Rehellisesti: oletko tullut rakastetuksi kokonaan ilman rooleja
Täysin ilman ihmisyyden rakennelmia - raadollisena sinuna?
(Ei vanhemmuusrakkaustilityksiä tähän - kiitos! Myös vanhemmuus on ihmisyyden rooli.)
Kommentit (36)
Kerran oli nainen joka rakasti vaatimatta mitään. Kertoi tämän sen suhteen päättymisen jälkeen.
Tuollanen asia on kantanut ja kantaa vaikeinakin aikoina.
Joo. Minua on myös kerran rakastettu ihan vain olemassaoloni ansiosta. Se oli uskomaton asia ja suhde, jonka ryssin käsittämättömällä määrällä idiotismia. Haluan vieläkin kuolla heti paikalla kun muistan sen - (muistan sen koko ajan, loppuelämäni).
Ei. En koskaan kelvannut parisuhteessa vaikka kuinka yritin.
Ennen kun en rakastanut itseäni, olin jatkuvasti hyväksikäytetty ja haaveilla. Romahdusten ja pohjamutien jälkeen oli tie vain ylös: oman tahdon löytäminen.
Aloin sietämään itseäni eikä minua enää kohdella huonosti. Sitten löytyi rakkaus.
Vierailija kirjoitti:
Kerran oli nainen joka rakasti vaatimatta mitään. Kertoi tämän sen suhteen päättymisen jälkeen.
Tuollanen asia on kantanut ja kantaa vaikeinakin aikoina.
Miksi sitten erositte?
No kyllä ne vanhemmat rakastavat ihan ilman mitään rooleja.
Nykyisen mieheni kanssa len ollut 11 vuotta ja kai tässä kaikki roolit on karissut jos sellaisia edes on ollut.
Myös lapset rakastaa.
Kyllä. Parisuhteessa, joka alkoi teini-iässä ja jatkuu edelleen 15 vuotta myöhemmin. Olen joka päivä kiitollinen.
Vierailija kirjoitti:
En ymmärtänyt aloitusta!?
Niin.
Vierailija kirjoitti:
No kyllä ne vanhemmat rakastavat ihan ilman mitään rooleja.
Nykyisen mieheni kanssa len ollut 11 vuotta ja kai tässä kaikki roolit on karissut jos sellaisia edes on ollut.
Myös lapset rakastaa.
Ei. Vanhemmuus on ihmisyyden rooli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärtänyt aloitusta!?
Niin.
Piia 😁
Kyllä, mieheni pitää minusta ja rakastaa minua juuri omana itsenäni, vikoineni päivineni. En olisi uskonut, että joku voisi minut huolia ja vieläpä aidosti rakastaa juuri tällaisena kuin olen, mutta niin kuitenkin kävi. Olen kiitollinen tästä onnesta joka ikinen päivä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerran oli nainen joka rakasti vaatimatta mitään. Kertoi tämän sen suhteen päättymisen jälkeen.
Tuollanen asia on kantanut ja kantaa vaikeinakin aikoina.
Miksi sitten erositte?
Tavattiin vähän väärissä elämänvaiheissa eikä se olisi jatkunut hyvänä jos olisi jatkettu. Olin itse lähes vastaeronnut, siinä se lyhyesti. Mutta oikeasti, joku halusi olla mun lähellä tuolla tavoin. Vähänks.
En ole. Vakavassa parisuhteessa (avoliitto) olen ollut muutaman kerran, lopetin suhteet kun miehet haukkuivat koko ajan ja mitään en osannut tehdä oikein.
En, edes omien vanhempien taholta.
En, mutta toisaalta en edes tarvitse tai kaipaa mitään tuollaista. En ole itsekään tuolla tavalla ketään rakastanut. En suoraan sanoen edes usko, että sellaista on olemassakaan.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä. Parisuhteessa, joka alkoi teini-iässä ja jatkuu edelleen 15 vuotta myöhemmin. Olen joka päivä kiitollinen.
Samat sanat, paitsi että parisuhteemme jatkuu jo 43. vuotta. Mieheni on nähnyt minut kaikkein raadollisimmillani ollessani todella sairas (joskaan en kuolemansairas) ja auttanut silloin kaikin tavoin ja rakastanut minua aina ehdoitta. Sama tapahtuu tietenkin myös tosin päin.
Kyllä. Mun mies jaksaa mua ihmeesti.