättymisestä on?
Noin 2kk. Aiemmin olen päässyt yli tapailuista parissa viikossa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajan myötä saat perspektiiviä tyyppiin ja näet hänet objektiivisemmin. Kuulostaa tosiaan persoonallisuushäiriöltä mutta sitähän ei voi ilman diagnoosia tietää.
Ehkä olitte sitten liian samanlaisia. Ei kyllä tämän tekstin perusteella sinustakaan saa selvää. Jos vaikka tutkailisit itseäsi nyt ennemmin kuin sitä toista. Ei ole meinaa normaalia tuntea mitään ylemmyyden -tai alemmuudentunteita suhteessa.
Et kykene tasavertaisuuteen parisuhteessa vaan rakkaus on sinulle joko toisen vähättelyä tai idealisaatiota. Tyypillistä persoonallisuushäiriöisille.
Olit miehen näkökulmasta todella creepy, vähän niinkuin joku ihaileva fani. Ei ihme, että hän jätti.
Tulet todennäköisesti toistamaan suhteissasi tätä kaavaa, ellet sitten oikeasti päätä tervehtyä.
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
En tiedä mikä miehessä on vikana, mutta sulta puuttuu ainakin itseluottamusta.
Olet ollut pitkässä suhteessa, etkä ole varma, pitikö toinen edes sinusta. miksi olet halunnut olla sellaisessa suhteessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En väitä olevani itsekään pyhimys. Olen kamppaillut oman itseni kanssa niin kauan muistan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
En tiedä mikä miehessä on vikana, mutta sulta puuttuu ainakin itseluottamusta.
Olet ollut pitkässä suhteessa, etkä ole varma, pitikö toinen edes sinusta. miksi olet halunnut olla sellaisessa suhteessa?
Ei me oltu pitkässä suhteessa tämän miehen kanssa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Narsisti kohtasi pahemman narsistin.
Ollaankohan kohdattu sama mies? Tekstisi kuulosti tosi tutulta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En väitä olevani itsekään pyhimys. Olen kamppaillut oman itseni kanssa niin kauan muistan.
Ap
No sitten kannattaa kyllä kamppailla vieläkin. Et voi saada normaalia parisuhdetta, jollei sun omaa pää ole terve.
Itselläni on samankaltaisia kokemuksia, toisaalta ihailen suunnattomasti mutta toisaalta ymmärrän ettei minusta välittävä henkilö kohtelisi minua kyseisin tavoin. Ja tuskimpa narsismi nyt niin yleistä on, että me kaikki sellasia ollaan :D Uskon ainakin, että miehet ja naiset on kasvatettu eri tavalla, tää vaikuttaa paljon ihmissuhteiden dynamiikkaan.
Ensimmäinen kokemus vahvasta ihailusta sijoittui melko pitkään suhteeseen, mielestäni koin limerenssiä kyseistä miestä kohtaan. En tiedä oliko rakkautta hänen puoleltaan, mutta omalta osaltani ei ainakaan ollut. Ero oli hyvin vaikea, sillä ajattelin etten koskaan saa ketään yhtä hyvää, mutta nykyään pystymme olemaan hyviä ystäviä täysin platonisesti.
Toinen kokemus sijoittuu kiihkeään säätösuhteeseen, tässäkin sama tilanne kuin aiemmassa eli ihailin miestä todella paljon. Säätö kesti vähän aikaa ja yli pääsemisessä on kestänyt nyt pidempään kuin mitä itse suhde kesti :D Edelleen tulee hetkiä kun haikailen hänen peräänsä, vaikka toisaalta tiedän ansaitsevani parempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tutustuin muutama vuosi sitten Ghanalaiseen Alfredoon.
Hän jätti minuun niin lähtemättömän vaikutuksen, erä vieläkin kirvelee kun käyn pissalla... Oi niitä ihania muistoja!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
2 kuukautta ei ole pitkä aika. Puhu sitten, kun olet haikaillut hänen peräänsä 20 vuotta tai edes 2 vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Ehkä olitte sitten liian samanlaisia. Ei kyllä tämän tekstin perusteella sinustakaan saa selvää. Jos vaikka tutkailisit itseäsi nyt ennemmin kuin sitä toista. Ei ole meinaa normaalia tuntea mitään ylemmyyden -tai alemmuudentunteita suhteessa.
Eikö rakastuneena ole normaalia tuntea jonkinlaista alemmuudentunnetta, koska silloin tuntuu, että se toinen on täydellisen ihana. Olisi aika narsistista ajatella, että on itsekin yhtä täydellinen.
Kauanko juttunne päättymisestä on?