Kauanko kestää Marinin valtakausi?
Nyt varmaan kuumeisesti eri tahot etsivät todisteita siitä, että Marin on ollut tietoinen niiden leiriläisten palautussuunnitelmista vaikka toista väittää. Sitten tuleekin mielenkiintoista, kenestä tulee uusi pääministeri. Meneeköhän edes ensi vuodelle vai ehtiikö jo ennen pyhiä.
Kommentit (13)
Toivottavasti pitkään. Marinin kaltaisia poliitikkoja ei kasva joka oksalla.
Keskustan piiri-isännät toteaa, ettei se Kulmunin likka onnistunut ja päättää, että on parempi mennä välikysymykseen mukaan ja pitää uudet vaalit ennen kuin puolueen kannatus tippuu vassareidenkin taakse. Samalla saadaan omakin puheenjohtaja vaihdettua.
Vierailija kirjoitti:
Toivottavasti pitkään. Marinin kaltaisia poliitikkoja ei kasva joka oksalla.
No kuule kyllä niitä on, valitettavasti.
Ainakin vajaa 4 vuotta. Tosin pieni mahdollisuus on että jos maailma muuttuu täysin ja asiat heittää häränpyllyä kerrassaan niin sitten ei neljää vuotta. Viittaan talouslamoihin maailmalla ja Suomessa jos tilanne oikein kriisiytyy.
Ja tietysti se että Sanna Marin henkilökohtaisesti jaksaa rupeaman. Kova tehtävä.
Marin on voinut tietää juuri sen verran mitä niissä hallituksen iltakouluissa on kerrottu. Marin on toiminut liikenneministerinä, ei ne asiat ole oikein hänelle kuuluneet.
Marin on kuin naispuolinen Stubb. Kaunis ja itsevarma. Hän ei voi esiintyä vitsikkään ylimielisesti koska on nainen. Sellaista ei vielä naisille suoda kuten miehille.
Toivon että kestää.
Vierailija kirjoitti:
Marin on kuin naispuolinen Stubb. Kaunis ja itsevarma. Hän ei voi esiintyä vitsikkään ylimielisesti koska on nainen. Sellaista ei vielä naisille suoda kuten miehille.
Toivon että kestää.
Kasvaisikohan hallituksen suosio jos Marin menisi tv-ohjelmaan leikkimään tikkataulua? Paitaa ei ainakaan kannata heittää pois, siitä on Toukolla huonoja kokemuksia.
Enintään tämän eduskuntakauden loppuun, jos hallitus pysyy kasassa. Sen jälkeen demarien murskatappio vaaleissa päättää uran.
Kulmuni ja Keskustan päättäjät ovat tajunneet, että nyt viedään kuin litran mittaa. Tämä oli muilla fiksummilla jo tiedossa ja tästä varoiteltiin, mutta meni ohi korvien....
Tilanne on nyt tai se vähintäänkin tulee olemaan Keskustan kannalta se, että enää ei puhuta laskukierteestä. Kuvaavampi termi on syöksy. Ja se on niitattu ii:n päälle tällä hallituskokoonpanolla. Ei kepulaiset ole oikeasti mitään vihervasemmistolaisia!
Voi hyvin olla, että virhe on jo korvaamaton. Vaikka voltteja tehtäisiin, niin persuihin karkaa äänet. Mutta nyt alkaa taisto pienpuolueena. Onko se 5% vai 10%, niin siinä on valtavan iso ero.
Aika kauan, Seuraaviin vaaleihin asti.
20 vuotta.