Uusi hallitus
Keskustelua uudesta hallituksesta.
Itseäni vähän huolettaa se, että hallituspuolueiden (sdp, vihreät, vasemmistoliitto, keskusta ja rkp) johdossa on niin paljon naisia.
Muistan yhden Selviytyjien kauden, jossa oli naiset vastaan miehet. Miehet muodostivat ryhmän heti ja olivat kavereita keskenään, naiset kinastelivat koko ajan ja nokkivat ja nälvivät toisiaan. Siksi miehet voittivat jatkuvasti naiset kilpailuissa. Naiset taas olivat jatkuvasti heimoneuvostoissa pudottamassa jotakuta pois kisasta.
Myös lasten keskuudessa näkyy sama: kaikissa ikäryhmissä on näkyvissä se, että pojat muodostavat isoja ryhmiä ja löyssiytyvät keskenään. Kaikki ovat kavereita keskenään. Tytöt taas muodostavat pareja ja eivät ota kolmatta tyttöä mukaan. He pudottavat kolmannen tytön pois. Tyttöjen kesken pitää ratkoa enemmän ristiriitoja, että kuka on kenenkin kaveri ja heillä on joka päiväistä kysymystä keskenään siitä, että "Oletko tänään minun kans". Poikien isoon lössiin taas voi koko ajan liittyä uusia poikia.
Meillä aikuisilla naisilla tulee helposti isossa porukassa yhteisön sisäisiä ristiriitoja. Eli meillä on vaikeuksia puhaltaa yhteen hiileen ja pysyä tiimissä. Todella helposti alamme taistelemaan toinen toistamme vastaan ja nälvimään toisiamme muille uhrin selän takana. Ja vaikka kaikki tiimin muut naiset pystyisivät pysymään tiimissä ja puhaltamaan yhteen hiileen niin ei tarvita kuin yksi, joka alkaa nokkimaan toisia. Se alkaa syömään ryhmän sisäistä vakautta ja riita on valmis.
Olen monissa yhteyksissä huomannut, että ryhmä, jossa on pelkästään naisia kaipaa kuitenkin johtajaksi miehen. Tarvitsemme vakauttajaa. Siksi minulla huolettaa miten Suomen uusi hallitus ja hallituspuolueet nyt tästä eteenpäin pärjäävät. Tuulinen on paikka. Ei käy kateeksi.
Kommentit (2)
Hohhoijaa. Ap oli u-limies, eikä mikään nainen.
Jos politiikassa käyttäytyisi kuten selviytyjissä, tuskin pääsisi puolueen puheenjohtajaksi asti.